Lämpöä

Olin eilen taas ohjaamassa kundaliinijoogaa ”omalle” ryhmälleni. Mutta se ei jäänyt siihen, vaan painelin tämän tunnin jälkeen toiseen paikkaan pitämään seuraavan kundaliinijoogatunnin. Kyseessä oli sijaisuus, eli tapaa tästä kahden peräkkäisen tunnin ohjaamisesta ei ole tulemassa.

Vähän jänskätti etukäteen että miten illasta suoriudun. Mutta hyvin kaikki meni, tietenkin. Se minun oman ryhmän tunti on vain 55 minuutin mittainen, eli tosi lyhyt, ja sitä suunnitellessa ja pitäessä saa olla tarkkana että ehtii kaikki eikä tule joogaajille suotta kiireen tuntua vaikka aika olisikin kortilla. Mutta se seuraava tunti oli normaalin mittainen, eli 90 minuuttia. Tuntui, että aikaa oli vaikka millä mitalla. Ehdimme tehdä alkulämmittelyt, kaksi (!) harjoitussarjaa ja meditaation. Ja siltikin tunti taisi loppua muutaman minuutin etuajassa. Mahtavaa. Kyllä kaikkien tuntien pitäisi olla vähintään 75 minuuttia. Mutta tietenkin se 55 minuuttia on parempi kuin ei mitään.

Kahden tunnin ohjaamisen jälkeen minulle kävi se, mitä käy kun harjoittaa paljon joogaa. Taustalla varmasti vaikuttavat vielä viikonlopun joogat ja meditaatiokin. Eli energiat pomppasivat ja se tuntui kehossa lämpönä. Itse asiassa tuntuu vieläkin. Hikoilin koko viime yön, enkä tänään tahtonut pystyä olemaan niin paksuissa vaatteissa kuin yleensä olen. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että tänään oli tosi lämmin päivä. Mutta onpa ihana olla vähän kuumissaan koko ajan, sillä olen palellut viime syksystä asti.

Ohjelmassa joogaa, joogaa ja joogaa

Eilen tuli joogattua oikein urakalla. Kaikki alkoi 5.30 yhteisellä aamusadhanalla. Siitä jatkoin uudenkundaliinijoogakoulun avajaisiin, jossa olikin väkeä tosi paljon paikalla. Osallistuin parille lyhyelle tunnille sen lisäksi että istuin juttelemassa tuttujen kanssa. Hieno paikka, hienot avajaiset!

Mutta tänään tuntuu kaikissa lihaksissa eilinen joogaaminen. En ole viime kuukausina tehnyt paljoakaan asanoita itse, olen niitä enempi ohjannut. Ja omassa harjoituksessani keskittynyt meditoimaan. Nyt sen asanoiden ja kriyojen vähyyden tuntee kehossaan mukavana lihasten väsymyksenä ja raskautena. Varsinkin vatsalihaksissa ja yläselässä, ne taisivat tällä kertaa olla ne heikoimmat paikat.

Tänään olisi vielä tarjolla 62 minuutin mittainen meditaatio, johon ajattelin osallistua. Itse asiassa odotan sitä innolla. Yhdessä meditoiminen on aina niin erilaista ja paljon mukavampaa kuin yksin meditoiminen. Tosin en minä noin pitkiä meditaatioita yksin tee; yksin meditoidessa jo 11 minuuttia tuntuu välillä tosi pitkältä ja ihan riittävältä.

Täydellinen

Otetaanpa näin perjantain ja viikonlopun kunniaksi sitaatti kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanilta. Hän on sanonut: ”Voit tehdä maailmastasi kukoistavan olemalla sinä. Sinussa ei ole koskaan mitään väärää, koska Jumala on luonut sinut, eikä Jumala voi olla väärässä”.

Jotenkin virkistävä ja lohdullinen ajatus. Varsinkin jos vertaa kristinuskon näkemyksiin, joiden mukaan kaikki on sössitty jo aikojen alussa, ja me kaikki olemme syntisiä kurjia.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Paluu

Ohjasin eilen ensimmäisen joogatuntini tänä vuonna, ja samalla ensimmäisen keskenmenon jälkeen. Etukäteen vähän harmittelin, kuinka tylsää on palata ja selittää että en minä nyt olekaan raskaana, kun juuri alkuvuodesta jäin tauolle, hommasin sijaisen ja kerroin olevani raskaana. Mutta eipä voinut mitään, näin oli tehtävä.

Oli tosi mukavaa olla taas ohjaamassa joogaa. Pientä alkukankeutta oli havaittavissa tauon jäljiltä, mutta sitä tuskin kukaan muu huomasi kuin minä. Tämä tunti on sikäli aina vähän hankala, että aikaa on vain vaivaiset 55 minuuttia, eikä siinä ajassa tahdo ehtiä tekemään paljoakaan. Mutta ainakin tämä ensimmäinen tunti meni ajallisesti ihan nappiin: ehdimme alkulämmittelyt, kriyan, rentoutumisen ja lopuksi vielä lyhyen meditaation. Niin, ja tietenkin alku- ja loppumantran. Eli hela hoito vain 55 minuutissa.

Sikälikin oli mukavaa pitää tuntia, että pääsin tekemään edes vähän joogaa itsekin samalla. Varsinaisen kriyan tekeminen on kundaliinijoogaopettajilta yksiselitteisen kiellettyä silloin kun he ohjaavat, ja tätä kieltoa noudatan kyllä. Eli ohjaan ja tarvittaessa näytän liikkeet, en muuta. Mutta alkulämmittelyliikkeitä teen mukana, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Eilen tein enemmän, tuntui niin mukavalta liikutella kehoa.

Tunnin jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko pitää keväällä jonkin kundaliinijoogakurssin kyseisessä paikassa. Totta kai haluan, kunhan ajankohdasta sovitaan. Olisi mukavaa pitää juuri tässä paikassa muutama sellainen kerta, että päästään tekemään pidempiä harjoitussarjoja kun aikaa on enemmän. Ihmiset pääsevät keskittymään ja uppoutumaan siihen tekemiseen ihan toisella tavalla. Kurssin kesto ja ajankohta jäi vielä auki, mutta jatkamme suunnittelua. Kivaa!

Kokkausvuorot

Meillä kotona on kaupassakäynti ja ruuanlaitto jaettu kutakuinkin puoliksi siipan kanssa. Arkisin käymme vuoropäivinä kaupassa – siis mikäli kummallakaan ei ole mitään erityistä ohjelmaa – ja viikonloppuisin käymme yleensä kaupassa yhdessä. Yleensä se, joka käy kaupassa, päättää mitä on ruuaksi ja ottaa myös päävastuun ruuan valmistamisesta. Toisaalta on ruokalajeja, joita vain toinen meistä valmistaa. Ja niitä, joiden valmistamisessa tarvitaan molempia. Ja tietenkin paljon niitä, jotka voi meistä kumpi tahansa valmistaa.

Esimerkiksi riisin ja pastan keittäminen on aina siipan heiniä. Ja koska homma on hänen, on hän kehittynyt varsin taitavaksi arvioimaan kuinka paljon jaksamme syödä. Kompostiin ei ruokaa ole tarkoitus heittää, eikä meidän kompostia juuri ruuantähteillä ruokitakaan. Myös salaatin valmistaminen on siipan tehtävä. Sillekin on syynsä, tai ainakin oli. Yhteen aikaan nimittäin minulla oli käsissä paha ihottuma, joka ei tykännyt yhtään vihannesten käsittelystä, ja näin salaattipuuhat siirtyivät kokonaan siipalle. Ihottuma on parantunut, mutta työnjako säilynyt. Salaattia ei tosin tarvitse tehdä joka päivä, vaikka päivittäin sitä syömmekin: varsinkin tähän vuodenaikaan käytämme salaatin pohjana keräkaalia, ja siitä tehtyä salaattia voi hyvin syödä muutaman päivän. Kohta alkaakin olla käsillä se vuodenaika kun kaali alkaa maistua aika puisevalta ja oikein odotan kunnollisia jäävuorisalaatteja kauppoihin.

Pääruuista yksi siipan bravuureista on risotto. Sitä saimme tänään; sipulilla, fenkolilla, paprikalla ja persiljalla ryyditettyä risottoa, johon totta kai tuli paljon parmesaania päälle. Nam! Minä ehkä selviäisin jotenkuten risoton valmistamisesta, mutta tuskin saisin siitä yhtä hyvää kuin siippa tekee. Nykyisin myös monessa ravintolassa on hoksattu, että risotto on hyvä ruoka kasvissyöjille. Niinpä se ruokalistan ainoa kasvisruoka on joko tattirisottoa tai kantarellirisottoa. Hyvä idea, mutta huono juttu meille, joiden vatsa ei sieniä sulata.

Ruuan jälkeen homma jatkuu niin, että se, jolla on ollut pienempi vastuu ruuan valmistamisesta, korjaa pöydän. Tai jos ruoka on tehty yhteistyönä, myös pöytä korjataan ja keittiö raivataan yhdessä. Nämä ovat vuosikausien saatossa täydellisiksi muotoutuneita työnjakoja, joista ei tarvitse enää keskustella. Ja joita välillä oikein itsekin pysähdyn ihastelemaan. Työnjako ja yhteistyö piskuisessa keittiössämme on saumatonta, hetkittäisistä yhteentörmäyksistä huolimatta. Tai yleensä se olen minä joka törmää siippaan, ja teen sen tahallani että pääsisin häntä vähän lähentelemään kotitöiden tuoksinassa.