Muistikatkoja

Olen ollut tämän viikon töissä, ja mielestäni oli ihan hyvä ratkaisu olla hakematta lisää sairauslomaa. Tosin töissä huomaan, että keskittymiskykyni ei ole paras mahdollinen, vaan tarvitsen paljon sellaisia taukoja, jolloin vaan tuijottelen kaukaisuuteen. Lisäksi osa muististani jäi sairaalaan, eikä ole vielä tullut takaisin. Välillä päässä vaan lyö tyhjää, en saa sieltä ulos jotakin minkä tiedän muistavani mutta en vaan muista. Tähän asti ne ovat olleet ihan merkityksettömiä asioita, mutta nytpä en tiedä joko pitäisi huolestua.

Olin eilen homeopaattini vastaanotolla. Hänellä on pankkikortille maksupääte, mutta se on aina vähän renkannut eikä ole koskaan toiminut moitteettomasti ainakaan minun kortin kanssa. Eilen se pyysi tunnusluvun uudestaan ja uudestaan, ja minä näppäilin. Kunnes kone sanoi, että pin lukittu, ja alkoi tulostaa sellaista allekirjoitettavaa kuittia.

Lähdin homeopaatilta ja menin lähimmälle pankkiautomaatille kokeilemaan toimiiko kortti siellä. Näpyttelin tunnusluvun, minkä jälkeen automaatti keskeytti toiminnon ja sanoi että tunnusluku oli väärin. Kävelin pankkiin tiedustelemaan mistä tällaisessa voi olla kysymys. Pankkisetä kysyi, voinko olla niin että olen näpytellyt väärän tunnusluvun. Totta kai niin voi olla. Mutta en kerta kaikkiaan tajua miten se voisi olla niin. Minulla on maailman helpoin tunnusluku, ja se sama on ollut jo monta vuotta. Miten nyt yhtäkkiä muistaisin sen väärin. Pankkisetä kysyi, haluanko yrittää vielä oikeaa tunnuslukua. En, sillä luulen koko ajan tietäväni mikä on oikea tunnusluku, enkä millään tajua miten voisin yrittää jotakin muuta tunnuslukua. Vai pitäisikö minun lähteä summassa arvailemaan mikä se voisi olla? Pankkisetä totesi, ettei kortin tunnusluku voi muuttua tuosta noin vaan. Se on se sama luku kuin ennenkin. Kai minä sen ymmärrän, mutta en ymmärrä koko tätä tilannetta, että miten niin se ei ole se numerosarja jonka minä niin hyvin luulen muistavani ja osaan unissanikin.

Pankkisetä tilasi minulle uuden tunnusluvun korttiini. Se tulee joskus ensi viikolla. Siihen asti joudun pärjäämään toisella kortilla, jota en yleensä käytä. Se on varakortti, jonka tunnusluvun olen unohtanut, mutta ainakin olen säilyttänyt numerosarjan tunnistamattomassa muodossa. Eli opettelin ja tankkasin päähäni varakortin tunnusluvun, toivottavasti sen kanssa ei käy mitenkään hullusti.

En vieläkään käsitä miten näin voi käydä. Kyllä muistikatkoja on ollut, mutta niiden yhteydessä olen itse huomannut ja tajunnut, että nyt en muista. Korttiepisodin yhteydessä luulin muistavani. Mutta enkö sittenkään muistanut oikein? Vai voiko kortille tapahtua jotakin hassua ja kummallista? Pankkisedän mielestä ei voi.

Tutkittu juttu

Huomasitteko eilisessä Hesarissa jutun joogasta? Tai itse asiassa juttu käsitteli tutkimusta joogan vaikutuksista. Siinä viitattiin Duken yliopistossa Yhdysvalloissa tehtyyn katsaukseen, johon kerättiin kaikki tutkimukset joogan ja mielenterveyden häiriöiden välisistä yhteyksistä. Katsaus on juuri ilmestynyt Frontiers of Psychiatry –lehdessä.

Katsauksen tulos oli, että jooga helpotti kaikkia tutkittuja mielenterveyden häiriöitä, paitsi syömishäiriöitä ja tiedon käsittelyn ongelmia joiden helpottumisesta ei löytynyt tarpeeksi näyttöä. Sen sijaan jooga lievitti lievää masennusta ja unihäiriöitä, helpotti skitsofreniaa ja lasten tarkkaavaisuushäiriötä sekä ylivilkkautta.

Oireiden lievittämisen ohella joogalla saattaa olla vaikutusta mielenterveyden häiriöiden torjunnassa. Tutkijat löysivät viitteitä siitä, että joogaharjoitus vaikuttaa kehoon samalla tavalla kuin mielialalääkkeet ja psykoterapia, kirjoittaa Hesari.

On tosi kiva että tutkijatkin kiinnostuvat koko ajan enemmän joogasta ja meditoinnista. Tällaiset tulokset eivät tosin yllätä; minusta ainakin on ihan itsestään selvää että jooga auttaa ja toimii. Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanilla oli tapana usein todeta opettaessaan, että kyllä te voitte kantaa kaikki rahanne terapeuteille. Tai sitten voitte tehdä joogaharjoituksia. Valinta on jokaisen oma.

Vihreä peukalo keskellä kämmentä

Kukkaruukuissa on alkanut tapahtua kummia, vaikka olen antanut niiden olla enimmäkseen ihan omassa rauhassaan koko syksyn ja talven.

Pari vuotta sitten tökkäsin palmuvehkan lehden ruukkuun ja ajattelin kokeilla lähteekö se siitä kasvamaan. Lehti kasvatti puoliksi mullan alle sellaisen muhkuran, josta juuret lähtevät. Mitään muuta ei tapahtunut. Lehti ei kuollut, mutta ei lähtenyt millään lailla kasvamaankaan. Välillä ajattelin heittää sen kompostiin, mutta en saanut ryhdyttyä. Kunnes parisen viikkoa sitten lehti alkoi kellastua ja kuolla. Se oli sen eksperimentin päätös, ajattelin. Mutta kun nappasin lehden irti heittääkseni sen pois, paljastui lehden alta hento, uusi varsi. Nyt se on kasvanut jo tällaiseksi

Kummia on tapahtunut myös orkidearuukussa. Olen aiemminkin sanonut, että en ole mikään orkideaihminen, enkä jaksa hoitaa yhtä ainokaistani kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Silti se palkitsee minut nyt jo toisen kerran kukkimalla. Sain kasvin kaksi vuotta sitten kukassa, ja nyt se kukkii taas, niin kuin se teki vuosi sitten. Täsmällinen kasvi.

Myös viirivehka on innostunut kukkimaan. Sitä ei ole mitenkään vaikea kukittaa, mutta yleensä se tekee kukat kesällä. Siksi vähän ihmettelen, että miten se näin sydäntalvella on innostunut. Ehkä kastelu on ollut jotenkin sellaista, tiedä häntä.

Sadhana-terapiaa

Kömmin eilen aamulla pitkästä aikaa yhteiseen sadhanaan oman, yksin tehdyn aamuharjoituksen sijaan. Ja hyvä että kömmin. Jo pelkästään Japjin lukeminen yhteen ääneen muiden kanssa on mukavaa. Mukavaa oli tehdä myös lämmittelyliikkeitä, sillä ylipäänsä asanoiden tekeminen on jäänyt viime aikoina vähiin. Olen lähinnä käpertynyt mykkyräksi sohvalle, mikä ei juurikaan venytä tai liikuta kehoa. Mutta onneksi nyt tosiaan lämmiteltiin rauhalliseen tahtiin hyvän aikaa.

Varsinainen kriya minulta jäi tekemättä, sillä se oli yksi niistä Nabhi Kriyoista, jotka kohdistuvat vatsan alueelle. Eikä minun vatsani ole vielä toipunut sellaiseen kuntoon, että olisin halunnut sitä alkaa veivata. Levätköön rauhassa vielä, vatsa, kyllä sitä ehtii myöhemminkin vahvistaa moneen kertaan.

Mantrojen laulaminen oli taas niin upeaa toimintaa, että oksat pois. Se on hoitavaa, parantavaa toimintaa, jonka jälkeen olo on hieno. Mantrat ovat ehkä kaikkein mieluisin asia minulle koko kundaliinijoogassa. Niiden voima ja teho on aivan ihmeellinen, eikä sitä oikein hyvin pysty kuvaamaan tai selittämään. Se vaan on.

Vielä yksi sadhanaan liittyvä hieno puoli on juoda yogi-teetä ja syödä Hildegardin hermopipareita sen jälkeen. Vaihtaa kuulumisia ja ihan vaan olla ihmisten kanssa. Tuntea yhteys ihmisiin joiden elämästä ei välttämättä tiedä yhtään mitään, hyvä jos tietää heidän nimensä, ja silti yhteistä on joogan kautta tosi paljon. Muuta ei tarvitsekaan tietää, kuin että yhdessä on taas eletty yksi sadhana alusta loppuun. Se riittää.

Toipumisen aika

Olen ollut tämän viikon pois töistä, sairauslomalla. Olen lojunut kotona, tehnyt mitä huvittaa tai ollut tekemättä mitään jos se on huvittanut eniten. Olen itkenyt silmät päästäni, lukenut, tavannut ystäviä ja nukkunut paljon. Nukkuminen on mukavaa ja uni armelias, koska se ei muistuta surusta. Mutta aamut ovatkin sitten vaikeita: miksi ihmeessä pitäisi nousta sängystä ylös. En tahdo keksiä mitään syytä herätä uuteen päivään. Olen noussut tekemään oman hyvinkin typistetyn joogaharjoituksen joka aamu, mutta sen jälkeen kellahtanut takaisin siipan lämpimään kylkeen nukkumaan kuin murmeli.

Kulunut viikko tuntuu tosi pitkältä ajalta. Päivä päivältä suru ja olo ovat muuttuneet. Enää en itke koko aikaa, ja mielessä vilahtelee tulevaisuuteenkin liittyviä asioita. Tulevaisuus pitää ajatella taas ihan uudestaan, se ei mennytkään niin kuin luultiin.

Huomaan, että toipumiseen pitää antaa itselleen myös lupa. Eteenpäin elävän mieli, niin kuin sananlaskussa sanotaan. Minä saan toipua juuri niin nopeasti kuin toivun, eikä se vähennä tapahtuneen merkitystä tai surun syvyyttä. Minun ei tarvitse surra kokopäiväisesti yhtään kauempaa kuin mielekkäältä tuntuu. Ja ne toipumisen syvät prosessit ottavat oman aikansa joka tapauksessa, vaikka palautuisinkin arkiseen toimintaan ja elämään kohtuullisen nopeasti.

Näyttää siis siltä, että elämä jatkuu. Ja siltä, että menen ensi viikolla töihin enkä hae lisää sairauslomaa. Mutta joogan ohjaamista en ole vielä valmis aloittamaan uudelleen, siihen olo on vielä liian hutera. Senkin aika tulee vielä.

Akal

Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan opetti, että toistamalla mantraa Akal voimme auttaa fyysisesti kuolleen henkilön sielua poistumaan Maapallon elektromagneettisesta kehästä. Akal tarkoittaa ”sitä joka ei koskaan kuole”. Mantran avulla sielulle todetaan, että se ei kuollut vaan sen pitää jatkaa matkaa. Ja meidän pitää antaa sen jatkaa matkaa. Näin sielua kannustetaan palaamaan sen Todelliseen Kotiin.

Näinä vaikeina Akal-mantra on ollut käytössä, ja sitä ovat toistaneet monet niistä rakkaista ihmisistä, jotka olivat mukana minun 120. päivän juhlassakin. Tosin luulen, että syntymättömänä kuolleen vauvan sielu ehti olla täällä maan päällä niin vähän aikaa, että se kyllä osaa tiensä takaisin Kotiin. Se muistaa vielä reitin.

Kiitos kaikille Akal-mantrasta, osanotoista ja myötäelämisestä. Jos tästä kokemuksesta voi jotakin hyvää löytää, on se ehdottomasti kaikki se tuki jota olemme saaneet.