Pieniä merkkejä

Kansalaisopiston kausi alkoi, ja ohjasin siellä eilen ensimmäisen tunnin. Kuvio on sama kuin aiemmin, eli jaamme kollegan kanssa tunnit niin, että molemmilla on joka toinen lauantai vapaata. Oli taas kerrassaan hienoa ohjata kaikkia vanhoja tuttuja ja muutamaa uuttakin ihmistä.

Tunnin jälkeen mieli oli kohottunut, elämä hymyili ja aurinko paistoi. Aloin lastata fillarini tarakalle reppua ja muita kamoja, kun yhtäkkiä huomasin, että jostakin heijastui valkoisen paitani rintamukseen, aivan sydänchakran kohdalle, kaikki sateenkaaren värit. En tiedä mikä toimi prismana eli mistä värit tulivat, enkä halunnut ryhtyä sitä selvittämään. Valoilmiö joka tapauksessa ilahdutti ja riemastutti minua entisestään. Mitään suuria tulkintoja en osaa siitä ryhtyä tekemään, ehkä se oli vain pieni peukutus tai silmänisku universumilta.

Pieniä merkkejä on näkynyt viime aikoina muitakin. Ennen kuin kaivoin tarot-pakan esiin ja vähän sen jälkeenkin olen törmännyt tarot-kortteihin mitä jännittävimmissä paikoissa. Niitä on näkynyt ihmisten vaatteissa ja tatuoituina iholla sekä kirjoissa hämmentävällä tahdilla.

Eräs kundaliinijoogaopettaja on kertonut törmäävänsä toistuvasti kahteen numeroon ja niistä eri tavoin koostuviin numerosarjoihin. Itse en ole koskaan kokenut vastaavaa, enkä numerot eivät ole edes se kieli, jonka toistumista osaisin millään tavalla huomioida. Joka tapauksessa, hauskoja juttuja.

Tarot-kortit

Sattuneesta syystä olen kaivanut esiin kaapin perukoilta tarot-korttini. Pakka on saanut olla siellä ihan rauhassa tosi kauan, kun on ollut muuta puuhaa. Aikoinaan ostin ihan hyvän suomenkielisen kirjankin niitä varten, mutta sitä en enää löytänyt. Se on saattanut lähteä kiertoon, tai sitten se piilottelee jossakin. Kirjan ostamisen aikaan minulla ei ollut samanlaista vaivatonta ja nopeaa pääsyä internetiin kuin nyt, eikä silloin tainnut olla yhtä hyviä tarot-kortteihin keskittyneitä sivustojakaan.

Kortteja olen käyttänyt enimmäkseen niin, että olen nostanut aamulla yhden kortin päivää varten. Pakassa on 78 korttia, ja todella hämmentävää on, miten onnistun nostelemaan samoja kortteja uudestaan. Niin vaan on, että jokaisella kortilla on ihan yhtä suuri todennäköisyys tulla nostetuksi joka aamu. Riippumatta siitä, uskooko nostetun kortin voivan ”ennustaa” tulevaa päivää vai ei, kortin avulla on ihan mielenkiintoista perehtyä hetkeksi itseensä, omaan energiaan ja siihen, mitä on käsillä.

Korttien kuvat ja erilaiset symbolit niissä ovat myös hurjan mielenkiintoisia ja hauskoja. Itse asiassa kävi niin, että aloin kaivata vanhan Rider-Waite-pakkani lisäksi uusia kortteja, jotka sitten ostinkin. Nyt voin vertailla kahden eri pakan kuvia. Molemmat toki ovat hyvin perinteisiä, Rider-Waite varsinainen klassikko. Tarjontaa oli Tarot-puodissa vaikka kuinka – vähän toinen tilanne kuin silloin, kun ostin ensimmäisen pakkani Kehräsaaresta. Ihan ensimmäisen pakkani hankin kaveriltani, jolle se oli kulkeutunut jostakin mutta joka ei ollut siitä lainkaan kiinnostunut. Se ei ollut kiva pakka, tosi omituiset kuvat, mutta sen kanssa asiaa opiskelin. Sitä pakkaa minulla ei enää ole, vaan sekin on lähtenyt kiertoon.

Välittääkö universumi?

Hankin ja luin koomikko Iikka Kiven kirjan Menisit ennemmin terapiaan. Ihan alusta asti tiesin, että tulen olemaan eri mieltä kirjan keskeisen viestin kanssa, mutta halusin lukea sen silti. Kirjan esipuhe alkaa näin:

”Paskapuhetta. Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki. Ja vaikka universumin olisikin mahdollista kiinnostua eliöidensä elämästä, koppakuoriaiset ovat jonossa edelläsi.”

Kivellä näyttää olevan vahva käsitys siitä, mikä universumi on, ja mikä on sen suhde ihmisyksilöihin. Melkoisella itsevarmuudella hän myös teilaa muunlaiset käsitykset. Näin voi tietenkin tehdä, omaa teoriaansa universumista voi levittää ja samalla naureskella muunlaisille teorioille. Samalla voi pitää hauskaa niiden kustannuksella, joiden näkemys asiasta on erilainen kuin oma.

Monissa perinteissä ajatellaan, että ihminen on osa universumia, ei siitä erillinen olento. Silloin siis puhutaan universumista muussa kuin tähtitieteen merkityksessä, Kivi kun sekoittaa sujuvasti käsitteen käyttöä eri yhteyksissä. Kaikki elollinen on yhtä ja osa universumia, vaikka ihmisillä onkin käsitys itsestään erillisinä yksilöinä. Vähän samalla tavalla kuin jokainen sieni (joo siis metsässä kasvava sieni) on omanlaisensa itiöemä, siis se maanpäällinen osa, mutta samalla se on osa valtavaa sienirihmastoa, joka yhdistää kaikki itiöemät samaan kokonaisuuteen.

Kysymys siitä, välittääkö universumi juuri minusta tai sinusta, on siis sama kuin kysyisi, että välitetäänkö me itse. Koska me olemme se universumi.

 

Viikonloppukurssi joulukuussa

Vähän yllätyksekseni sain tietää, että ohjaan kundaliinijoogan viikonloppukurssin joulukuussa samassa paikassa, jossa ohjaan jaettua lauantaituntia. Olin käsityksessä, että ohjaan sen toisen ohjaajan kanssa yhdessä niin, että jaamme päivät, mutta nyt selvisi, että ohjaan molemmat päivät. Selvä juttu, ei kai siinä sitten mitään.

Vielä on mahdollista, että kurssille ei tule tarpeeksi ilmoittautuneita, sillä se on itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna. Eli en ehkä vielä ala sitä suunnitella.

Snatam Kaurin konsertissa

Snatam Kaur on julkaissut taas uuden levyn ja lähtenyt konserttikiertueelle sen jälkeen. Suomeen hän ei tällä kertaa poikennut, mutta konsertoi ihan naapurissa, sekä Tallinnassa että Tukholmassa.

Olin kanssajoogaajan kanssa Snatam Kaurin konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla ja mieli teki päästä konserttiin taas. Tallinna oli ensin mielessä, mutta se ei työperäisten syiden takia onnistunut. Sitten Tukholmaan. Puoliso suostui lähtemään mukaan, mikä on onni, sillä hän on ihan paras matkanjärjestäjä.

Paikkana oli Kulturhuset, joka oli kutakuinkin täynnä. Onnistuin näkemään jonkin viestin, jossa viimeisiä takarivin lippuja myytiin melkoisen edullisesti, mikä on tietenkin järkevää ja ystävällistä. Meidän paikat oli parvekkeen ensimmäisellä rivillä, eli näkymä oli oikein hyvä. Katselin saliin saapuvaa yleisöä, ja olin aika yllättynyt siitä, kuinka paljon paikalla oli miehiä. Keski-ikäisiä naisia toki oli yleisöstä suurin osa, mutta puoliso ei ollut ollenkaan harvinaisuus sukupuolensa takia.

Konsertti oli kaunis. Bändi oli hyvä ja etenkin tablan soittaja ihan huippu. Artisti itse oli upea, niin kuin odottaa saattoi. Yleisö, bändin viides jäsen, kuten Snatam sanoi, mantrasi mukana ja veti oman osansa niin kuin pitikin. Valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta en jostakin syystä kokenut, vaikka olisin hyvin voinut, mutta eipä se haitannut.

En tiedä kuinka kauan Snatam Kaur jaksaa lähteä Eurooppaan asti konsertoimaan. Ei hän vielä vanha ole, syntynyt 1972, mutta pitkät lennot ottavat voimille. Toivottavasti vielä monta kertaa, sillä voisin helposti kuvitella itseni yleisöön.

Täytyy ostaa mp3:na se uusi levy.

Kenttä muutoksessa

Näyttää siltä, että joogakenttä ei ole oikein toipunut korona-ajasta, tai sitten suurin joogabuumi alkaa vaan olla ohi. Pitkään toimineet joogakoulut postaavat somessa, että tarvitsevat apua, lisää asiakkaita, tai eivät voi jatkaa. Yksi kundaliinijoogakoulu siirtää toimintansa kokonaan verkkoon. Lisäksi yli 50 vuotta toiminut Helsingin joogayhdistys lopettaa toimintansa.

Toki kyse voi olla vanhan väistymisestä uuden tieltä. Yksi kokenut joogaopettaja ihmettelikin somessa sitä, miten nykyisin juuri valmistuneet joogaopettajat aloittavat heti retriittien vetämisen ja perustavat oman joogastudion sen sijaan, että hankkisivat kokemusta muulla tavoin. Asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä kaikille, mikä on ollut tilanne jo jonkin aikaa.

Joogakenttä on jonkinlaisessa muutoksessa suurin piirtein koko ajan, vaikka muutokset eivät yleensä nopeita olekaan. Heilahdetaan yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Nyt ollaan menossa tähän suuntaan ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Suun kautta hengittämisestä ja suun kiinni teippaamisesta

Törmäsin viestiin, jossa henkilö kertoi innostuneensa kundaliinijoogasta, mutta ihmettelevänsä harjoituksia, joissa hengitetään ulos suun kautta. Hän mainitsi, että suun kautta hengittäminen aiheuttaa muun muassa purentaongelmia, kuorsausta, uniapneaa ja hampaiden reikiintymistä. Hän kertoi opetelleensa hengittämään vain nenän kautta ja sen varmistamiseksi jopa teipanneensa suunsa yöksi kiinni.

Ohjasin joogatunnilla harjoituksen, jonka monissa harjoituksissa hengitettiin sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Harjoituksen lopuksi totesin, että kundaliinijoogassa tosiaan hengitetään aina välillä suun kautta, ja kerroin, että jotkut välttävät suun kautta hengittämistä jopa teippaamalla suunsa kiinni. Tunnin jälkeen eräs joogaaja tuli sanomaan, että minun pitäisi välttää tällaista kommentointia. Hänkin kuulemma on teipannut suunsa kiinni, ja siitä on seurannut merkittäviä terveysvaikutuksia.

No hyvä, kommentoin sitten täällä.

Oma käsitykseni on, että suun kautta hengittäminen ei ole millään tavalla vahingollista eikä sitä tarvitse välttää. Kuitenkin nenän kautta hengittämisellä on monia terveysvaikutuksia, ja siksi kannattaa opetella hengittämään pääosin nenän kautta. Tosin nenän kautta hengittäminen ei ole kaikille eikä aina mahdollista. Jos tarkoituksena on hengittää nenän kautta ja nenä on esimerkiksi nuhan kautta tukossa, mitä silloin tehdään? Suun kautta hengittämisen lopettaminen kokonaan on sellaista ehdottomuutta, jossa ei ole mitään järkeä. Suun teippaaminen kiinni esimerkiksi yöksi kuulostaa minusta lähinnä väkivaltaiselta. Jos joku ei kerta kaikkiaan osaa nenähengitystä, käyttäisin pehmeämpiä keinoja sen opetteluun. Suun teippaaminen kiinni on sen kaltaista pakottamista, jota minä en ymmärrä enkä suosi.

Kundaliinijoogassa tosiaan hengitetään myös suun kautta. Asiasta kysynyt henkilö halusi muuttaa kaikki kundaliinijoogassa tehtävät suun kautta hengitykset nenähengityksiksi. Hän ei käsittänyt, miten joogassa, jonka pitäisi olla terveyttä edistävää, tehdään hänen mielestään haitallista suuhengitystä. Vastasin, ettei harjoituksia voi muuttaa. Sitä en sanonut, mutta niin ajattelen, että ehkä hänen olisi syytä muuttaa oman käsityksensä ehdottomuutta. Suun kauta hengittämiselle joogassa on varmasti syynsä, eikä syy ole joogaajien terveyden romuttaminen. Päinvastoin.

Pihabongausta

BirdLife Suomi järjestää joka tammikuun viimeisenä viikonloppuna lintujen pihabongaus-tapahtuman. Osallistuin siihen ensimmäistä kertaa. Se oli helppoa, netistä löytyy hyvät ohjeet. Tarkoituksena on bongailla omassa pihassa tai jossain muussa sopivassa paikassa lintuja yhden tunnin ajan yhtenä päivänä, joko lauantaina tai sunnuntaina, ei siis molempina päivinä. Ylös kirjataan eri lajiset linnut ja kuinka monta kunkin lajin lintua näkee kerralla, silloin kun niitä on suurin määrä näkyvissä. Määrät ilmoitetaan nettilomakkeella. Tärkeä tieto on myös se, jos ei näe tunnin aikana yhtään lintua.

Minä seistä tönötin tänään heti lounaan jälkeen meidän talon seinän vieressä. Muut talon asukkaat ruokkivat lintuja, joten vilskettä riitti. Osuin näkemään variksia, harakoita, naakkoja, sini- ja talitiaisia, varpusia, urpiaisia, punatulkkuja ja mustarastaita. Urpiaisten lajinmääritys oli vähän hankalaa, koska oli suttuinen keli eikä niiden päät olleet yhtä punaisia kuin joskus. Niiden koon ja parven lentotavan perusteella oletin, että ne ovat urpiaisia, mutta lopullisesti varmistuin siitä ottamani kuvan perusteella. Niitä olisin iso parvi liikkeellä.

Varsinkin punatulkut, urpiaiset ja mustarastaat lentävät pihaan puun latvaan, ja seuraavat sieltä tilannetta. Ne tarkkailivat pihaa monta minuuttia, ja tulivat lähemmäs ruokapaikkaa vähän kerrallaan. Varsinkin punatulkut ovat arkoja, ne nappasivat ruokaa mukaansa ja lensivät takaisin puun oksalle syömään. Eipä siis ihme, että ne käyvät juuri meidän pihassa syömässä, sillä meillä vielä puita pihassa riittää.

Olisipa kivaa, jos meidän ikkunamme olisivat pihaan päin, niin voisi bongailla ensi vuonna sisältä, ikkunan läpi. Mutta kun ei ole. Ehkä täytyy suunnitella bongauspaikka paremmin, niin että pääsisi vaikka istumaan. Nyt olin sen verran lähellä ruokintapaikkaa, etten voinut juuri liikkua säikäyttämättä lintuja, joten seisominen hiljaa paikallaan alkoi käydä vähän voimille. Muuten oli kyllä kivaa ja suosittelen.