Lennossa

Kundaliinijoogatunnin piti alkaa klo 17.00. Klo 16.52. minulle soitettiin, että pääsenkö ohjaamaan tunnin. Kollega, jonka oli pitänyt se pitää, oli merkannut väärän päivän kalenteriinsa eikä sitten päässytkään pitämään tämän päivän tuntia. Minä mietin asiaa varttisekunnin, ja lupasin pitää tunnin. Aloin pakata kamoja ja vaihtaa vaatteita. Reppuun heitin yhden joogakirjan, josta olen ohjannut paljon eri harjoituksia. Hyppäsin Nopsan selkään ja lähdin kohti tapahtumapaikkaa. Kaikki liikennevalot tuntuivat näyttävän punaista. Niissä oli hyvää aikaa miettiä minkä harjoitussarjan ohjaisin.

Tunti pääsi alkamaan ehkä 15 minuuttia myöhässä. Onneksi joogaajat eivät olleet närkästyneitä tilanteesta, heille oli selitetty koko juttu jo ennen kuin tulin. Ja niin sitten vaan hyppäsin ilman mitään kummempia miettimisiä puikkoihin, ja ohjasin tunnin. Ihan hyvä tunti siitä tulikin, pidensin sitä sen 15 loppupäästä niin, että loppujen lopuksi tunnista tuli ihan normaalin mittainen. Eikä minua ole koskaan tunnin jälkeen kiitelty niin vuolaasti. Kiitos kun pääsin paikalle. Oli kiva tulla, onneksi en ollut saunassa tai ruokaa laittamassa tai muuten huonossa tilanteessa, silloin lähteminen olisi ollut paljon hankalampaa.

Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että mielummin valmistelen tunnin edes jotenkuten kuin hyppään ihan lennosta ohjaamaan. Hyvä on silti tietää, että onnistuu se noinkin.

Pientä puuhaa

Aamupäivällä oli sen verran sateetonta – sääennusteesta huolimatta – että me ryntäsimme pihamaalle kaivamaan syreenin juuria ylös. Työkaluina lapiot, rautakanki ja rälläkkä. Aikamoista hommaa, onneksi syreenillä on pehmeät juuret. Saimme puolen puskan juuret ylös ennen kuin alkoi sataa, puolet jäi vielä seuraavaan kertaan. Eipä sitä hommaa olisi yhtenä päivänä enempää jaksanutkaan, tällainen ruumiilliseen työhön tottumaton ihminen.

Sen verran oli vielä puhtia jäljellä, että tartuin sisällä maalisutiin. Ulkoeteisessä on ovi, jonka takana on portaat kellariin. Portaiden yläpäähän on talven mittaan asenneltu ylimääräisiä paneelinpätkiä, joita on jäänyt joistain edellisistä remonteista. Vielä oli jäljellä myös valkoista paneelikattomaalia, jolla maalasin meidän olohuoneen katon jonakin vuonna. Ei siis muuta kuin suti käteen. Maalaaminen on ihan älyttömän mukavaa hommaa.

Näiden hommien jälkeen kävikin sitten vanhanaikaisesti, ja sammuin sohvalle. Heräsin, kun siippa alkoi kolistella keittiössä ruuanlaiton kanssa.

Italian ympäriajon eilisellä etapilla suomalainen Jussi Veikkanen ajoi parhaan sijoituksensa, kun hän oli kuudes. Tosin hän luuli voittavansa, ja tuuletti asianmukaisesti maaliviivan ylittäessään. Hän ei ole ensimmäinen joka on erehtynyt; ei voi olla helppoa pysyä mukana laskuissa siitä, kuinka monta ajajaa on oman eturenkaan etupuolella, kun ajaa pitkää matkaa ja välillä jossakin tajunnan rajamailla. Toivottavasti Jussi vielä joskus voittaakin etapin, ja pääsee nauttimaan voittajan fiiliksistä vähän pidempään kuin eilen.

Lehtikatsaus: Ananda 2/2014

Siippa kutsuu lehteä Anakondaksi. Se tykkää väännellä nimiä uusiin muotoihin.

Uusin Ananda onkin oikea kundaliinijoogapaketti. Ensinnäkin siinä on kundaliinijoogaopettaja Noora Lintukankaan juttu hiljaisuudesta. Jutussa ei taideta erikseen mainita kundaliinijoogaa, mutta lasken sen kundaliinijoogajuttuihin silti. Lisäksi lehdessä on juttu Vesimiehen ajan sadhanasta, jutun on kirjoittanut Karolina Ajanki. Mahtavaa! Ja vielä, lehdessä on minun kirjoittama juttu valkoisen tantran meditaatiosta. Minähän sanoin, täällä. Heti ensi lukemalta Ananda sytytti halun kirjoittaa lehteen, ja nyt se sitten on siellä, oma juttu.

Joku ei nyt puhu totta

Seikkailuni joogaohjaajan ihmeellisessä rahamaailmassa jatkuu. Ehkä joku vielä muistaa, että pidin viime kuussa yhden tunnin aiemmalle työnantajalleni, tunnin jonka nimi oli venyttely ja rentoutus, tai jotakin sinne päin. Siis sille samalle työnantajalle, jonka kanssa on ollut palkkaongelmia aiemminkin.

Tällä kertaa palkanmaksun kanssa ei ollut mitään ongelmaa, 20,72 euroa kolahti tilille ihan ajallaan. Olin pyytänyt palkkakuittia postitse kotiini, mutta jossain vaiheessa, kun sitä ei vaan alkanut kuulua, soitin firmaan ja kyselin olisiko se siellä. Minulle vastattiin, että ei näy kenenkään palkkakuitteja, ehkä ne ovat vasta tulossa. Soittelin myöhemmin uudelleen, ja puhelimeen sattui vastaamaan paikan omistaja (hitsi miten hölmistyneeltä hän kuulosti, kun esittelin itseni ja asiani!). Omistaja sanoi, että palkkakuitti on lähetetty heti palkanmaksun jälkeen, ehkä posti on hukannut sen. Hän lupasi lähettää uuden palkkakuitin, kunhan palkoista vastaava henkilö palaisi matkoiltaan parin päivän päästä printtaamaan sen kuitin, hän itse ei kuulemma osaa.

Kun viikko oli kulunut tästä puhelusta ilman palkkakuittia postilaatikossa, elikkäs juurikin tänään, yritin soittaa omistajalle uudestaan. Hän ei vastannut puhelimeen – hän on usein tilanteissa, joissa hän ei voi vastata. Soitin suoraan palkoista vastaavalle henkilölle, joka sanoi että hän on tulostanut palkkakuittini tänään ja laittanut sen omistajan postitettavaksi. Jostain syystä hän ei ollut huomannut tulostaa minun palkkakuittiani heti palkanmaksun jälkeen, vaikka hän kaikkien muiden kuitit olikin hoitanut. Hyvä, sanoin ja kiitin, ja että odottelen edelleen palkkakuittia postissa.

Myöhemmin paikan omistajalta tuli tekstiviesti, jossa hän sanoi postittaneensa palkkakuittini perjantaina. Nyt tietenkin ihmetyttää se, että jos palkoista vastaava henkilö on tulostanut palkkakuittini tänään, maanantaina, miten omistaja on voinut postittaa sen jo perjantaina. Ja jos palkoista vastaava henkilö on epähuomiossa jättänyt palkkakuittini tulostamatta heti palkanmaksun jälkeen, miten posti on voinut hukata sen, niin kuin omistaja sanoi käyneen. Ihan niin kuin joku ei nyt puhuisi täysin totta.

Se nyt on selvää, että en voi tehdä yhtään töitä tälle yritykselle niin kauan kuin olen työttömänä ja tarvitsen palkkakuitit työttömyyskassaan toimitettavaksi ajallaan. Luulen, että nyt alkaa vähän myös kirkastua se, miksi minulle tuli niin voimakas tunne siitä, että minun täytyy lopettaa sen ainoan säännöllisen viikkotunnin ohjaaminen kyseisessä paikassa. Minä ja se paikka emme taida oikein sopia toisillemme, meillä ei hommat hoidu hyvin yhteen.

Pyöräilymuotia

Kyllä sunnuntai-iltana voi laittaa leveälahkeiset housut jalkaan kun lähtee kyläilemään, vaikka meneekin polkupyörällä. Vaatii vain kaksi kuminauhan pätkää, ja sorminäppäryyttä solmun tekemiseen. Kaikki nipsut, pyykkipojat ja hakaneulat on kokeiltu, ja toimimattomiksi todettu, mutta nämä kuminauhalenkit toimivat ja säästävät housunlahkeet ketjuöljyltä.

Hellepäivän aamu

Aamulla rusakot pomppi tiellä ja humalaiset nukkui pientareella kun ajelin aamusadhanaan. Rusakoista tuli aamun ensimmäinen mantra: pakko hihkaista Hare, Hare, Hare Hare aina kun niitä näkee. Se on rusakkomantra, sopii erityisen hyvin kauniisiin kesäaamuihin.

Sadhanan vetäjä ohjasi tosi kivan kriyan. Ja jälleen kerran huomasin, kuinka vaikea minun on asettua tekemään harjoitusta verkkaiseen, viipyilevään tahtiin. Se ei vaan sovi minun temperamentilleni. Aika kävi pitkäksi, kun jokaisen asanan jälkeen homma pysähtyi. Joillekin se sopii, ja jotkut erityisesti kiittelivät harjoituksesta. Minulle sopii vähän reippaampi vauhti ja se, että on enempi tekemistä. Tosin tämä kerta meni sikäli hyvin, ettei minun tehnyt mieli alkaa huutaa ja kiljua kun harjoitus pysähtyi. Ehkä sekin on jonkinlaista edistystä mielen hallinnan tasolla.

Sadhanan jälkeen jäin hetkeksi juomaan teetä, syömään pikkuleipiä ja rupattelemaan muiden kanssa. Joskus siihen rupatteluun on mennyt tunti jos toinenkin, mutta viime viikkoina olen lähtenyt pian sadhanan jälkeen kotiin. En tiedä miksi, jotenkin on tuntunut siltä, että en vaan jaksa, kyllästyttää. Tänään jaksoin jonkin aikaa ihan hyvin, ja oli oikein mukavaa. Mutta kotiin piti lähteä hyvissä ajoin, sillä meillä oli paljon ohjelmaa päivälle. Kuten esimerkiksi pyöräilyä, pyöräilyn katselemista televisiosta ja uuden ruohonleikkurin osto (vanha hajosi eilen). Niin ne kuluvat, hellepäivät.