Intia!

Jos joku on ehtinyt ihmetellä blogihiljaisuutta, on sille ollut ihan hyvä syy ja selitys. Olimme joulun aikaan 10 päivän matkalla Intiassa. Juu-u, niin siinä pääsi käymään, että kaipuu ja veto Intiaan kasvoi niin, että oli pakattava laukut ja lähdettävä matkaan. Muu ei enää auttanut.

Tulimme kotiin eilen. Nyt sitten ihmettelen, että miten kukaan voi elää täällä kylmässä ja pimeässä. Ja mikä olikaan se minun elämäni juju, millä minä sitä jaksan, kun oma muurahaisen elämä tuntuu niin pieneltä ja merkityksettömältä. Kai siinä jokin juttu oli, mutta juuri nyt en muista mikä.

Vielä on hankalaa alkaa purkaa matkan vaiheita ja antia sanoiksi. Intia oli niin paljon. Suurin kokemus tietenkin Harmandir Sahib, sikhien pyhä temppeli Amritsarissa. Tältä se näytti aamutuimaan, puoli neljältä.

Matkasta lisää tuonnempana, kunhan olen ehtinyt sulatella kokemuksia. Ja asettua Suomen pimeyteen, joka toivon mukaan muuttuu lumisateen myötä valoksi tuota pikaa.

Nyt kaikille oikein hyvää ja onnellista vuotta 2017!

Joulutervehdys

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Somea ja nyhtökauraa

Nyt on kieltämättä saattanut käydä niin, että sen jälkeen kun ryhdyin olemaan olemassa Fb:ssa ja Instassa, bloggaaminen on vähän kärsinyt. Yllättävää sikäli, etten minä Fb:ssa juuri sanaista arkkuani auo, eli läppärin näppis saa olla hyvinkin rauhassa. Miksi se sitten verottaa aikaa blogipostausten kirjoittamiselta – en ymmärrä. Paitsi että ajankäytöstä on kyse molemmissa.

Itse asiassa Fb:ta kiinnostavampi kanava minusta on Insta. En ole koskaan ollut innokas kuvaamaan puhelimen kameralla, ”oikealla” kameralla kylläkin. Nyt ehkä tajuan ensimmäistä kertaa, miksi puhelimessa ylipäätään on hyvä olla kamera. Eikä nyt kannata luulla, että otan päivät pitkät kuvia itsestäni ja ympäristöstäni ja villisti lisään niitä Instaan. En. Kuvia tulee varsin maltillisesti. Mutta se tapa, jolla maailmaa katson, on vähän muuttunut. Yhä useammin ympärilleni vilkuillessani tulee mieleen, että saisikohan tuosta kivan kuvan. Ja yhä useammin otan puhelimen mukaan kauppareissulle tai muuten poistuessani kotoa, ihan vaan sen vuoksi, jos vastaan tulee jotakin kuvattavaa.

Tänään meillä päästiin ensimmäistä kertaa ikinä maistelemaan nyhtökauraa. Olen aika laiskasti yrittänyt saada sitä käsiini, pikemminkin olen odotellut parempia aikoja, ja niinpä sitä ei ole meillä vielä näkynyt. Toki olen ollut informoitu siitä, mistä sitä saa ja mihin aikaan viikosta. Mutta eilen, kun jälleen kokoonnuimme meille katselemaan bollywood-elokuvaa, yksi ihana jogini toi paketillisen nyhtistä tullessaan. Wau, kotiinkuljetus.

Nyhtis päätyi pastakastikkeeseen. Eikä se ollut ollenkaan hullumpaa. Mitenkään kutsuvalta nyhtökaura ei näytä, mutta sen syöminen oli ihan ok. Meille tullut paketti oli maustamatonta nyhtistä, ja sen kyllä huomasi. Siihen ei lyhyellä valmistuksella oikein saanut meidän makuun tarpeeksi makua. Mutta siltikin se oli ihan lupaava tuote. Seuraavaksi siis maustettua nyhtistä kokeilemaan. Nythän sitä jo saa paljon paremmin käsiinsä kuin aluksi, nyt tuotantomääriä on jo pystytty lisäämään, jos olen oikein ymmärtänyt.

Kärsimyksestä

Kollega kysyi työpaikan lounaspöydässä ihan yleisenä kysymyksenä, ei mitenkään erityisesti minulle osoitettuna, että kärsitkö mustapäistä. Hän halusi kertoa jostakin hankkimastaan ihonhoitotuotteesta. Kysymys oli niin vaikea, että kesti kauan muotoilla vastaus siihen, ja siinä vaiheessa keskustelu oli jo jossain ihan muualla. Ei, en kärsi mustapäistä. Toki minulla niitä on, mutta ne eivät tuota minulle minkäänlaista kärsimystä. Elän rauhassa ja sopusoinnussa mustapäitteni kanssa.

Ei taida minusta tulla kyseisen ihonhoitotuotteen kuluttajaa.

Eilen sijaistin lomalle lähtenyttä kundaliinijoogaopettajaa. Oli kiva ohjata taas isoa, yli 20 hengen ryhmää. Koska kyse on drop-in tunnista, eli tunnista jolle voi tulla kuka vaan, ovat joogaajat hyvin eritasoisia. Se on ihan hauskaa, mutta helppo on myös tunnistaa ne, jotka ovat jooganneet jo jonkin aikaa. He jatkavat harjoitukset loppuun asti jos vain voivat. He tietävät, että harjoitus loppuu jossain vaiheessa. Toki hekin pitävät taukoja ja vaihtavat istuma-asentoa, mutta he eivät yleensä luovu harjoituksesta kesken. Sen sijaan monet vähemmän aikaa jooganneet alkavat pitkissä harjoituksissa aika nopeasti vilkuilla ympärilleen, että mitä tämä nyt on, eikö tämä lopu ollenkaan. Aina en ole ollenkaan varma, ymmärtävätkö kaikki tunnille tulleet ohjeita ollenkaan. Tunnilla voi olla niitä, joiden suomen kieli ei siihen riitä, mutta en minä myöskään ohjaa englanniksi, jos kukaan ei tuo esiin toivetta tai tarvetta siihen.

Seuraavan joogatunnin ohjaan heti huomenna. Toivottavasti silloinkin on tupa täynnä tai edes puolillaan, yhdessä joogaaminen on niin mukavaa.

Sijaisena 2

Tänään kävikin sadhanassa niin, että se kundaliinijoogaopettaja, jonka piti sadhana vetää, ei saapunut paikalle. Minä olin paikalla tapani mukaan hyvissä ajoin – onneksi minulla on avain, jolla pääsin sisään. Laitoin paikat kuntoon, keittelin teet ja päästin ihmiset sisään. Kun oli aloituksen aika, soitin puuttuvalle vetäjälle, ja kysyin onko hän tulossa. Ei ollut, herätin hänet. Hän luuli vuoronsa olevan vasta seuraavana lauantaina. Kehotin häntä menemään takaisin nukkumaan.

Vähän tuli tämä sijaistus yllätyksenä, mutta selvittiin siitäkin. Toivottavasti jo ensi lauantaina pääsen nautiskelemaan sadhanasta ilman vetovastuuta, niin kivaa kuin sekin on.

Ilta yksin kotona

Jos tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole aikaa jutella kanssasi sosiaalisessa mediassa tai muutenkaan, ja että olet ainoa kiireetön hylkiö maailmassa, kokeile seuraavaa: Vietä ilta yksin kotona. Valitse Netflixistä oikein hyvä elokuva valmiiksi. Keitä iso, höyryävä kuppi teetä, muhkea leipä ja jotain hyvää elokuvan kanssa. Ja juuri kun kaikki on valmiina, elokuvan alkutekstit pyörivät jo, niin johan alkaa whatsappi piippaamaan viestejä.

Oikein hyvää ja aurinkoista itsenäisyyspäivää.