Vuosi lopuillaan

Vuoden viimeinen päivä, huomenna alkaa jo uusi. Mitähän se tuo tullessaan? Toivottavasti onnea ja menestystä meille kaikille, iloa ja valoa, täyttyneitä toiveita, paljon sydämen lämpöä ja rakkautta. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee.

Pääsin eilen taas sijaistamaan toista kundaliinijoogaopettajaa, ja pidin hänen kaksi tuntiaan. Aamupäivällä yksi, ja illalla toinen. Siinä välissä kävin ”oikeissa” töissä. Aika pitkä tuli päivästä, mutta eipä se haitannut, kerran näinkin.

Hauskaa oli ohjata taas joogaa. Pääsin itsekin vähän liikuttelemaan lomamatkasta vielä jäykkää kehoani, sillä tein molemmilla tunneilla alun lämmittelyharjoitukset muiden mukana. Itse harjoitussarjaa en tehnyt, kundaliinijoogassa on selkeä ohje opettajille, että harjoitukset ohjataan ja tarvittaessa näytetään, mutta ei tehdä mukana. Paitsi sadhanassa, koska se ei ole varsinainen opetustilanne.

Ohjasin molemmilla tunneilla saman kriyan ja meditaation. Silti tunneista tuli hyvinkin erilaisia. Ensinnäkin lämmittelyliikkeet, joita en juurikaan ollut miettinyt etukäteen vaan valitsin ne siinä hetkessä, olivat ihan erilaisia eri tunneilla. Vuorokaudenaika vaikuttaa paljon siihen, mitä keho ja mieli tuntuu tarvitsevan. Ja sitten tietenkin joogaajien ryhmä tekee tunnista erilaisen. Oikeastaan aika kauheaa olisi, jos tunti menisi aina ihan samalla tavalla, opettaja höpöttäisi aina samat asiat siitä riippumatta, ketä on ohjaamassa.

Tällä viikolla minulla on vielä yhden joogatunnin ohjaus edessä, ja sadhanan vetäminen lauantaiaamuna. Kivaa!

Siitä tulikin mieleeni, aina välillä törmään ihmisiin, jotka kyselevät tilannettani joogan ohjaamisen suhteen. Ei, minulla ei tällä hetkellä ole vakitunteja, ohjaan vaan toisinaan, satunnaisesti. Enkä osaa selittää miksi, se nyt vaan tuntuu tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta. Kyllä, haluan vielä joskus ohjata enemmän, mutta en tiedä milloin ja missä, enkä ole tehnyt mitään asian hyväksi. Näitä selitellessäni tunnen pienne piston sydämessäni, ikään kuin minun pitäisi ohjata enemmän. Ehkä haluaisinkin, en tiedä, mutta se ei vaan nyt tunnu oikealta ratkaisulta. Itse asiassa se, mikä tuntuisi hyvältä tavalta lisätä joogan ohjaamista tällä hetkellä, voisi olla viikonloppukurssit. Ei liian usein, mutta jokunen lauantain ja sunnuntain intensiivikurssi vuodessa. Pitäisiköhän heittää ajatus universumille itämään?

Ihana olla taas kotona

Ja mennä huomenna töihin. Tuskin maltan odottaa. Oikeasti.

Tapaninpäivän ajelulla

Olemme täällä Lanzarotella nyt viimeistä kokonaista päivää. Huomenna on edessä kamojen pakkaaminen ja noin 13 tuntia matkustusta. Ja juurihan me vasta tänne tulimme! 

Ajelimme tänään ihan kunnollisen pyörälenkin meidän vuokrapyörillä. Matkaa tuli noin 50 kilometriä. Lounaalle pysähdyimme pieneen El Golfon kylään, jossa oli ravintoloita vieri vieressä, eikä sitten oikein mitään muuta. Tai no, ihan kivat maisemat ja meri ihan rannassa. Ihme paikka, ihan kuin se olisi rakennettu vain turisteja varten, ja sitten turistit menevät sinne koska se nyt sattuu olemaan siellä, keskellä ei mitään. Tai sitten kylässä on jotakin erityistä miksi sinne mennään, mutta me vaan emme sitä tiedä.

Joka tapauksessa söimme mainiota vegepaellaa. Listat olivat pullollaan kaikkia herkkuja mitä vaan merestä saa, mutta nepä eivät käy minulle. Onneksi siipalla ei ollut mitään vegepaellaa vastaan, ne kun tehdään aina kahdelle henkilölle. Lisäksi saimme törkeän hyviä mojo-kastikkeita leivän kera, ja jonkin kummallisen kalaa sisältävän talon alkuruuan.

Jotta kylästä pääsi pois, oli ajeltava ihan kunnollinen ylämäki ylös. Täydellä vatsalla.

 Kyllähän minä sen mäen ajoin ylös, mutta hetken luulin että paella ei pysy kyydissä ja että keuhkot lentää korvista ulos. Huohotin hetken, kun siippa kuvasi vielä maisemia. Sitten matka jatkui. Tosi paljon oli pyöräilijöitä liikkeellä, koko ajan tuli joku vastaan tai meni meidän ohi nopeammalla pyörällä.

Pyörävuokraamon mies tuli hakemaan pyörät pois hotelliltamme, niin kuin sovittu oli. Älyttömän hyvää palvelua, ja ihan kivat maastopyörät.

Feliz Navidad

Tänään se vihdoin tuli, kauan odotettu joulu. Täällä Lanzarotella se näkyy lähinnä niin, että meidän lähikauppa aukesi aamulla puolitoista tuntia myöhemmin kuin yleensä, eli vasta kymmeneltä. Oven takana oli jono ihmisiä odottamassa tuoretta leipää. Lisäksi monilla paikallisilla ja turisteilla on tonttulakit päässä. Hauskin oli kolmikko maantiepyöräilijöitä – niitä on täällä tosi paljon, myös naisia joko yksin tai yhden tai useamman miehen porukoissa. Yhdellä kolmikolla oli kaikki hienot maantiepyöräilijöiden releet, samanlaiset ajoasutkin jokaisella, ja kypärien päällä samanlaiset tonttulakit. Harmi ettei ollut kameraa kädessä kun ajoimme heidän ohi. Kolmas asia mistä joulun huomaa on se, että bussien otsassa lukee hyvän joulun toivotus, Feliz Navidad, vuorotellen bussin määränpään kanssa. 

Joulun kunniaksi lähdimme tutustumaan saaren länsirannikkoon. Patikoimme rannan yläosaa yhteen suuntaan, ja palasimme takaisin rannan tuntumassa. Porukkaa oli liikkeellä paljon, surffareita ilman purjetta tai purjeen kanssa, koirien uittajia, rantahippejä, patikoijia, naku-uimareita ja mitä vielä. Todellinen jokaiselle jotakin –ranta. Ja komea aallokko.

 

Kun palasimme takaisin hotellille, ajoimme Puerto del Carmenin läpi. Sinne lienee keskittynyt eniten turisteja tällä saarella. Me majailemme saaren eteläkärjessä, Playa Blancassa. Auton ikkunasta näytti siltä, että Carmenissa ei tuule yhtä kovasti kuin täällä meillä. En tiedä mistä se sitten johtuu, minun järkeni mukaan itätuulen pitäisi osua molempiin paikkoihin ihan yhtä lailla. Mutta mitäpä minä paikallisista tuulista tiedän. Paitsi että se on kova.

Myös merenkäynti on ihan reipasta, vaikka siippa yritti väittää toisin. Pakkasimme eilen pyörät lauttaan, ja siirryimme viereiselle Fuerteventuran saarelle. Kulkuväline oli sellainen pieni prutkuvene, jota aallokko heitteli kuin lastua laineilla. Emme olleet päässeet pitkällekään 45 minuutin matkaa, kun siippa totesi, että takasin sitten tullaan isommalla laivalla. Se suunnitelma ei onnistunut, sillä meille ei myyty paluulippuja isoon laivaan ilman henkilötodistuksia. Siipalla oli ajokortti lompakossa. Niin oli minullakin, ja lompakko passien kanssa turvallisesti hotellin tallelokerossa.

Onneksi paluumatkalla meri oli jo vähän rauhallisempi kuin mennessä. Silti meillä molemmilla oli katse tiukasti horisontissa, ettei tulisi huono olo. Me emme ole mitenkään ensimmäisiä, jotka tulevat keikutuksesta merisairaiksi, mutta kyllä mekin ennen pitkää tulemme. Ja ylipäänsä sellainen keikutus on epämiellyttävää.

Fuerteventuralla pyöräilimme mukavan, alle 30 kilometrin lenkin. Pieni yllätys oli se, että loppumatka olikin rytkytettävä nimismiehenkiharaista hiekkatietä. Ja tuuli oli vastainen, mikä ei koskaan ole yllätys kun pyöräilee. Sitten meillä olikin hyvää aikaa käydä syömässä myöhäinen lounas tapaksia. Nam. Ihan tosi hyvin olen tähän asti löytänyt kasvisruokaa syötäväkseni, vaikka meidän pyörävuokraamon mies kertoi, että hän oli kasvissyöjä kun hän muutti Espanjaan, mutta joutui olosuhteiden pakosta palaamaan sekasyöjäksi.

Niin, ja se biisi löytyy täältä.