Kun kuuluu monin tavoin
etuoikeutettuun valtaväestöön, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kaikki
oma toiminta ei välttämättä ole eettisesti kestävää. Tarkoitus ei välttämättä
ole paha, mutta ei vaan tule mieleen ajatella asiaa – saati ajatella asiaa jonkin
toisen ryhmän näkökulmasta. Esimerkiksi joogaan ja henkisen polun toimintaan
ylipäänsä voi helpostikin sisältyä tällaista toimintaa, kun ihmiset
ajattelevat, että kaikki henkisyyttä edistävät jutut ovat koko ihmiskunnan
yhteisiä. Sitä ne eivät kuitenkaan välttämättä ole.
Kulttuurisella omimisella
tarkoitetaan, noin yksinkertaisesti sanottuna, epäeettistä toimintaa, jossa
etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän oikeutetun
identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita. Kulttuurisen omimisen
käsitettä on arvosteltu ja sanottu, että kulttuurista lainaamista on tapahtunut
aina. Niin onkin, mutta se ei oikeuta epäeettistä tai loukkaavaa toimintaa.
Kundaliinijoogit käyttävät usein samanlaisia
turbaaneja kuin sikhit. Minun käsitykseni on, että sikhit eivät ole muiden
turbaanin käytöstä närkästyneet, päinvastoin. Aina välillä näkee somessa postauksia
tempauksista, joissa sikhit tekevät turbaanin kaikille halukkaille, jotta he
pääsevät kokeilemaan turbaania. Toisaalta sikhit olivat närkästyneitä, kun erään
muotitalon näytöksessä malli käytti sikhien tyylistä turbaania asusteena. Jos
jonkin identiteettiryhmän keskeinen merkki otetaan kaupalliseen toimijan
kaupalliseen käyttöön, on se kulttuurista omimista, jos mikä.
Olen myös nähnyt saamelaisten hyvin,
hyvin närkästyneitä kirjoituksia siitä, miten heidän rumpunsa on otettu
valtavirran käyttöön, ja ei-saamelaiset markkinoivat esimerkiksi rumpumatkaksi
nimeämiään tilaisuuksia. Sekin on kulttuurista omimista. Saamelaisilta on
omittu muutakin, heidän asustaan lähtien. Lisäksi saamelaisilta on viety kieli,
kulttuuri ja maat, eikä heille nyt tahdota antaa lainsäädännössä heille
alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia, joten ei mikään ihme, että he eivät näe rumpujen
omimista minään ystävällismielisenä tekona eivätkä luota suomalaisiin.
Kulttuurista omimista on myös
unisiepparit ja niiden yleistyminen jonkinlaisina sisustustuotteina. Se on
omittu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta, joille se on ollut lasten
suojelusesine.
Samaa sarjaa, mutta ei kenties ihan
kulttuurista omimista, on Buddhan patsaiden yleistyminen sisustustuotteina joko
sisällä tai puutarhassa. Ai että se on vastenmielistä. Yhdessä sisustuskuvassa
sellainen oli sijoitettu vessaan. Näin sitä kunnioitetaan muiden uskontojen
edustajia, sijoitetaan heidän jumalpatsaansa vessan lattialle!
Kovasti toivoisin, että henkisellä
polulla olevat ihmiset ajattelisivat tekojaan ja niiden seurauksia sekä
mahdollisesti aiheuttamaansa mielipahaa. Kaikki ei ole yhteistä, vaikka samaa
ihmiskuntaa ollaankin. Sen ymmärtäminen on myös iso askel oman etuoikeutensa
näkemiseen.