Pyöräilykelit jatkuu

Olihan eilen lähdettävä pyörälenkille, kun keli oli niin mahtava. Ei sitä vesisateessa viitsisi, tai kylmässä ilmassa muuten. Meillä oli kyllä useita kerroksia vaatteita päällä, mutta silti on vielä suhteellisen lämmin ajella. Ja kyllä me nähtiin yksi tosipyöräilijä, joka ajeli lyhythihaisessa pyöräilypaidassa ja lyhytlahkeisissa pyöräilyhousuissa. Brrrr.

Ajeltiin 40 kilometrin rauhallinen lenkki. Kuvassa ollaan jo tulossa kotiin. Tai sen verran lavastettu kuva, että siippa haki kameran sisältä, ja minä tein vielä pari kunniakierrosta meidän kotikadulla. Koko pyörä ei näköjään mahtunut kuvaan.

Pitkä Ek Ong Kaar

Piti kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta kun tarkistin netistä yhtä asiaa, meni ajatukset taas solmuun ja totesin, että sitä on mietittävä vielä, ja selvitettävä. No, se postaus on ollut tuloillaan jo niin pitkään, ettei lisäaika varmaankaan haittaa.

Tänään oikeastaan halusin vaan sanoa, kuinka kummallinen mantra on pitkä Ek Ong Kaar, siis se ensimmäinen aamusadhanan mantroista, joka toistetaan yleensä ilman säestystä. Sama mantra, jota toistetaan kaksi ja puoli tuntia kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin syntymäpäivänä. Koko mantra kuuluu näin:

Ek Ong Kaar

Sat Nam Siri

Wahe Guru

Se on yksi niistä mantroista, joiden aikana tapahtuu tosi paljon, ja koko homma on täyttä työtä. Ei siis työlästä, vaikka voi se välillä olla sitäkin, vaan tekemistä on niin paljon. Ensinnäkin hengitys. Kyseessä on kahden ja puolen hengityksen mantra, eli ensin hengitetään syvään sisään, toistetaan lyhyt Ek, ja pitkä Ong ja Kaar. Sitten hengitetään toisen kerran syvään sisään, toistetaan lyhyt Sat ja pitkä Nam, loppuun vielä sihautetaan Siri. Hengitetään puolikas hengitys sisään, ja toistetaan Wahe Guru. Ja kun toistetaan Ek ja Sat, eli molempien pitkien sisäänhengitysten jälkeen vedetään vatsaa kohti selkärankaa.

Jos mahdollista, yksi kierros mantraa kestää minuutin. Aamusadhanassa mantraa toistetaan seitsemän minuutin ajan, eli jos kierros kestää minuutin, mantra toistetaan seitsemän kertaa. Jos se ei suju, niin sitten mantra toistetaan niin lyhyenä tai pitkänä kuin sujuu. Minulla sen pituus vaihtelee 45–60 sekuntiin, päivästä riippuen. Ja se itse asiassa onkin minusta niin kummallista tässä mantrassa, että miten se on joskus niin tosi vaikea eikä tahdo sujua millään. Ilma loppuu ja ääni pätkii eikä vaan suju. Ja sitten joskus, niin kuin eilen, se vaan napsahtaa kohdalleen. Tuntuu, että mantraa voi venyttää loputtomiin eikä tarvitse hengittää ollenkaan, ääni värähtelee käsittämättömän kauniisti eikä mantraa haluaisi vaihtaa seuraavaan vaan vain jatkaa. Enpä kyllä olisi uskonut, että juuri niin käy kun keuhkoissa on vielä nuhan jäljiltä limaa ja ääni alamaissa. Mutta niin vain kävi, pitkästä aikaa.

Hyviä öitä

Meille tuli uusi sänky ja uudet patjat. Vanhat oli jo loppuun nukuttu.

Sänky on Kiteen huonekalutehtaan Matinea, eli kotimaiseen kallistuttiin (kyllä kummallinen nimi sängylle, onko siellä tosiaan tarkoitus jotain päivänäytöksiä esittää). Sänky oli helppo valita, mutta patjojen valinta olikin sitten jo vähän vaikeampaa, ja vaati paljon pötköttelyä huonekalukaupassa. Alla on ihan tavalliset jousipatjat, mallia napakka. Niiden päällä on petauspatjat älyvaahdosta. Ehkä se äly sieltä öisin huokuu meidän päihin. Sekä varsinainen patja että petauspatja älyvaahdosta oli vähän liian kummallisen tuntuinen, ja siksi päädyimme tällaiseen kombinaatioon.

Koska pääsee nukkumaan, tää haluaisi mennä jo.

Sitä on ilmassa

Nimittäin syksyä, kovastikin. Lämmin ja aurinkoinen sää helli meitä niin pitkään, että syksy tupsahti päälle ihan kunnolla, kertaheitolla. Tulkoon nyt sitten. Yöksi on luvattu jo pakkasta, eli pitää tänään roudata joulukaktukset ja pelargoniat sisätiloihin. Ja se iso, nupullaan oleva kiinanruusu, jonka siippa osti meidän pihalle.

Ilmassa on myös yskimistä ja pärskintää. Ei minulla niin paljon kuin joillakin muilla, esimerkiksi siipalla, joka on jo lopettelemassa aktiivisen räkätuotannon. Vähän minullakin silti kurkku kutiaa, ja on orastavan nuhainen olo. Usein minä sairastun jos siippakin sairastaa. Hän potee ensin, ja sitten kun hän on jo paranemassa, minä vasta aloitan. Nyt elän vähän siinä toivossa, että tämä nuha menisi ohi ihan keveillä oireilla. Hyvältä näyttää tähän asti.

Yksi ylitse muiden

Mites tämä yksi lime on saatu kasvamaan näin isoksi?

No oikeasti se on kiinalainen pomelo. Nyt niitä taas saa. En vaan käsitä miten jaksan odottaa, että se kypsyy. Kärsivällisyys ei ole vahvimpia puoliani.

India calling

Olen aina vähän ihmetellyt ihmisiä, joilla on hinku Intiaan. Miksi ihmeessä, mitä siellä muka on paitsi saastunut ilma ja huono sanitaatio. Vatsansa siellä vaan saa kipeäksi. Olen aina ajatellut, ettei minun tässä elämässä tarvitse Intiaan matkustaa. Nyt en ole enää ihan varma.

Eikä minulla ole mitään aavistusta siitä, mistä tällainen mielenmuutos johtuu. Ei se pelkästään ylenmääräisen bollywood-elokuvien seurausta voi olla, pikemminkin bollywood-leffojen tiivis tuijottaminen on osa samaa kuviota. Ihan kuin jokin uusi maailma olisi auennut minulle, jokin piilossa ollut ja oudolla tavalla tuttu.

Olin tänään ystäväni kanssa intialaisessa ravintolassa lounaalla. Olen siellä ollut monta kertaa aiemminkin, mutten koskaan ole tuntenut samanlaista kiintymystä siihen ruokaan, henkilökuntaan ja taustalla soivaan musiikkiin. En olisi millään halunnut lähteä pois, mutta pakkohan meidän oli syötyämme luovuttaa pöytä pois, koska pöytää odottavien jono ulottui ulko-ovelle asti.

Laitoin työväenopistoon viestin, jossa ehdotin hindin kielen kurssia. Olen aivan hurmaantunut hindistä, ja hinku opetella kieltä tuntuu aivan kuin fyysisenä janona. Imen itseeni sanoja, mutta kirjoitusjärjestelmän opetteleminen ilman opettajaa tuntuu liian työläältä ajatukselta. Työväenopisto vastasi, että ehdotus on mielenkiintoinen ja kokeilemisen arvoinen. Heillä ei ollut takataskussaan hindin kielen opettajaa, joten pyysivät minua vinkkaamaan, jos sattuisin sellaisen tietämään. No enpä tiedä, jos tietäisin, niin neuvottelisin jo täyttä häkää yksityistunneista. Hakusessa on nyt siis hindin kielen puhuja, jolla on opettajatausta ja halukkuutta opettamiseen. Pyyntö on jo lähetetty universumille, toivottavasti universumi löytää näpsäkästi kanavat joiden kautta tämän järjestää.

Kehon liikuttelua

Perjantaina olin taas saanut yhden hakemuksen valmiiksi, ja mietin mitä sitten tekisin. Palkitsisinko itseni jugurttipäällysteisillä cashewpähkinöillä, vai asettuisinko sohvalle lukemaan romaania. Niin kyllä meinasin tuolilta tippua kun tajusin mitä haluaisin eniten tehdä. Lähteä lenkille. Ilman polkupyörää. Voi hyvät hyssykät, mistä ihmeestä sellainen ajatus päähän tupsahti. Mutta kyllä, keho oli sitä mieltä, että ei kun lenkille vaan.

Niin sitten lähdin. En muista minä vuonna olisin ollut lenkillä edellisen kerran, mutta se ei tosiaankaan ollut viime vuonna, eikä sitä edellisenä, siitä olen varma. Ja nyt on siis kyse sellaisesta lenkistä, jossa tarkoituksena on ottaa myös muutama juoksuaskel. Tai hölköttely, en minun menoani taida voida juoksuksi kutsua.

Johonkin maailman aikaan yritin aloittaa hölkkäpainotteisen lenkkeilyn, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Ei minun lajini, totesin. En koskaan jaksanut hölkätä kuin pari kilometriä kerrallaan, sitten alkoi sattua jalkoihin liikaa tai keuhkoon pistää ikävästi. Lisäksi tuntui, ettei minkäänlaista edistymistä tapahtunut koskaan. Matka, jonka jaksoin ja pystyin hölköttelemään, ei koskaan kasvanut. Ei sitten millään.

Mutta perjantaina vetäisin lenkkarit kaapin pohjalta jalkaani, ja lähdin hölkälle niin hitaasti kuin pystyin. Olisin kävellen päässyt helposti itse itseni ohi, jos olisin voinut jakaantua kahdeksi. Ja niin vaan pistin tossua toisen eteen koko lähimmän järven ympäri kiertävän lenkin, jolla on pituutta reilu 5 kilometriä. Ihan käsittämätöntä. Mihinkään ei sattunut, pistänyt tai mitenkään koskenut, ja lenkin jälkeen oli vaan hyvä, joskin hikinen olo.

Jaloissa tai muuallakaan kehossa ei tuntunut lenkin jälkivaikutukset lauantaiaamunakaan. Tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin lantin seudun lihakset tuntuivat vähän tukkoisilta, mutta ei mitään muuta. Sadhanassa tehtiin nabhi-kriya, joka kohdistui voimakkaasti vatsakeskuksen alueelle, ja jonka tekeminen rassaa vatsalihaksia ihan mukavasti. Ja taas sama ilmiö: jaksoin kriyan ihan ilman ylimääräisiä taukoja tai hammasten kiristelyjä. Keho vaan nautti, kun sai tehdä, toimia ja käyttää lihaksia.

Nabhi-kriyasta en selvinnyt ilman jälkituntemuksia, vaan nyt sunnuntaina tuntuu rintakehän alaosan lihaksissa, kylkiluiden kohdalla, että eilen on jotakin kummaa tullut tehtyä. Mutta se on hyvä tunne, ja hyvältä tuntuu huomata myös se, että vatsalihaksista on jotakin jäljellä, vaikka en ole niitä viime aikoina juuri aktivoinutkaan.

Tänään viikonlopun liikunnat viimeistelee pyörälenkki tänään, kunhan ilma tästä vielä vähän lämpiää. Kertakaikkisen hienoa, että hyviä pyöräilykelejä riittää näin pitkälle syyskuuhun. Sitten kun pyöräily alkaa hiipua, pitää harkita vielä toista hölkkälenkkiä tänä vuonna. Ensimmäinen lenkki oli niin hyvä kokemus, että se kannustaa lähtemään toisenkin kerran.

SKJY:n uutiskirje

Olettehan huomanneet, että Suomen Kundaliinijoogayhdistyksen uusin uutiskirje on ilmestynyt ja se on luettavissa täällä.

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka vaan. Liittykää ihmeessä, jos ette vielä ole.

Elokuvissa: Brooklynin pojat

Olin eilen elokuvissa katsomassa Inderjit Kaur Khalsan dokumenttielokuvan Brooklynin pojat. Piti rynnätä katsomaan se heti kun kalenteri salli, sillä en tiedä kuinka kauan elokuvaa vielä teattereissa pyöritetään. Täällä ainakin vielä ensi viikon.

Olipas kiinnostava elokuva. Ja hyvin tehty, tosi kiva oli katsoa. Tai ehkä kiva on väärä sana, mutta en nyt parempaakaan keksi. Tarkoitan vaan, että vaikka elokuva käsitteli hankaliakin asioita, ei katsojalle tullut mitenkään (liian) hankala olo. Elokuvan henkilöt asioineen pyörivät päässä vielä tänäänkin, aiheuttavat päänvaivaa. Ei siis mikään helposti nielaistava elokuva, vaan kyllä sitä pitää vähän märehtiä.

Etukäteen kuulin, että Inderjit teki Chakrapolku-kirjaa ja tätä elokuvaa samaan aikaan, ja ehkä siksi myös elokuvassa käydään chakrat yksi kerrallaan läpi. Minä en sitä katsellessani millään tavalla huomannut, koska uppouduin tapahtumiin ja henkilöihin niin tyystin. Mutta jälkeenpäin kun alkaa kelata elokuvaa alusta loppuun, niin ehkä ne chakrat sieltä tosiaankin löytyvät.

Elokuvassa Inderjit kertoo, kuinka hän muutti takaisin Suomeen miehensä ja pienen poikansa kanssa elettyään sitä ennen vuosia Yhdysvalloissa. Mies ei koskaan sopeutunut tänne, hän ei tuntenut olevansa tervetullut, ja Inderjit eli ensimmäisen vuoden kulttuurishokissa, koska Suomi oli muuttunut niin paljon hänen poissa ollessaan. Ja varmasti Inderjitkin oli muuttunut. Ihan kauhean surullista on, että Suomi jatkuvasti torjuu tänne tulijat, olivat he ketä hyvänsä. Minusta se on käsittämättömän tylyä. Ja samalla kun näin sanon, tunnen piston sydämessäni, sillä olen ihan samanlainen mölli kuin monet muutkin, enkä pistä rikkaa ristiin tänne tulijoiden elämän helpottamiseksi. Yritän puolustautua sillä, etten ainakaan millään tavalla vastusta kenenkään tänne tuloa, päinvastoin, vaikka en asialle mitään muuta teekään kuin katson ketä äänestän vaaleissa. Mutta vähän riittämättömältä tuntuu tämä puolustukseni.

Joka tapauksessa elokuvaa voi helposti suositella oikeastaan kenelle vaan. Jos jotakin kriittistä pitäisi sanoa, niin se olisi Inderjitin kerronta elokuvan taustalla. Ei kuulostanut luontevalta, olisi ehkä ollut hyvä sitä vielä harjoitella vaikka jonkun näyttelijän kanssa. Mutta koko elokuvan kannalta kerronta on vaan pieni yksityiskohta.