Syksy päättyi ja joulunalusaika alkoi

Ensimmäinen adventti on merkki, että nyt saa laittaa valot joka ikkunaan. Kai ne voisi aikaisemminkin laittaa, mutta meillä on pidetty aika tarkkaan tästä perinteestä kiinni. Meillä on niin vähän jouluperinteitä. Toinen on se, että paetaan ulkomaille jouluksi.

Syksy on mennyt tosi nopeasti ja kivuttomasti, jos vertaa muutamaan edellisvuoteen. 

Vähän jäin kaipaamaan niitä hurjia energioita, jotka visiteerasivat luonani viime viikonloppuna. Ovat addiktoivia. Mutta tosiasia on se, että ei aina voi olla sellaisissa tiloissa, silloin vain polttaisi itsensä karrelle, kun ei pysty nukkumaan eikä tarvitse syödä. Se on vähän kuin kiihkein rakastumisen vaihe; se ei vaan voi kestää, vaan sen on muututtava joksikin muuksi kestääkseen. Ajattelen silti, että vaikka olen laskeutunut takaisin maan pinnalle viikon mittaan, en koskaan laskeudu ihan alas, siihen kohtaan mistä lähdin. Jotakin jää jäljelle, jotakin kohottavaa. Ja silti tämän viikonlopun tavallinen aamusadhana tuntui… ihan kauhean tavalliselta.

Äijätuolijoogaa

Minulla oli tilaisuus ohjata lyhyt joogasessio erään henkilöstöjärjestön väelle. He olivat kokoustaneet koko päivän, ja minut oli pyydetty paikalle päivän päätteeksi, ennen saunaa ja muuta illanviettoa. Paikalla oli noin 30 miestä, jotka eivät koskaan olleet kokeilleet joogaa.

No mikäpä siinä. Tila oli niin ahdas, että seisten ei oikein mahtunut tekemään mitään. Niinpä me enimmäkseen istuimme ja hengittelimme. Miehet olivat sen verran nuoria ja hyväkuntoisia, että teimme ihan voimakkaitakin hengitysharjoituksia. En vahtinut kuka teki ja tekivätkö kaikki, mutta kyllä ainakin osa osallistui. Tosin kyllä jossain vaiheessa alkoi naurunpurskahduksiakin kuulua takarivistä. Totesin vaan, että jooga saa aikaan kaikenlaisia reaktioita, kuten naurua tai itkua. Kyllä se sitten lakkasi.

Harjoitus oli tosi lyhyt, vain 20 minuuttia. Vähän kuin maistiainen, josta jotkut kiittivät jälkeenpäin, ja hämmästelivät kuinka erilainen olo tuli. Niinpä. Mutta sellainen tuli kotiin kävellessä mieleen, että olisipa hauska joskus päästä ohjaamaan tuollaiselle porukalle ihan oikea kundaliinijoogatunti kunnon salissa ja siis matoilla. Heiltä ei varmasti voimat tai kunto loppuisi kesken heti kättelyssä. Voisi ohjata jonkin sellaisen fyysisesti vähän vaativamman harjoituksen. Hauska olisi myös nähdä, mitä miehille tapahtuisi harjoituksen myötä, alkaisiko heilläkin posket punottaa ja silmät loistaa niin kuin muillakin. Miksei alkaisi, varmasti jooga toimisi heidänkin kohdalla. Tai ylipäätään millaista olisi ohjata miesryhmää, yleensä kun ohjaan enimmäkseen naisia. Mutta jos ohjaisikin poliiseja, palomiehiä, tai vaikka jotain urheilujoukkuetta. Luulen, että miesryhmän ohjaamisessa olisi energeettisesti jotakin eroa ”tavallisiin” ryhmiin, mutta enpä osaa kuvitella millaista se olisi. Hitsi, olisipa kiinnostavaa.

Sokerista karamelliksi

Kun Dharam Kaur piti lauantaina workshopin, hän totesi, ettei luovuttaminen oikeastaan ole mikään vaihtoehto kundaliinijoogassa. Luovuttamisen sijaan voi tehdä vain vähän, tai vielä vähemmän. Hän vertasi kundaliinijoogaharjoituksia sokerin karamellisointiin. Hauskaa, sillä Sat Hari Singh vertasi kundaliinijoogaharjoituksia joskus vedenkeittimeen. Molemmat vertaukset ovat samasta maailmasta, keittiöstä.

Dharam totesi, että jos sokeria yrittää karamellisoida, mutta nostaa pannun vähän väliä pois kuumalta liedeltä, ei mitään ehdi tapahtua. Sokeri ei muutu miksikään. Sen pitää vaan antaa olla siinä liedellä niin kauan, että sokeri alkaa sulaa ja karamellisoitua. Sama meidän harjoitusten kanssa: niitä pitää vaan tehdä tietty aika, että muutos tapahtuu. Niistä on mentävä läpi. Ja kun niistä on mennyt läpi, kun sokeri on muuttunut karamelliksi, on muutos peruuttamaton. Karamellista ei enää saa sokeria.

Tämä varmasti pitää paikkansa monellakin tasolla. Mutta jos ajattelee vaikka vaan meidän aivoja, niin tutkijat ovat todenneet, että meditointi saa aikaan pysyviä muutoksia aivoissa. Lihakset ja voima voivat mennä ja tulla harjoitusten tekemisen ja tekemättä jättämisen mukaan, mutta monilla muilla tasoilla, kuten juuri aivoissa, harjoitusten vaikutukset pysyvät. Siksi joogata kannattaa edes vähän, edes joskus.

Niin, ja se kriya jonka Dharamin kanssa teimme, oli Exercise Set for Relaxation and Releasing Fear.

Tera Naamin kanssa

Voi kuulkaa, kyllä! Usein jooga on jotenkin tavallista puurtamista, josta tulee hyvä olo ja jota tekee ihan mielellään. Ja sitten joskus tulee ihan käsittämättömän hienoja hetkiä ja kokemuksia, jotka muistuttavat mistä tässä pohjimmillaan on kyse. Juuri sellainen viikonloppu minulla on ollut.

Kaiken arkisen touhun keskellä oli vähän vaikea orientoitua etukäteen. Ostin kyllä lipun Tera Naamin lauantaiseen Sacred Chant -konserttiin, mutta workshoppeihin osallistumista emmin, enkä hankkinut lippua kumpaankaan. No, universumi järjesteli vähän asioita. Sain viestin GTK:lta, jolla oli lippu ensimmäiseen workshoppiin. Hän ei pääse paikalle, olisinko kiinnostunut menemään hänen sijastaan. Eihän tuohon voi vastata kuin yhdellä tavalla. Totta kai menen, kiitos GTK, sinä siunattu ihminen! Jos voin joskus olla avuksi missä tahansa asiassa, just let me know.

Lauantaina siis ensin kahden tunnin workshop, pieni tauko ja sen jälkeen kahden tunnin konsertti. Dharam Kaur ohjasi workshopin harjoituksen. Pidin tosi paljon hänen tyylistään ja monista asioista, jotka hän sanoi. Esimerkiksi siitä, että kundaliinijoogassa harjoituksista luopuminen ei oikeastaan ole vaihtoehto. Harjoitusta voi tehdä vähän, tai sitten vielä vähemmän, mutta luopuminen – ei hyvä. Tulkitsen sen niin, että harjoituksen tekemisen energioissa voi olla ja kannattaa olla mukana jokaisen, riippumatta siitä, onko harjoitus mahdollinen omalle keholle, tai missä määrin se on mahdollinen. Vieressä olikin sitten ihminen, joka puski harjoituksia läpi hurjalla voimalla. Ei sekään ole minusta vaihtoehto, mutta ehkä joidenkin ihmisten on ensin puskettava, ennen kuin he löytävät helpon ja kevyen tavan tehdä voimakkaita harjoituksia.

Ja voimakkaita harjoitukset todella olivat. Aika nopeasti kävi selväksi, että nyt liikutellaan energioita oikein urakalla. ”We are creating something”, niin kuin Dharam sen ilmaisi. Lämpöaallot alkoivat juosta pitkin selkää, ja hiki. Vesipullo tyhjeni ihan hetkessä, ja vielä monta kertaa illan aikana, vaikka vessassa ei tarvinnut käydä. Oletan, että tuollainen jano on yksi puhdistumisoire, hyvinkin tuttu muun muassa valkoisen tantran meditaatioista. Se on jano, jota ei oikein voi sammuttaa juomalla, mutta juoda täytyy. Ja vesi tosiaankin katoaa jonnekin, se ei tule toisesta päästä ulos, eikä sitä kaikkea kyllä ehdi millään hikoillakaan, vaikka hiki onkin.

Sama olo, vaikka vähän kevyemmässä muodossa jatkui illan konsertissa. Joka oli kyllä ihana. Nyt meinaa kaikki ylisanat loppua kesken, ei pysty kuvaamaan kokemusta. Se oli jotakin hyvin, hyvin herkkää ja kaunista, ja samalla tosi voimakasta. Mutta ennen kaikkea kaunista. Se oli yhdessä mantraamista, taivaallista viestintääkin välillä, eri instrumentteja ja gongi, tanssimista ja lopuksi unilaulu. Eikä kukaan olisi halunnut lähteä kotiin.

Erityisesti mieleen jäi oma kokemus mantrasta Har Har Wahe Guru. Se on voimakas mantra, ja etenkin Har tulee ihan suoraan napakeskuksesta, sieltä, missä meidän voima ja tuli asustaa. Aika nopeasti tuli sellainen olo, että minä olen leijonaprinsessa eikä minua voi estää yhtään mikään paitsi omat pelkoni ja itseni vähättely. Huh! Dharam ja me muut toistimme mantraa rytmikkäästi, ja Hansujot mantrasi väleihin omat kuvionsa. Välillä tipahdin mantran rytmistä, koska jäin vaan kuuntelemaan kaunista äänivärähtelyä, naadin virtaa.

Kotona olin vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Pakkasin nopeasti repun aamua varten, ja painuin pehkuihin. Ihan suotta, sillä uni ei tullut. Siinä sitten pyörin märiksi hikoilemissani lakanoissa. Aamulla herätys oli neljältä, että ehtisin sadhanaan Tera Naamin kanssa, mutta heräsin jo kolmelta, eikä sen jälkeen ollut puhettakaan unesta. Sitä se voimakas energioiden liikuttelu teettää. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaankin ollut hyvä syödä jotain ennen nukkumaanmenoa, haukata voikkari tai jotain. Kyllä minä yleensä syömättäkin nukun hyvin, ja siis ylipäätään valvon tosi harvoin. Mutta nyt olisi syöminen voinut maadottaa takaisin maan pinnalle niin, että nukkuminenkin olisi ollut helpompaa.

Ja vielä aamusadhana sitten. Japji ja kriya hoidettiin paikallisin voimin, mutta mantroihin toi apua Hansujot. Hän soitti välillä harmoonia, välillä akustista kitaraa, ja totta kai mantrasi. Jossain mantrassa taisi olla mukana monochord, ja useimmissa viulu. Muita instrumentteja ei olisikaan tarvittu, siinä oli ihan yllin kyllin, siis innokkaiden mantraajien lisäksi. Voi hyvät hyssykät miten upeaa, loppui ihan liian nopeasti. Jossain kohtaa sadhanaa aloin kuunnella, että mistä tulee tämä ihana ääni. No se olin minä, tai minun kauttani se tuli, hetken aikaa, kunnes taas muuttui tavalliseksi.

Hansujot Singh ja Sach Amrit Kaur aamusadhanassa

Sadhanan jälkeen haastattelin vielä nopeasti Hansujotia, katsotaan saanko johonkin läpi jutun Tera Naamista.

Sanoinko jo, että oli ihana viikonloppu. Syömisen, päiväunien, kävelylenkin ja saunomisen jälkeen alan pikkuhiljaa palailla maan pinnalle. Huomenna olisi paras olla taas töissä skarppina, eikä jossakin maata kiertävällä radalla. Niin hauskaa kun sielläkin oli taas piipahtaa.

Tulipas pitkä raportti. Joskus näinkin.

Suosittelen syksyyn

Joulun rosollia odotellessa syksyyn sopii mainiosti puolalainen punajuurisalaatti, jossa mukana juuri sopivan potkun verran piparjuurta. Saatavilla ainakin Puolasta, jos siellä päin liikutte.

Kirjat seikkailevat maailmalla

Onnen ja runsauden joogaa –kirjan kirjoittaja Siri Kirpal Kaur Khalsa lähetti sähköpostia. Kirjan alkuperäiselle kustantajalle lähetetyt kappaleet käännöksestä olivat saapuneet perille, ja Siri Kirpal kyseli, lähetänkö kappaleita myös Kundalini Research Instituteen, eli KRI:hin. No öööh, kai minä sitten lähetän, jos niin halutaan. Siri Kirpal laittoi saman viestin kopiona myös KRI:n ihmiselle, Siri Neel Kaur Khalsalle ja alkuperäiselle kustantajalle, Parmatma Singh Khalsalle. Olen aiemminkin viestitellyt heidän kanssaan erinäisistä kirjaan liittyvistä asioista.

Odotin Siri Neeliltä vastausta, että mihin osoitteeseen kirjat lähetän, ja kuinka monta kappaletta. Kunnes sain viestin Parmatmalta. Hän on aivan ihana tyyppi, ja nytkin hän kirjoitti, että hän on ”täällä”, tarkoitti ymmärtääkseni KRI:n ja koko kundaliinijoogan pääpaikkaa Españolassa. Hän lupasi toimittaa niistä hänelle lähetetyistä viidestä kirjasta kaksi KRI:lle. Ihan en käsitä mitä KRI tekee suomenkielisillä kirjoilla, mutta sepä ei ole minun asiani käsittääkään. KRI:ssa ei taida olla ketään suomalaista, mikä on sikäli harmi, että asioiden hoitaminen saattaisi joskus olla vähän helpompaa jos siellä olisi.

Parmatman kustantamo ei käsittääkseni ole kustantanut montaa kirjaa. Netistä olen löytänyt kaksi. Hän on ollut minulle koko ajan tosi kiva, vaikka olen kysellyt kaikenlaisia tyhmiä kysymyksiä. Esimerkiksi Siri Neel taisi minuun välillä vähän hermostuakin, tai ainakin hän oli välillä vähän epäystävällinen. Kun ensimmäisen kerran laitoin sähköpostia Parmatmalle ja kysyin, saanko suomentaa Siri Kirpalin kirjan, hän vastasi että totta kai. Hän myös kertoi, että Suomella on erityinen paikka hänen sydämessään, sillä hän on ollut täällä joskus ammoisina aikoina, oliko se nyt 1960- luvulla vai 1970-luvulla. Oikeasti! mutta niin hän vaan kertoi olleensa. Lisäksi minun oma joogaopettajani on asunut hänen perheensä luona, kun hän oli opiskelemassa kundaliinijoogaa Españolassa. Eli käytännössä Parmatma on vähän niin kuin samaa sukua, tai ainakin mutkan kautta vanha tuttu.

Niin, ja siis KRI saa nyt kirjansa ja kaikki ovat taas tyytyväisiä.