Syksy

Aamulla töihin kävellessä ilma oli lämmin ja pehmeä kuin mikä. Lähiseudun vaahterat tarjoilivat parasta väriloistoaan. Kylläpä meitä on hellitty ihanilla syyssäillä, auringonpaisteella ja kaikilla niillä herkuilla, jota syksy vaan voi antaa. 

Mutta kyllä se tästä vielä muuttuu. Veikkaan, että pian ilma on täynnä pieniä nupinauloja, jotka pistelevät kasvot tunnottomiksi. Tuuli tuivertaa kaikkien vaatteiden läpi luihin ja ytimiin. Puiden lehdet ovat muisto vaan, eikä värejä enää ole, on vain harmaa ja musta.

Mutta siinähän se kauneus onkin, kaiken katoavaisuudessa. Hetkessä, jossa on syytä elää niin voimakkaasti kuin vain voi, sillä se on pian ohi.

Näitä en ole nähnyt naismuistiin telkkarissa

Siirrytään eilisestä aiheesta eli varpaista ja jaloista vähän ylemmäs, kainaloihin. Tarkemmin sanottuna kainalokarvoihin. Olen suureksi riemastuksekseni huomannut, että Henkkamaukan televisiomainoksessa vilahtaa karvaiset, ajelemattomat kainalot. Voi jee, tätä minä olen odottanutkin. Enteileekö tämä nyt sitä, että kunnon kainalokarvat tulevat seuraavaksi muotiin? Kanssajoogaaja jo valisti minua, että saman värisiksi, esimerkiksi violeteiksi tai vihreiksi värjätyt hiukset ja kainalokarvat ovat jo kova sana.

Minulla on edelleen sama tilanne, josta olen kertonut joskus aiemminkin. Eli en halua ajella kainaloitani, vaan ne rehottavat ihan luonnontilassa. Mikä ei minun tapauksessani tarkoita paria hentoa haiventa, vaan ihan kunnon kasvustoa. En halua ajaa niitä pois, mutta sitten toisaalta minulla ei ole pokkaa esitellä kainaloitani ihan julkisesti – siis käyttää hihattomia paitoja tai juhlavaatteita. Aika säälittävää, mutta niin se nyt vaan on. Mutta ehkä minäkin tästä rohkaistun, jos kerran Henkkamaukka näyttää esimerkkiä. Ja toivon mukaan muutkin seuraavat perässä.

Niin, ja kyllä niitä kainalokarvoja on vilahdellut telkkarissa naismuistiin, mutta vain jossakin hupailuohjelmassa, jossa niiden kauheudelle kuuluu nauraa. Siihen tyyliin, että miten joku voi olla niin, ettei ymmärrä ajaa kainaloitaan.

Tätä en tiennyt vanhenemisesta

En tiennyt etukäteen, että näin tässä tulee käymään. Mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki ympärillä puhuvat samasta asiasta. Siitä, miten näin vanhemmiten jalkapöydän kaari madaltuu, ja siitä seuraa erinäisiä asioita. Minulle kävi niin, että vaelluskengät, joilla olin jo pitkään patikoinut onnistuneesti ja mukavasti, muussasivat ja irrottivat jokusen varpaankynnen. Muissa kengissä en ole samaa ilmiötä huomannut, eli voisi kuvitella, että jalkapöytäni ei ole litistynt ja lätistynyt vielä kovin paljon. 

Jotkut kanssaihmiset kertovat, että heillä kengän koko on kasvanut useita numeroita. Ensin lastensaannin yhteydessä, ja nyt vanhemmiten lisää. Toiset taas ovat saaneet hankaliakin ongelmia jalkoihinsa ja selkäänsä ihan vaan jalkaterän pienen muutoksen takia.

Mitäköhän muita yllätyksiä vanhenemien tuo mukanaan.

Hiusöljyt

Näin pitkien hiusten kanssa alkaa olla lähes välttämättömyys käyttää hiusöljyä. Pitkään ihmettelin, että mitä ihmettä, mistä minä löydän sopivan öljyn. Käytin manteliöljyä, mutta se ei tuntunut ihan parhaalta mahdolliselta. Kampaajani kertoi, että hänen afroamerikkalaiset sukulaisensa käyttävät karitevoita hiuksiin ja päänahkaan, mutta ei sekään tuntunut oikein toimivan. Kysyin mitä öljyä intialainen kummipoikani GS käyttää hiuksiinsa, ja hän vastasi että Dabur Amlaa. Googeloimalla selvisi nopeasti, että Dabur Amla on tuotemerkki intialaiselle hiusöljylle. Lisää surffailemalla selvisi myös, että kyseistä öljyä on kuin onkin mahdollista tilata Ison-Britannian Amazonista Suomeen. Mikä riemu, välillä kun tuntuu, että Suomi on jossakin maailman laidalla, johon verkkokaupat eivät toimita juuri mitään.

Olen nyt käyttänyt kyseistä öljyä muutamia kertoja. Hieron sen hyvissä ajoin ennen saunaa päänahkaan ja hiuksiin. Saunassa sitten, löylyttelyn jälkeen pesen sen shampoolla pois. Öljy ei todellakaan ole mikään hemmottelevan ylellinen luksustuote, sillä se on myrkynvihreää ja haisee pahalle. Hajussa on jotakin mielenkiintoista, sillä se vie minut johonkin lapsuuden muistoon, mutta en saa millään kiinni muistosta. Ehkä siitä on kulunut liian paljon aikaa.

Hajusta ja väristä huolimatta öljy on vallan mainiota. Se levittyy helposti hiuksiin ja päähän, ei valu, ja lähtee helposti pesemällä pois. Öljykäsittelyn jälkeen hiukset ovat tosi pehmeät ja mukavan tuntuiset. Kohta varmasti myös yhtä tummat ja tuuheat kuin intialaisilla naisilla, sillä öljyn varoitetaan voivan tummentaa hiusten omaa väriä. Vielä en ole mitään värimuutoksia huomannut, mutta elän edelleen toivossa. No en oikeasti.

Hiusten pesun ja kuivaamisen jälkeen lisään niihin vielä tätä, arganöljyä sisältävää eliksiiriä.

Sitten ollaankin jo vaiheessa, jossa voin kuvitella saavani hiukset kammattua.

Olen käyttänyt Dabur Amlaa vasta niin vähän aikaa, että haistan sen vielä pesunkin jälkeen hiuksistani. Arganöljyä en enää haista, olen niin tottunut siihen. Mutta ensimmäisiltä käyttökerroilta muistan, että haju oli miellyttävä, mutta tyrmäävän voimakas. Nyt voin vain kuvitella, miltä hiukseni haisevat näiden kahden öljyn käytön jälkeen – tai itse asiassa en osaa kuvitella. Kukaan ei ole vielä valittanut hajusta, eikä ihmisiä pyörtyile ympäriltä, joten ehkä se ei kantaudu liian voimakkaana kanssaihmisten nenään asti.

Lisää henkisiä nimiä

Eräs kanssajoogaaja ja ahkera aamusadhanassa kävijä oli pyytänyt ja saanut 3HO:sta henkisen nimen. Hän esittäytyi meille sadhanassa uudella, ihan tuoreella eli eilen tulleella nimellään. Sitä sitten ihmeteltiin ja pähkäiltiin yhdessä, yritettiin kaikki tottua siihen, ja saada kiinni nimen ideasta. Se kun ei ollut mikään pieni, vaan nimi oli pullollaan jumalan tietoisuuden kosketusta, ja muuta isoa asiaa.

On niin hauska saada tietää, ketä kanssajoogaajat oikeasti ovat ja mikä on heidän henkinen identiteettinsä. Monet solahtavat nimensä kanssa yksiin ihan kivuttomasti ja vaivattomasti, vaikka kyllä heidänkin usein pitää vähän pähkäillä omaansa. Mutta on niitäkin, joille nimeen sopeutuminen ei ole mitenkään mutkatonta. Ehkä juuri heille henkinen nimi on erityisen suuri lahja ja tehtävä.