Kalenterin tyhjenemistä

 Olin keväällä ihmeissäni, kun täytin syksyn kalenteria ja suunnittelin tekemisiäni. Yksi työhön liittyvä kurssi kiinnosti, mutta se meni päällekkäin joogakurssin kanssa. Olin lupautunut opettamaan joogan lyhytkurssin, vain neljä kertaa eräälle erityisryhmälle. Kurssia lykättiin moneen kertaan, mutta nyt se päätettiin ottaa ohjelmaan. Intuitio tai sisäinen ääni kuitenkin sanoi, että ota vaan se kiinnostava kurssi. Tapanani ei ole ottaa asioita päällekkäin, mutta luotin intuitioon ja ilmoittauduin. Pääsin kurssille, ja niin kävi, että joogakurssille ei tullut tarpeeksi ilmoittautuneita – minimi oli viisi, ilmoittautuneita oli kolme – joten sekin peruttiin. Ei enää päällekkäisyyksiä kalenterissa, vain tiukka vaihto yhdestä verkkotapahtumasta toiseen muutamana perjantaina.

Joogan opettamisesta on ihan uusia suunnitelmia ensi keväälle. Ei jatketa tällä tavalla, kun ei kerran suju.

Jättäydyin pois myös yhdestä työperäisestä yhteistyökuviosta. Se ei oikein toiminut, vaikka saimmekin jo jotakin aikaan, mutta nyt tuli raja vastaan. Minulla oli vahva tunne siitä, että kaksi muuta henkilöä eivät kuuntele minua, minun ajatuksiani ja ehdotuksiani ei huomioida vaan tulen jyrätyksi yli. Ihan varmasti kaikille parempi, että he jatkavat keskenään. Siitäkin vapautui aikaa muille, toivottavasti vaivattomammin eteneville projekteille.

Naapurirauha

Tähän taloon on laskeutunut rauha ja hiljaisuus, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen. Puhun nyt lauantaiaamuista ja meidän seinänaapureistamme. Aiemmin he ilmeisesti aloittivat perjantai-iltana alkoholipitoisen toiminnan, johon kuului oleellisena osana saunassa käyminen keskellä yötä. Aamupuolen kuvioihin kuului sitten ovien paiskominen ja se, että rouva huusi miehelleen. Kaikki touhu kuului hyvin seinän läpi, ja vaikka siihen jollakin tavalla tottui, ei se koskaan kivaa ollut. Kyseessä on siis eläkkeellä oleva pariskunta, ja vaikka he huusivat toisilleen, varsinkin rouva miehelleen, ei kyse ollut fyysisestä väkivallasta.

En tiedä mitä on tapahtunut eikä sillä ole väliäkään. Aiemmin joka ikinen viikko kellon tarkkuudella jatkunut touhu on nyt loppunut. Eikä se ole alkanut uudelleen, vaikka nyt sen loppumisesta on jo kuukausia. Vähän epäuskoisena vielä kuulostelen taloa lauantaiaamuisin, mutta ei, hiljaista on, sopuisaa ja rauhallista. Mikä onni!

Samalla on loppunut naapureiden saunassa ja suihkussa käyminen. He eivät ole rakentaneet asuntoon suihkua, ja koska lämpimän veden käyttö kellarin saunassa merkitään ylös, on helppo nähdä, että he eivät ole käyttäneet vettä sielläkään. En tiedä pitäisikö olla huolissaan heidän henkilökohtaisesta hygieniastaan – ja mitä naapurit voi sille tehdä.

Ei joogaryhmää

 Nyt kävi niin, että viime vuoden pitämäni joogaryhmä ei käynnisty tänä vuonna. Liian vähän ilmoittautuneita. Se on pettymys, joskaan ei mikään iso yllätys näinä erikoisina aikoina. Myös suositummilla opettajilla on ollut vaikeuksia saada joogaryhmiinsä tarpeeksi osallistujia, eivätkä ne ole hetkessä täynnä niin kuin ennen.

Näyttää siltä, että joogan opettaminen ja yhdessä joogaaminen alkaa hiipua minun elämästäni. Joogaan liittyvät asiat tapahtuvat nyt yksin, omalla joogamatollani, sekä tietokoneen äärellä. Tai no, joogista elämää yritän elää koko ajan. Sitä vaan ei enää niinkään huomaa.