Vyöhyketerapiassa

Viikolla pääsin vihdoin ja viimein vyöhyketerapiaan. Oli jo korkea aika. Yritystä on ollut aiemminkin, mutta ensin vyöhyketerapeuttini joutui perumaan, ja kun varasin uuden ajan, jouduin perumaan sen itse sairastuttuani. Ilmeisesti sairastamisen jäljiltä oli kurkunpään heijastepisteet kireän ja aran tuntuiset – eikä tilannetta varmastikaan ole auttanut tämä keväinen pölypilvessä elo. Joka tapauksessa johtopäätös taas kerran on se, että keho kaipaa kaikesta muusta huolimatta myös vyöhyketerapiaa joitakin kertoja vuodessa hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Yleensä sen tarpeen huomaa vasta sitten, kun käy vyöhyketerapiassa. Jos sinne ei syystä tai toisesta tule mentyä, sitä vaan elelee elämäänsä eteenpäin tietämättä kuinka paljon parempi olo voisi hoidon jälkeen olla.

Kun asia tuli puheeksi, parikin kundaliinijoogaopettajaa oli sitä mieltä, että heihin ei vyöhyketerapia tehoa. Kokeiltu kuulemma oli. Kysyin tätä omalta vyöhyketerapeutiltani, jolla on pitkä kokemus hoitojen antamisesta. Itse asiassa hän on pikkuhiljaa jo jäämässä eläkkeelle. Hän vastasi, että ei ole koskaan hoitanut henkilöä, johon vyöhyketerapialla ei ole vaikutusta. Toki voi olla niin, että ensimmäinen hoito ei tunnu vaikuttavan, koska kanavat ovat niin tukossa. Tai vielä toinenkaan hoito. Hän kertoi myös asiakkaasta, johon seitsemän ensimmäistä hoitokertaa eivät vaikuttaneet, mutta heti kahdeksas vaikutti. Yleensä on vaan niin, ettei asiakkaalla ole mielenkiintoa tulla takaisin, jos ei koe saavansa mitään apua tai minkäänlaista vaikutusta ensimmäisestä tai toisesta hoidosta. Aivan ymmärrettävää. Mutta ehkä heidän juuri olisi hyvä kokeilla useamman kerran.

Kuupisteiden kulloinenkin asento

Yleensä sitä möllöttää töissä läpi ne puolipakolliset palaverit jotka pitääkin, yrittää olla vajoamatta sellaiseen tilaan jossa näyttää erityisen umpimieliseltä, ja toivoo että saisi vaan tehdä hommiaan omassa työhuoneessaan. Sitten tapahtuu jotain täysin käsittämätöntä. Tulee palaveri, jossa huomaa kommentoivansa jokaista asiaa ja ilmoittautuvansa vapaaehtoiseksi yhteen jos toiseenkin hommaan. Ihmettelee itsekin, että mitä hemmettiä nyt on tekeillä, ja yrittää potkia itseään nilkkaan, että sulje suusi NYT. Tai viimeistään nyt, jooko. Mutta se suu ei vaan sulkeennu.

Tapahtuneelle ei löydy kuin yksi looginen selitys: kuupisteet asettuivat juuri johonkin vallan kummalliseen asentoon. No joo, oikeasti kuupisteet vain aktivoituvat vuoron perään, eivät ne asentoa muuta. Mutta joka tapauksessa niillä taisi olla oleellinen osuus tapahtumiin. Ja voihan jotakin tekemistä asian kanssa olla silläkin havainnolla, kuinka pomon asemassa olevan henkilön kasvojen lihas nyki palaverin aluksi, ja paljasti että häntäkin jännitti.

Muutoksesta

Kanssajoogaaja puhui taas aamusadhanan jälkeen siitä, kuinka elämä on nyt täynnä kaikkea uutta ja mullistavaa uuden työpaikan, asunnon ostamisen ja paikkakunnan vaihtamisen myötä. Kaiken muutoksen keskellä onkin varmasti pää vähän pyörällä, vaikka kaikki muutokset olisivat tervetulleita ja toivottuja. Hän sanoi, että ennen kundaliinijoogan aloittamista hänellä oli sellainen tunne, että elämä on jotenkin pysähdyksissä. No, ei ole enää. Eikä hän ole ensimmäinen eikä viimeinenkään ihminen, jolle käy niin, että kundaliinijoogan aloittamisen myötä menee elämä uuteen järjestykseen. Hänellä se on tapahtunut nopeasti ja aikamoisella rysähdyksellä. Mutta toisaalta hän on myös harjoittanut kundaliinijoogaa yhdessä sen voimakkaimmista muodoista, eli aamusadhanassa.

Muistan myös kuulleeni ihmisistä, joille kundaliinijoogan mukanaan tuoma muutos on ollut liikaa. Niin kuin sille naiselle, jolla oli elämä täyttä ja kiireistä jo valmiiksi pienten lasten kanssa. Hän aloitti, mutta joutui lopettamaan lyhyeen koska koki, ettei elämään juuri sillä hetkellä kerta kaikkiaan mahtunut niin voimakasta henkistä kasvua. Hänen elämässään kasvu olisi tarvinnut toisenlaista tilaa ja aikaa kuin pikkulapsiaika. Toivottavasti hän palaa joskus myöhemmin, paremmalla ajalla kundaliinijoogan pariin.

Ymmärrän minä jotenkuten senkin, että joitakin ihmisiä pelottaa muutos niin kovasti, etteivät he ole valmiita ottamaan sitä vastaan. Siksi kundaliinijooga ei ehkä ole oikea joogamuoto heille. Ei kundaliinijooga muuta meidän työtilannetta tai muitakaan olosuhteita suoraan. Sen sijaan kundaliinijooga muuttaa meitä, sen harjoittajia, niin perinpohjaisesti, että monenlaiset muutokset meidän elämässämme tulevat mahdollisiksi. Eikä vain mahdollisiksi vaan myös realisoituvat konkreettisiksi.