Tanssista punaiset posket

Pidin viimeisen sijaistusjoogatunnin, sillä sijaistamani kundaliinijoogaopettaja palaa tällä viikolla töihin. Tunteja oli aika sopivasti ja mukavasti, ja oli kivaa taas opettaa vähän säännöllisemmin kuin yleensä. Vähän hassua, mutta niin vain on, että monesti ennen tuntia minua vähän jänskättää, että miten se menee ja kuinka kaikki käy. Jännitys katoaa ihan saman tien, kun tunti pääsee alkuun, ja kaikki on ihan itsestään selvää ja pelkästään mukavaa. Ehkä se jänskättäminen tarkoittaa jonkinlaista etukäteisvirittymistä.

Viimeisen kesätuntini päätteeksi yksi joogaaja jäi vielä meikkaamaan, eikä häipynyt vauhdilla niin kuin muut. Hän kertoi olevansa menossa treffeille miehen kanssa, jota hän ei ollut aiemmin tavannut. Totesin, että olipa hyvä idea tulla joogatunnille ensin, niin sitten voi säteillä ja loistaa treffeillä. Hän oli samaa mieltä, mutta totesi, että tunnin aikana punaisiksi muuttuneet posket pitää saada puuterilla peittoon.

Tunnilla tosiaan posket punastuivat, kun tanssimme Punjabin rumpujen tahtiin. Harjoitussarjaan sisältyi 11 minuutin tanssiosuus. Ja vaikka kundaliinijoogaopettajilta on kielletty joogaharjoitusten tekeminen silloin kun he opettavat (aamusadhana on eri asia, se ei ole opetustilanne), minä liityn tanssin ajaksi hommaan mukaan. Olisi liian kiusallista vain katsella muiden tanssia, ja kököttää itse paikallaan. Yleensä ohjatessani tanssin sillä asenteella, että minä nyt vähän näytän mallia kuinka laajoin ja hullunkurisin liikkein tässä voi liikkua, vieläpä miettimättä lainkaan miltä se näyttää. Hassuintahan on tietenkin se, että minä en pääsääntöisesti tanssi julkisesti. Paitsi joogassa. Siitä(kään) rajoittuneisuudestani en ole vielä päässyt irti.

Toivottavasti treffit meni hyvin ja kyseinen joogaaja nähdään uuden miesystävänsä kanssa joogatunnilla.