Aina vaan naan

Koska nyt on meneillään leipäviikko, puhutaan leivästä. Ei minulla niin kauheasti siitä ole sanomista, mutta yksi asia kuitenkin. Se on harmistus siitä, että intialaisten ja nepalilaisten ravintoloiden leipävalikoima on täälläpäin maailmaa niin surkea. Tarjolla on naan-leipää. Piste. No okei, tarjolla on naan-leipää ilman valkosipulia ja valkosipulin kera – ja papadumia. Eikä siinä mitään, niin papadum kuin naan-leipäkin ovat parhaimmillaan tosi herkullisia, mutta niin on monet muutkin intialaiset leivät. Valikoimaa olisi, mutta jossain on päätetty, että Suomessa tarjoillaan vain näitä. Missä on kaikki herkulliset rotit, chapatit, parathakset ja gluteenittomat, kauniin keltaiset maissijauhosta tehdyt makki ki rotit? Todennäköisesti leipiä on vielä vaikka minkälaisia, minä tunnen jotenkuten vain nämä.

Hyvät ravintoloitsijat, voisiko edes joskus, erikoispäivinä, saada jotain muuta leipää kuin naania ja papadumia? Please?

Laita hyvä kiertämään – eiku!

Tilaus verkkokaupasta takkusi vähän, ja hyvitykseksi siitä kauppa laittoi tilaukseni mukaan ylimääräistä. Muun muassa kaksi kaunista rannerengasta, jotka eivät kuitenkaan olleet minun tyyliäni. Kirjoitin rannerenkaiden pussiin ”saa ottaa” ja vein ne joogakoululle. Ajatus oli, että ne voisivat ilahduttaa jotakuta. Pussiin jätin verkkokaupan yhteystietolapun, kun se siellä oli ollutkin. Se oli virhe.

Kun seuraavan kerran kävin joogakoululla, oli pussi rannerenkaineen otettu pois näkyviltä. Pussiin oli myös kirjoitettu syy, ja se meni jotakuinkin näin: joogakoululla ei saa markkinoida tuotteita, joiden markkinoinnista ei ole erikseen sovittu. No voi hyvää päivää. Ensin silppusin roskiin verkkokaupan yhteystietolapun, ja ajattelin neuvotella, josko nyt rannerenkaita voisi tarjota asiakkaille. Mutta sen verran hankalalta sekin tuntui, ja otti päähän niin vietävästi, että paiskasin roskiin myös rannerenkaat.

Tämä nyt vaivaa mieltä, ja tästä on vaikea päästä yli. Ei rannerenkaista, vaan joogakoulun asenteesta ja toimintatavasta.

Mietteitä egosta

Meidän jokaisen ego on kyllä kiinnostava juttu noin joogan yhteydessä. Joskus jotkut sanovat, että egosta pitäisi päästä kokonaan eroon; se pitäisi tappaa ja viskata pois. No ei. Ei mitään osaa itsestään kannata kohdella niin. Me olemme täällä harjoittelemassa elämää yksilöinä, ja juuri ego antaa meille tunteen siitä, että olemme muista erillisiä, yksilöitä. Se on tarkoituskin. Toisaalta ego on hyvä pitää hyvin vaatimattomana, sillä jos se pääsee kasvamaan ja pullistumaan liikaa, alamme kuvitella olevamme jotenkin muita parempia yksilöitä. Se taas ei ole tarkoitus.

En nyt kerro tämän tarinan taustoja, mutta totean vaan lyhyesti, että eräs uusi intialainen ystäväni sosiaalisessa mediassa totesi minulle, että hän on vain tomua jaloissani. I’m only dust in your feet. Kyllä, heti huomasin, että egoni on hengissä ja hyvissä voimissaan. Se tykkäsi kommentista kovasti. Noin muuten olen sitä mieltä, ettei tuollaista saisi sanoa kenellekään. Ensinnäkin se pullistaa kommentin kohteen egoa, mikä ei ole hyväksi kenellekään. Toiseksi, se vähättelee sitä, joka kommentin sanoo. Ei kukaan, ei yksikään ihminen ole tomua toisen jaloissa.

Joogamaailma ei ole mitenkään vapaa egon paisumisesta ja pullistelusta. Joogiset ja henkiset ihmiset ovat ihan yhtä alttiita kasvattamaan egoaan kuin ketkä tahansa muutkin. Ja joskus tuntuu, että jopa alttiimpia. On niin helppo tuntea itsensä paremmaksi ja henkisemmäksi ja nöyremmäksi kuin muut. Siitä voi seurata paradoksi; tunne, että on onnistunut kutistamaan oman egonsa pienemmäksi kuin kukaan muu. Paradoksi on siinä, että jos niin sanoo tai vaikka vaan ajattelee hiljaa mielessään, ruokkii samalla omaa egoaan.

Konsti, jolla oma ego pidetään pienenä kaiken joogaamisen ja meditoimisen keskellä, on toisten pyyteetön palveleminen eli seva. Vapaaehtoistyöksi sitä kai voisi myös kutsua. Jos siis tuntuu siltä, että on päässyt jo aika pitkälle omassa harjoituksessaan, kannattaa ottaa reilu annos sevaa mukaan toimintaan. Ja nyt todellakin puhun pyyteettömästä palvelemisesta, sillä jos sevasta tulee oman egon pönkittämisen keino, ei se ole silloin pyyteetöntä. Tyystin pyyteettömän palvelemisen myötä paremmin muistaa, että ei ole päässyt alkua pidemmälle omalla polullaan, eikä tarvitsekaan päästä. Tämä minulle opetettiin tänä kesänä, ja niin alkoi yhtäkkiä seva kuulostaa erittäin hyvin perustellulta osalta joogista elämänpolkua. Aiemmin se on ollut vaan osa sitä, ilman sen suurempia perusteluja. Tai ehkä pikemminkin voisi sanoa niin, että toisenlaisella näkökulmalla perusteltuna.