Mietteitä egosta

Meidän jokaisen ego on kyllä kiinnostava juttu noin joogan yhteydessä. Joskus jotkut sanovat, että egosta pitäisi päästä kokonaan eroon; se pitäisi tappaa ja viskata pois. No ei. Ei mitään osaa itsestään kannata kohdella niin. Me olemme täällä harjoittelemassa elämää yksilöinä, ja juuri ego antaa meille tunteen siitä, että olemme muista erillisiä, yksilöitä. Se on tarkoituskin. Toisaalta ego on hyvä pitää hyvin vaatimattomana, sillä jos se pääsee kasvamaan ja pullistumaan liikaa, alamme kuvitella olevamme jotenkin muita parempia yksilöitä. Se taas ei ole tarkoitus.

En nyt kerro tämän tarinan taustoja, mutta totean vaan lyhyesti, että eräs uusi intialainen ystäväni sosiaalisessa mediassa totesi minulle, että hän on vain tomua jaloissani. I’m only dust in your feet. Kyllä, heti huomasin, että egoni on hengissä ja hyvissä voimissaan. Se tykkäsi kommentista kovasti. Noin muuten olen sitä mieltä, ettei tuollaista saisi sanoa kenellekään. Ensinnäkin se pullistaa kommentin kohteen egoa, mikä ei ole hyväksi kenellekään. Toiseksi, se vähättelee sitä, joka kommentin sanoo. Ei kukaan, ei yksikään ihminen ole tomua toisen jaloissa.

Joogamaailma ei ole mitenkään vapaa egon paisumisesta ja pullistelusta. Joogiset ja henkiset ihmiset ovat ihan yhtä alttiita kasvattamaan egoaan kuin ketkä tahansa muutkin. Ja joskus tuntuu, että jopa alttiimpia. On niin helppo tuntea itsensä paremmaksi ja henkisemmäksi ja nöyremmäksi kuin muut. Siitä voi seurata paradoksi; tunne, että on onnistunut kutistamaan oman egonsa pienemmäksi kuin kukaan muu. Paradoksi on siinä, että jos niin sanoo tai vaikka vaan ajattelee hiljaa mielessään, ruokkii samalla omaa egoaan.

Konsti, jolla oma ego pidetään pienenä kaiken joogaamisen ja meditoimisen keskellä, on toisten pyyteetön palveleminen eli seva. Vapaaehtoistyöksi sitä kai voisi myös kutsua. Jos siis tuntuu siltä, että on päässyt jo aika pitkälle omassa harjoituksessaan, kannattaa ottaa reilu annos sevaa mukaan toimintaan. Ja nyt todellakin puhun pyyteettömästä palvelemisesta, sillä jos sevasta tulee oman egon pönkittämisen keino, ei se ole silloin pyyteetöntä. Tyystin pyyteettömän palvelemisen myötä paremmin muistaa, että ei ole päässyt alkua pidemmälle omalla polullaan, eikä tarvitsekaan päästä. Tämä minulle opetettiin tänä kesänä, ja niin alkoi yhtäkkiä seva kuulostaa erittäin hyvin perustellulta osalta joogista elämänpolkua. Aiemmin se on ollut vaan osa sitä, ilman sen suurempia perusteluja. Tai ehkä pikemminkin voisi sanoa niin, että toisenlaisella näkökulmalla perusteltuna.