Onnellisuudesta ja itsekkyydestä

Sosiaalinen media, tai ainakin minun sosiaalinen media on pullollaan tämän kaltaisia meemejä:

Osa näistä on ihan kivoja, jotkut jopa ajatuksia herättäviä. Mutta osa on juuri tuon yllä olevan kaltaisia, eli niissä ei ihan ole kaikki kohdallaan. Itse asiassa juuri tuon lähetti minulle nuori mies Intiasta. Hän kysyi minun mielipidettäni siitä. Hänestä se vaikutti itsekkäältä neuvolta, ja sitähän se onkin, olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hän kysyi, mielestäni erittäinkin oivaltavasti, että mitä jos joku löytää onnellisuutensa toisten ihmisten suruista ja onnettomuuksista. Sellaisiakin ihmisiä on.

Ymmärrän kyllä mitä tällä meemillä ajetaan takaa, mutta se vaan ei ole loppuun asti mietitty. Se on kirjoitettu länsimaisesta individualismista käsin. Siitä, jossa kaiken keskipiste on minun oma napani, eikä muista tarvitse välittää, varsinkaan jos he ovat eri mieltä minun kanssani. Mutta ei se niin mene, me emme elä tyhjiössä vaan tiiviissä yhteydessä kaikkien toisten kanssa.

Tällaiset yksilöllisyydestä käsin kirjoitetut meemit ovat alkaneet toden teolla ärsyttää. Aivan niin kuin intialainen keskustelukumppanini totesi, nämä sanat eivät ole yleispäteviä, luonnonlain kaltaisia totuuksia, vaan hyvin aika- ja paikkasidonnaisia ajatelmia. Jostain syystä tämäkin on sitten liitetty buddhalaisuuteen, en tiedä miksi. Olen vakuuttunut siitä, että jokaisesta uskonnosta löytyy ilman suurtakaan etsimistyötä sellaisia todellisia elämänohjeita, joita voi soveltaa missä ja milloin vain, joiden tutkiminen sisimmässä ohjaa pois itsekkyydestä, kohti toisia ihmisiä. Enkä nyt tarkoita mitään Vanhan Testamentin käytännön elämänohjeita, jotka toden totta ovat vähän vanhentuneet heti 2000 vuodessa.

Keskustelemisesta vielä

Vietin iltapäivää kahden sukulaiseksi laskettavan, itseäni vanhemman naisen kanssa. Seura oli hyvää, mutta tällä kertaa huomioin ihan erityisesti heidän tapaansa keskustella. Sitä, mistä he puhuivat ja miten. Sen tiesin jo ennestään, että mistään syvällisistä aiheista heillä ei ole tapana puhua. Enimmäkseen keskustelu pyöri matkustelun, kulttuuritapahtumien ja julkisuuden henkilöiden ympärillä. Niistä minulla ei ollut juuri sanottavaa, mutta kuuntelin sujuvasti. Samalla mietin, kuinka hämmästyttävällä tavalla he puhuivat asioista oman minänsä kautta silti sanomatta itsestään juuri mitään.

Minulla on suuria ongelmia osallistua tällaisiin keskusteluihin. Yksi ongelma on se, että minua ei kuunnella. Lopetan puhumisen hyvin nopeaan, jos keskustelukumppaneista tulee sellainen tunne, että he eivät kuuntele mitä minä sanon. Puhuminen sellaisille ihmisille on ihan turhaa, yhtä hyvin voin olla hiljaa. Samoin, jos minulle tulee tunne, ettei ketään kiinnosta minun asiat tai mielipiteet, en minä niitä kenellekään tyrkytä. Ja sellainen tunne helposti tulee, kun sanomisiani ei kuunnella eikä minulta koskaan kysytä mitään. Kaiken tämän seurauksena he tuskin tietävät juuri mitään minusta, tai tuntevat minua. Ehkä he eivät menetä siinä yhtään mitään.

Taas kerran keskustelu siis liikkui kertakaikkisen kevyellä tasolla, enkä päässyt kaipaamaani syvällisyyteen. No, se oli odotettavissakin. Olen kovasti yrittänyt miettiä miksi kaipaan syvällisiä keskusteluja niin kovasti. En tiedä miksi juuri nyt kaipaus on niin suuri, mutta ylipäätään sellaiset keskustelut avartavat omaa ajattelua niin kovasti, että ne aika ajoin tekevät hyvää. Tuulettavat päätä ja antavat lisää pureskeltavaa omalle ajatustoiminnalle. Ne nyrjäyttävät omia, paikalleen juuttuneita ajatuskulkuja vähän eri raiteille. Sitä minä kaipaisin juuri nyt.

Small talkia syvemmälle

Jo jonkin aikaa on häirinnyt se, ettei kenelläkään ole aikaa. On työt, perheet, kissat, koirat, kesämökit ynnä muut, kellä mitäkin mutta kaikilla jotain, minulla yhtä lailla. Eikä siinä mitään, sellaista elämä on. Mutta se mitä huomaan kaipaavani, on aika kunnon keskusteluihin. Sellaisiin, joihin päästään kun on ensin puhuttu pois kaikki arkisen elämän asiat, oltu jo hetki hiljaa ja annettu juttujen hiipua, ja sitten päästy sellaisiin syviin keskustelun kerroksiin. Sellaisiin, joissa puhutaan ihan oikeista asioista – enkä nyt tarkoita, etteikö arkiset kuulumisen vaihtamiset olisi oikeita. Vaan toisella tavalla aitoja asioita. Joidenkin ihmisten kanssa niihin kerroksiin ei pääse koskaan, toisten kanssa niihin pääsee melko helposti. Mutta kaikkien kanssa se ottaa hetken aikaa, ihan jo senkin takia, että saa kuorittua arkisia asioita sivuun.

Että mistäköhän sellaisen tilanteen ja keskustelukumppanin saisi. Muutenkin on monesti sellainen tunne, että minä alan pohtia elämän tarkoitusta kun toinen haluaisi puhua säästä.