Pörriäisistä

Olen aina ollut perso mansikoille. Niinpä lapsena vierailin kesämökin mansikkamaalla säännöllisin väliajoin. Joskus alle kouluikäisenä mansikkamaan laidalla oli ampiaisten maapesä. Isä opetti, että pesään ei kannata kävellä, eikä itse asiassa ihan lähelle mennä. Lisäksi kannattaa muutenkin liikkua rauhallisesti ettei ampiaiset hermostu, eikä missään tapauksessa pidä huitoa tai juosta. Näillä ohjeilla pärjäsimme hienosti, eikä meillä, ampiaisilla ja minulla, ollut koskaan keskinäisiä ongelmia. Ne eivät olleet kiinnostuneita minusta, enkä minä niistä.

Lapsuuden mansikkamaa tuli mieleen, kun maalasin meidän talon sokkelia. Sen vieressä on iso vattupuska, joten änkesin itseni ja vanhan saunajakkaran sokkelin ja vattupuskan väliin. Siinä istua kökötin. Korvan vieressä surisi ja pörisi, sillä vattu oli juuri parhaimmillaan kukassa. Vähän luulen, että joku heikkohermoisempi olisi ollut vaikeuksissa, eikä olisi pysynyt paikoillaan pörinän keskellä. Minun oli kuitenkin helppo olla, sillä tiesin hyvinkin, etteivät pörisijät olleet millään tavalla kiinnostuneista minusta, vaan niillä oli ihan toiset jutut mielessä.

Pörriäiset ovat tärkeitä. Niiden määrä on pelottavassa laskussa rikkakasvien torjuntaan käytettyjen glyfosaattien ja muiden, osin vielä tuntemattomienkin seikkojen takia. Ilman pölyttäviä pörriäisiä olemme melkoisessa pulassa. Ehkä olette nähneet kuvia, joissa ihmiset pölyttävät kukka kerrallaan ilmeisesti hedelmäpuita alueilla, joilla kaikki pölyttäjät ovat jo kuolleet. Kuvat ovat pelottavia, ja niiden jälkeen korvan juuresta kuuluva pörinä vattupuskassa on enemmän kuin tervetullutta.