Raajat kadoksissa

Sellaisen havainnon olen viime aikoina tehnyt meditoinnista, varsinkin pitkään jatkuvista, että enää ei ole juuri minkäänlaista yhteyttä joihinkin oman kehon osiin. Keho ei enää häiritse meditointia samalla tavalla kuin joskus ennen. Kehon voi vaikka ihan kokonaan unohtaa, jos niin uskaltaa tehdä. Suurimmaksi osaksi unohdankin, mutta koska omasta kehosta pitää muistaa huolehtia, teen yleensä pieniä tarkistuksia myös meditaatiossa. Kevennän meditataiota sen verran, että otan yhteyden jalkoihini. Tarvittaessa myös liikutan varpaita sen verran että tarkistan, onko jaloissa vielä tunto tallella vai ovatko ne puutuneet pökkelöiksi. Jos tunto on pois, pitää vaihtaa istuma-asentoa. Jos jaloilla ei ole mitään hätää, voi meditaatiota jatkaa kaikessa rauhassa.

Samalla otan yhteyden myös käsiin, sillä tietoisuus niin käsistä kuin jaloistakin katoaa. Tarkistan, että kädet ovat siinä asennossa kuin pitäisikin, ja meditaatiossa käytettävä mudra tallella. Yleensä se on, mutta eipä sitä tiedä tarkistamatta.

Sitä minä en tiedä, alkaako kehosta kadota vielä lisää osia meditaation aikana. Nyt tosiaan kädet ja jalat ovat kadoksissa, mutta muilta osin tietoisuus kehosta enemmän tai vähemmän olemassa.

Reilu viikko enää aikaa Tukholman valkoisen tantran meditaatioon. Odotan sitä kovasti. Oikein itseänikin ihmetyttää, kuinka tohkeissani olen. Erinäisten syiden takia matka taitetaan lehtäen, ja yövymme kanssajoogaajan kanssa siinä samassa hotellissa, jossa meditaatio järjestetään. Tänä vuonna ei siis ole luvassa laivalla reissaamista, vaan vähän toisenlaista matkustamista.