Temppeleissä

Intiassa vierailimme – totta kai – temppeleissä, useissakin. Kävimme kahdessa hindutemppelissä, joista ensimmäinen, Shree Durgiana Tirath, on arkkitehtonisesti kopio Amritsarin ja todennäköisesti koko maailman kuuluisimmasta sikhitemppelistä, Harmandir Sahibista. Emme käyneet Shree Durgiana Tirathissa sisällä, mutta kiersimme sen ympärillä olevan altaan.

Toinen hindutemppeli, jossa kävimme heti ensimmäisen jälkeen, on Mandir Mata Lal Devi. Siellä hinduismin ja hindujumalien paremmasta tuntemuksesta olisi voinut olla paljonkin iloa. Nyt siitä jäi parhaiten mieleen loputtomat peilimosaiikit temppelin seinillä.

Hindutemppeleistä ei jäänyt erityisen mukavaa muistoa. Pikemminkin likainen ja meluisa. Varsinkin Shree Durgiana Tirath oli paikka, josta halusin nopeasti pois. Mandir Mata Lal Devissä oli helpompi olla, mutta vaikea minun oli sieltäkään tavoittaa mitään hartautta tai pyhyyttä tai muita asioita, jotka olen tottunut liittämään kirkkoihin ja temppeleihin.

Sikhitemppelit, gurdwarat olivat kokonaan toinen juttu. Me vierailimme useassa, tietenkin Harmandir Sahibissa, jossa olisin voinut viettää aikaa loputtomasti. Sen temppelin tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta kaiken kaikkiaan siellä oli hyvä olla. Siellä oli helppo olla onnellinen ihan kaikilla olemisen tasoilla. Jollakin kummalla tavalla siellä myös tunsi kuuluvansa niiden ihmisten pariin, joiden kanssa siellä olimme – huolimatta siitä, että me kalpeanaamat herätimme kyllä paljon huomiota erilaisuudellamme. Monet halusivat ottaa kännykällään kuvan itsestään meidän kanssa. Luulen, että minua ei ole koskaan kuvattu niin paljon kuin Amritsarissa.

Kävimme myös muissa gurdwaroissa, Amritsarissa kahdessa ja Delhissä yhdessä. Harmandir Sahib oli tietenkin suurin, kaunein ja ainoa kullattu, mutta jotakin syvältä koskettavaa koin niissä kaikissa. Päällimmäiseksi mieleen eivät jääneet syvät kosketukset vaan se yksinkertainen onni ja olemisen keveys, joka löytyi niistä jokaisesta.