Yksi sanoo olevansa, toinen ei mutta on

Joskus niin kutsutuissa henkisissä piireissä ja/tai joogapiireissä tapaa ihmisiä, joilla on heti ensi hetkestä tarve kertoa, kuinka henkisiä he ovat, kuinka voimakkaassa sydäntietoisuuden tilassa he elävät, ja kuinka heitä johdatetaan. Minussa sellainen herättää usein aika lapsellisen reaktion osoittaa, kuinka epähenkinen minä olen. No, se kertoo minun keskeneräisyydestäni ja hankaluudesta suhtautua asioihin, mutta ei nyt ruodita sitä tämän enempää. Pointtini on se, että usein omaa henkisyyttään tai sydäntietoisuuttaan esille tuovista ihmisistä ei sitä muuten huomaa. Ehkä juuri siksi heidän pitää kertoa se kaikille.

Yksi kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin lukemattomista lausahduksista, johon usein viitataan, on hänen kehotuksensa olla niin onnellinen, että muut tulevat onnellisiksi kun näkevät sinut. Sellaisia ihmisiä on, olen tavannut. He hehkuvat hyvää oloa ja rakkautta ympärilleen, ja on helppo tuntea, kuinka he elävät sydäntietoisuuden tilassa. Mutta koskaan en ole kuullut tällaisen ihmisen sitä sanovan ääneen.

Olen myös kuullut ihmisistä, joita todellakin johdatetaan niin voimakkaasti, että he vastaavat kysymyksiisi ennen kuin olet ehtinyt niitä esittää. Jotka tietävät, mitä kukakin tarvitsee juuri tällä hetkellä, ja niin edelleen. Kuulemani mukaan hekään eivät juuri puhu eivätkä pukahda omasta johdatuksestaan. Ei niin, että se olisi salaisuus, mutta heidän ei tarvitse sanoa mitään. Sen sijaan ne, jotka johdatuksestaan tekevät numeroa, saavat minut tuntemaan oloni hyvin epävarmaksi, sillä heidän päämääränsä voi olla mikä vaan.

Eikä tämä asia mitenkään kategorisesti mene niin, että ne jotka sanovat, eivät ole, ja ne jotka ovat, eivät sano. Mutta jonkinlaisia yleistyksiä pitää tehdä, että asiasta voi puhua ja tuoda pointtinsa esiin.

Pointista en ole ihan varma, mutta luulen että se on henkisen egon paisuttelu. Omaa egoaan ja sen pullistelua voi hyvin ruokkia myös henkisellä polulla, ajattelemalla olevansa henkisempi ja sydäntietoisempi kuin muut, vaatimattomampi kuin muut, lähempänä jumalaa kuin muut, suurempien voimien johdatuksessa kuin muut, ja niin edelleen. Se on ihan samaa rumaa egon pullistelua kuin mikä tahansa muukin egon pullistelu, mutta henkisten asioiden avulla. Siihen on olemassa myös mainio vastalääke, seva eli selfless serving, toisten pyyteetön palveleminen ja hyväntekeväisyystyö. Toki senkin voi kääntää egonsa kasvattamiseen tekemällä enemmän ja parempaa sevaa kuin muut – mutta silloin seva ei olekaan pyyteetöntä, se on jotakin muuta.

Tällaisia haparoivia ajatuksia, jotka nyt vähän kankeasti muuttuvat tekstiksi. Mutta ehkä joku onnistuu nappaamaan ajatuksen päästä kiinni.

Ryhmän rytmi

Tänään loppui kolmen sunnuntain pituinen lyhytkurssi Onnen ja runsauden joogaa paikallisessa työväenopistossa. Olen pitänyt saman kurssin kerran aiemminkin, vuosi sitten, mutta täytyy sanoa, etteivät ne olleet ollenkaan sama asia. No oli niissä samaakin, mutta paljon myös eroja. Eli ei mitään ongelmaa käydä samaa kurssia kahteen kertaan. Tai vaikka kolmeen. Se näköjään muotoutuu osallistujien mukaan, ja muutenkin ajan mukaan. Totta kai minusta tulee koko ajan myös kokeneempi ja rennompi opettaja.

Jotenkin jännä oli huomata, miten erirytmisiä ryhmät ovat. Minä olen pikemminkin nopea kuin hidas omalta rytmiltäni, mutta tätä ryhmää ei voinut ohjata nopeasti. Ei vaan voinut, en tiedä miksi. Välillä oikein hirvitti, että kohta on mennyt koko sunnuntain 3 X 45 min, ja mitään ei ole vielä ehditty tehdä. Mutta niin vaan se meni, eikä ryhmää oikein hoputtaakaan voinut. Ottivat oman aikansa, ja siihen piti sopeutua.

Saa nähdä toteutuuko tälle keväälle ajoittuva toinen työväenopiston joogakurssi, jota haaveilen ohjaavani. Olen kuullut huhuja, että ehkä ei, mutta ei sitä voi vielä tietää.

Elokuviin!

Tampereen Hervannassa elokuvateatteri Cinolassa lauantaina 18.2. klo 18. Tulkaa mukaan, näitä ei kovin usein täällä näe.

On meditoitu

Eilisestä tuli varsinainen meditointipäivä. Ensin tavalliseen tapaan tunnin mantrameditaatio aamusadhanassa. Oli minun vuoroni vetää, ja ohjasin mantroihin mukaan mudrat eli käsien asennot. Siis useimpien mantrojen kohdalla eri mudrat kuin ”tavallisessa” Vesimiehen ajan sadhanassa. Mudrat muuttivat meditaatiota ihan mielenkiintoisella tavalla, ja toivat vaihtelua. Ei niin, että olisin mitenkään kyllästynyt, mutta kuitenkin.

Iltapäivällä pidettiin vielä kanssajoogaaja SP:n kanssa kahden ja puolen tunnin meditaatio. Sinne tuli 30–40 joogaajaa, joista ihan kaikki eivät jaksaneet loppuun asti, vaan lähtivät kesken pois. Toki niinkin voi tehdä. Joka tapauksessa meditaatio tuli tarpeeseen varmasti meillä kaikilla, ainakin minulla. Teimme Kirtan Kriya -meditaation. Siinä mantraa toistetaan sormien liikkeen kera ensin ääneen, sitten kuiskaten, sitten äänettömästi omassa mielessä, kuiskaten ja lopuksi taas ääneen. Huikean mielenkiintoista oli, miten oma olo ja meditaatio muuttui mantran toistamistavan mukaan. Molemmissa kuiskauskohdissa aloin palella, ja palelin vaikka kuinka vedin huivia ja villatakkia päälleni. Äänettömän mantran kohdassa otsakeskus kävi niin kuumana, että välillä pelkäsin sen leimahtavan tuleen. Ääneen toistetun mantran aikana otsakeskuksen tienoo kihelmöi aika laajastikin, ei vain siinä chakran keskikohdassa vaan otsassa ja silmissä asti.

Kun vetää meditaatiota, voi toki meditoida, mutta ei voi päästää itseään humpsahtamaan kovin syviin tiloihin. Minä ainakaan en voi, sen verran painaa vastuu muista. Pitää välillä vilkuilla mitä tilassa tapahtuu, onko kukaan pyörtynyt tai leimahtanut tuleen. Ja muutenkin, että mitä on meneillään ja mitä tapahtuu. Onko mantran äänite liimattu palasista oikean pituiseksi, ja niin edelleen. Siinä mielessä meditaatio on erilainen niille, jotka ohjaavat, ja niille, jotka tulevat ”vain” meditoimaan. Kaikki siitä silti saavat jotakin – ihan kaikki. Eilisen meditaation jälkeen yksi joogi sanoi, ettei hän osaa meditoida. Hassu kommentti sen jälkeen, kun hän oli juuri meditoinut kaksi ja puoli tuntia. Mutta ehkä ajatus meditoinnista on vielä monilla sellainen, että se on jotakin kummallista ja vaikeaa.

Tänään vielä ohjaan paikallisen joogayhdistyksen väelle joogatunnin. Saa nähdä tuleeko sinne ihmisiä paikalle. Yksi on luvannut.

Joogaisia kuulumisia

Elämä täyttyy taas joogaan liittyvistä asioista niin, etten hyvin ehdi tai jaksa kirjoittaa blogiin joogasta. On jokaviikkoinen aamusadhana yhdessä muiden kanssa, oma lyhytkurssi joogaa työväenopistossa, paikallisen joogayhdistyksen vuosikokoukseen valmistautuminen, puuhailu parinkin eri joogatapahtuman ympärillä, ja kaikki muu, pienimuotoisempi häröily, jota en osaa nyt nimetä. Kuten vaikkapa paikallisen kundaliinijoogaryhmän perustaminen FB:iin – olen hengessä mukana, vaikka en osaa edelleen varsin niukoilla sometaidoillani asiaa juurikaan edistää.

Hienoa että tapahtuu. Toisinaan oma joogapolku tuntuu jämähtäneen paikalleen, mutta juuri nyt ei tunnu yhtään siltä. Ja väkisinkin kaikki tämä tai ainakin osa toiminnasta siirtyy myös kirjallisiksi merkinnöiksi blogiin. Lupaan. Odottakaa vaan.