Vieraileva opettaja

Nyt ollaan jo tiistaissa, ja minä yritän vielä toipua viikonlopun pyörityksestä. Hyvin se sujuu, vaikka en ole ihan varma, ottaako jalat ollenkaan maahan vai etenenkö enempi leijumalla.

Jutun juoni oli se, että Helsingin Kundaliinijoogakoululla vieraili Hari Nam Singh Khalsa, yksi kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin alkuperäisitä oppilaista. Lauantaina Hari Nam piti työpajan otsikolla The Art of Communication (kommunikoinnin taito), joka oli lähinnä työpajan markkinointinimi. Hän kertoi heti alkuun, että sen oikea nimi on The Power of Word (sanan voima) – teema, johon olen tutustunut jonkin verran aiemminkin. Työpaja oli vallan mainio, nautin kovasti ihan joka hetkestä. Mitään todella uutta ja mullistavaa en oppinut, mutta on aina iso ilo olla sellaisessa työpajassa, jonka opettaja tuntee aiheensa läpikotaisin ja osaa esittää asiansa mielenkiintoisella tavalla. Hari Nam otti ihmiset mukaan tilanteeseen, mutta esimerkiksi minut, joka en ollut puhetuulella, hän jätti sikäli rauhaan, että ei painostanut puhumaan ja jakamaan ajatuksiani. Se, että en puhunut mitään, ei tietenkään tarkoittanut sitä, ettenkö olisi kommunikoinut muuten.

Luulen, että työpajan herättämistä ajatuksista tulee kirjoitettua vielä lisää, mutta en lupaa mitään.

Hari Namilla on sekä juristin että psykologin koulutus, ja hän antaa Yogi Bhajanin jalanjäljissä henkistä konsultaatiota (spiritual counselling) halukkaille rahallista korvausta vastaan. En ole koskaan sellaisessa ollut, ja heti kun näin tästä ilmoituksen, varasin ajan. Vähän kyllä nauratti, että mitä ihmettä. Mutta sinne vaan menin sunnuntaina. Hari Nam oli myöhässä, joten sessiomme jäi vähän lyhyeksi, koska minun piti ehtiä junaan. Eipä se haitannut, vaikka toki olisi ollut mukavaa rupatella pidempään. Nyt menimme melko suoraan asiaan. Vaikka Hari Nam sanoi aluksi, että hän tietää mistä minä haluan puhua, ei hän varmaankaan lopulta tiennyt, ainakaan yksityiskohtien tasolla.

Hari Namin ehdotuksesta kävelimme läheiseen pizzeriaan ja jaoimme pizzan. Pidin kovasti hänen lähestymistavastaan asiaan, siitä, ettei hän yrittänyt olla turhantärkeä tai jotenkin erityisen henkinen. Ei hänen tarvinnut. Hänen konsultaatiotaan, henkisyyttään, viisauttaan, lämpöään tai yhtään mitään ei häirinnyt tomaattikastike valkoisessa parrassa. En mene konsultaation sisällön yksityiskohtiin, mutta sen kerron, että ihailen aivan valtavasti tapaa, jolla hän käänsi ajatukseni tiettyyn asentoon sanomatta sitä ääneen. Itse asiassa hän toisti moneen kertaan, ettei hän aio ehdottaa ajatuksilleni juuri sitä asentoa, johon ne kääntyivät. Taitavaa, ihan älyttömän taitavaa ja hienoa. Eikä jätä mitään mahdollisuutta väittää vastaan tai pullikoida muuten. Eipä silti, hän on yksi niitä henkilöitä, joita vastaan minulla, pullikointiin taipuvaisella ihmisellä, ei ole mitään syytä tai pienintäkään halua asettua.

Hänen kaltaisiaan ihmisiä tai siis opettajia kaipaan lisää. Ehkä heitä löytyy maailmalta helpommin kuin täältä Suomesta. Toki olen sitä mieltä, että me opimme toinen toisiltamme, mutta on myös mahtavaa tavata ihminen, joka on päästä varpaisiin opettaja ilman asian ylenmääräistä tai edes minkäänlaista korostamista.