Elämästä luopumisesta

Ensin tuntuu, että mikään ei elämässä muutu, että kaikki jatkuu samaa rataa eteenpäin. Ja sitten jonkin huomaakin muuttuneen, mutta muutos on niin hienovarainen, että sitä on vaikea edes kuvata. Tai ehkä tähän muutokseen liittyy vähän pelottaviakin ajatuksia, en tiedä. Joka tapauksessa yhtäkkiä ajatus, että minulla ei ole tässä elämässä mitään sillä tavalla kesken, ettenkö olisi valmis siitä luopumaan. Aiemmin ajatus elämästä luopumisesta kirpaisi, ja mieleen nousi lista kysymyksiä: entäs tämä? Ja tämä? Ja tämä?

Olen tätä uutta ajatusta tai tuntemusta nyt pari päivää kuulostellut, tutustunut siihen, ja se tuntuu varsin mukavalta. Eikä se tarkoita, että nyt asettuisin sängylle makaamaan ja odottamaan kuolemaa. Ei, elämä jatkuu niin kuin ennenkin, rakastan elämääni niin kuin ennenkin, ja innostun uusista projekteista ja jutuista ihan samaan tapaan kuin tähänkin asti. En vaan ehkä ole enää samalla tavalla kiinnittynyt elämään, vaan ajatus irti päästämisestä on tullut mahdolliseksi. Toivottavasti tämä on sillä tavalla pysyvä muutos, että takaisin aiempaan ei tarvitse enää mennä.

Kun lukee kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin luentoja, hän esittää elämän tarkoituksen eri kohdissa vähän eri tavoin. Elämän tarkoitus on istua mukavasti popparit käden ulottuvilla, ja nauttia esityksestä. Mutta sitten vähän vakavammin, elämän tarkoitus on ”liberation”, eli vapautuminen. Oletan, että tähän tarkoitukseen tai tavoitteeseen sisältyy enemmän tasoja kuin pystyn edes arvaamaan, mutta yksi taso ihan varmasti on vapautuminen elämästä, uusien elämien ketjusta. Ajatus on ollut minulle tosi vaikea (ja nyt tuntuu hankalalta ja uhkarohkealta käyttää mennyttä aikamuotoa, mutta käytän silti), mutta sekin on muutoksessa. Jotenkin. Mutta siihen muutokseen ei ole tämän enempää sanoja nyt.