Eikö tämän pitänyt olla helppoa ja mukavaa?

Olin eilen jälleen energiahoidossa, en muista monettako kertaa, en ole enää laskuissa mukana. No ei niitä kertoja nyt niin montaa ole, minä vaan tipahdan nopeasti laskuista. On jännää, miten hoidosta tulee joka kerta erilainen kuin aiemmin, ja joka kerta erilainen kuin olen etukäteen kuvitellut. Tosin en minä hoitoa etukäteen juurikaan mieti, mutta silti aina on etukäteen jonkinlainen ajatus siitä, mitä tuleman pitää. Ja yleensä juurikaan sitä ei sitten tule.

Aiemmin hoidot ovat olleet enimmäkseen tosi kivoja, lempeitä ja jollakin tavalla valoisia ja keveitä, vaikka ne samalla olisivatkin olleet voimakkaita. Eilinen ei ehkä niinkään. Ihan jo alkumetreillä aloin itkeä. Varmaan joka kerta on hoidon aluksi vierähtänyt muutamia kyyneliä, mutta nyt aloin ihan oikeasti itkeä, eikä itku ottanut loppuakseen. Eikä siinä muuten mitään, mutta puhuminen on vaikeaa samalla kun itkee. Muutenkin tuntui, että nyt liikuttiin tosi syvissä vesissä, vaikka oli hoidossa jälleen läsnä niitä valoisia ja keveitä elementtejä myös. Vähän hankala selittää.

Hoidon jälkeen ei tällä kertaa naurattanut ja tehnyt mieli hihkua. Olo oli pikemminkin kuin olisi jäänyt maantiejyrän alle. Olin aivan poikki koko loppuillan ja lihaksia särki, sellainen ponnistus hoito oli. Ehkä tällainen sitten tarvittiin tähän väliin. Saa nähdä mitä seuraava kerta tuo tullessaan, sillä minä aion jatkaa tätä vielä, kun nyt hyvään alkuun on päästy.

Ai niin, voisin kertoa miten mahtavan konkreettisia, ymmärrettäviä ja hauskoja mielikuvia hoitaja käyttää hommassa apuna. Olimme tekemässä jotakin muuta – yhdessä me sitä hoitoa teemme, ei niin että minä vaan lepäilen, vaikka oli yksi kerta sellainenkin – kun hän totesi, että tehdäänpäs tähän väliin aivojen toimiston siivous. Hän kehotti antamaan toimiston henkilökunnan muuttua valkoisiksi linnuiksi, jotka lentävät pois hetkeksi aikaa. Hän opasti minua siivoamaan tyhjässä toimistossa, heittämään kaikki vanhat ja tarpeettomat paperit, uskomukset ja ajatukset, ehkä toimistokalusteet ja väliseinätkin pois. Kaiken voisi viskata takaraivossa sijaitsevasta luukusta, josta on suora yhteys Äiti Maan kierrätyskeskukseen. Hän antoi minun siivota rauhassa, pyysi vaan sanomaan sitten kun olisin valmis. Minä aloin siivota, viskellä rojua menemään ihan reippaalla kädellä. Lopuksi otin vielä painepesurin käyttöön, että sain vähän valoa pääni toimiston tunkkaisuuteen. Puhdasta tuli. Ihana harjoitus.

Niin, ja hyvää vappua kaikille.

Puutarhajoogaa

Kauhean vähän mitään kirjoitettavaa joogasta, vaikka jokin joogablogi tämän muistaakseni piti olla. Lauantaiaamuna olin sadhanassa, niin kuin yleensäkin. Oma aamuharjoitus menee niin kuin yleensäkin. Ja niin edelleen. Ajatuksissa on joogaa enempi pyörineet enkelit, sillä vihdoin ja viimein aloin ottaa selvää, että mitä ne enkelit oikein ovat ja mitä ne tekevät. Niistä ehkä vielä joskus lisää, tai sitten ei.

Eilinen meni pyöräillessä, oli niin hieno ilma. Tehtiin ihan kunnon lenkki, tosin kilometreissä mitattuna ei vielä mikään pitkä, sillä minulla on jalat vielä vähän talviterässä. Mutta ajamalla ne vahvistuu. Lenkin jälkeen saunaan, voi mikä nautinto se onkaan. Sitten vielä hyvää ruokaa, ja siinä se lauantai-ilta sitten onkin, hyvässä paketissa.

Tänään lainasimme auton ja ajelimme puutarhakauppaan. Kaikki muutkin olivat lähteneet sinne ostoksille. Ostimme marja-aroniapuun, eli rungollisen marja-aronian. Katsotaan mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään. Lisäksi ostimme muutaman säkin multaa, nurmikon sammalsyöppöä ja pari köynnössäleikköä. Ja kun kerran oli auto alla, ajelimme markettiin ruokaostoksille. Kaikki muutkin olivat siellä, hirveä määrä ihmisiä. Sitä nopeammin pääsimme kaupasta ulos, kun alkoi ahdistaa se ruuhka.

Loppupäivä meni puutarhassa. Minä jatkoin syreeneiden harventamista, ja välillä jo epäilin että en pärjää niille vaan syreenit saavat minusta ylivallan. Osa on muutama vuosi sitten leikattu vähän kummallisella periaatteella, ja nyt niiden leikkaaminen on tosi hankalaa. Sain minä ne jonkinlaiseen kuosiin; vanhat ja lahot rungot veks ja vesaviidakon pois. Tietenkin jätin muutaman vesan kasvamaan, on sitten tulevaisuudessakin syreenejä. Yhden puskan keskeltä löytyi vielä pätkä vanhaa ja ruosteista piikkilankaa. Melkein voisin väittää, että sitä puskaa ei ole kunnolla leikattu vähään aikaan. Sen se oli näköinenkin.

Nyt on puoli pihaa täynnä syreenin oksia, jotka odottavat silppuria. Vuokrataan sellainen jossakin vaiheessa omakotiyhdistykseltä. Paksummille syreenien rungoille pitää tilata noutaja – onneksi on sukulaisia, joilla on talossaan tulisija, meidän talosta kun on kaikki aikanaan remontoitu pois.

Puutarhajoogaa, kai tämän päivän harjoituksia voisi sellaisiksi kutsua. Onhan sitä kaikkea muutakin: saunajoogaa, sinkkujoogaa, darrajoogaa ja mitä niitä nyt olikaan.

Mahdottomuuksien tekemisestä

Muistan hyvin ensimmäisen joogatunnin, jolla opettaja kehotti tekemään jotakin sellaista, mikä koulussa oppimani perusteella on mahdotonta. Se oli kauan ennen kundaliinijoogaa, kun pääsin osallistumaan useiden eri hathajoogaopettajien tunneille. Heti ensimmäinen minulle uusi ope kehotti hengittämään jalkapohjien ja kämmenten kautta sisään. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että ei niin voi tehdä. Toinen ajatus oli, että jos tekisin silti. Ja itse asiassa yllättävän helposti löytyi se ajatus ja tunne, että nyt minä todellakin hengitän jalkapohjien ja kämmenten kautta sisään. Myöhemmin samalla tunnilla meitä ohjattiin hengittämään koko ihon kautta, ja se kokemus oli jo paljon vaikeampi tavoittaa.

Kundaliinijoogassa tehdään aika paljon ja usein juttuja, joiden pitäisi olla mahdottomia. Tosi tyypillistä on kääntää silmät ja siis katse joko päälaelle tai niskaan niin, että katselee takaraivosta kallon läpi ulos. Nyt juuri ei tule muuta mieleen, mutta on niitä, kaikenlaisia. Aluksi ne saattoivat tuntua oudoilta jutuilta, mutta nykyään niihinkin on tottunut. Ja kun opettaja sanoo, että tehdään näin ja näin, niin oma reaktio on vaan, että ”Selvä!”. Ja sitten tekee sen minkä pystyy.

Aika samantyyppisiä juttuja on tullut vastaan energiahoidoissa, ja niissä kotiläksyissä, joita olen hoitajaltani saanut. Niissä hoidoissa ja harjoituksissa on ehkä hankalinta löytää oman kehon osat, kokemus niistä. Jos hoitaja kehottaa esimerkiksi ohjaamaan lisää myötätuntoa munuaisiin, niin kyllä ne on aivot jotka ensimmäisenä piirtävät mieleen anatomian kirjoista opitun kuvan munuaisista, ja siirtävät sen kuvan sille kohdalle, jossa munuaisten pitäisi olla. Toisin sanoen minulla on aika heikko yhteys omiin munuaisiini, ja siihen miltä ne tuntuvat ikään kuin sisältä päin. Mutta kun harjoitusta toistaa ja ottaa uudelleen ja uudelleen yhteyden omiin munuaisiinsa, alkaa kehosta löytyä sisäinen tunne niistä.

Myötätunnon lähettäminen munuaisiin menee myös helposti jankuttamiseksi. Mieli alkaa toistaa uudelleen ja uudelleen: ”Myötätuntoa munuaisiin, myötätuntoa munuaisiin, myötätuntoa munuaisiin…” Tuollainen hauki-on-kala –tyyppinen juttu ei välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla, vaan parempi on ikään kuin vaan rentouttaa kehoa ja varsinkin niitä munuaisia, ja luottaa siihen että ihan höyhenenkevyen ajatuksen myötä keho melkein kuin itsestään alkaa jo lähettää sitä myötätuntoa munuaisiin. Tai mikä se juttu ikinä onkaan, mitä ollaan tekemässä; se voi olla vaikka kultaista valoa hiusrajaan tai Äiti Maan ruskeaa energiaa häntäluuhun – näitä kaikkia olen hoidossa sallinut energiakehoni tehdä, ja vielä paljon muutakin.

Itse asiassa vasta energiahoito onkin avannut minulle kunnolla sitä, miten hienovaraisista jutuista näissä on kyse, siis joogassakin. Tai olen minä sen tiennyt, siis tietämällä tiennyt, mutta nyt ehkä vasta ymmärrän asian. Miten tietyt asiat tapahtuvat, kun vaan sallin niiden tapahtua. Enempää ei tarvita, kaikki muu menee yrittämiseksi ja puskemiseksi. Miten ihan kevyet ajatukset liikuttelevat isoja asioita, ilman että tarvitsee huutaa siellä oman pään sisässä. Kun monesti mielensisäinen kuiskaus riittää, ja hengittäminen ja rentous.

Off-roadia ja on-roadia

Tänään alkoi virallisesti meidän pyöräilykausi. Toki olen ja ollaan ajeltu kauppaan ja muuta pientä ajoa. Pääsääntöisesti olen ajanut meidän uudella pyörällä, joka jäi syksyllä esittelemättä. Eli tässä tulee, minun ja siipan yhteinen lyhyiden matkojen ajoon ja asiointiin tarkoitettu mummopyörä:

 

Tarkemmin sanottuna se on Nopsa Comfort. Tosi näpsäkkä kaupunkiajossa, koska ajoasento on niin pysty, runko matala ja vauhti hidas. Ja ihan samoista syistä sillä ei oikein huvita lähteä yhtään pidemmälle lenkille, jos ei ole pakko.

Tänään siis otin kunnon pyörän alle, eli Tunturin hybridin. Lähdettiin ajelemaan ei nyt ihan oikeaa off-roadia, vaan kaupungin ulkoilureittiä. Muitakin oli liikkeellä, ja kyllä huomasi taas jalankulkijoista, että he ovat unohtaneet miten kevyen liikenteen väylillä kuljetaan. Kun polkupyörä voi tulla koska vaan edestä tai takaa, ja vieläpä ihan hyvällä vauhdilla. Mutta ei, osa kävelijöistä hortoili ihan miten sattuu keskellä väylää. No, nopsaan he taas tottuvat kulkemaan sivussa.

Reitin varrella kukki näsiä, jota piti pysähtyä kuvaamaan.

En ole ennen näsiää nähnyt siinä kohdassa. Joko siinä ei ole aiemmin ollut, tai sitten olen katsellut ihan muualle. Sitten taas toisaalta ihan toisaalla, missä olen joskus näsiää nähnyt kukassa, en ole sitä bongannut enää muutamaan vuoteen. Vaeltavatko ne?

Meidän kohteena oli kaupungin laitamilla sijaitsevan ravintolan terassi. Se on pyöräilijäystävällinen paikka, eikä siellä katsota kieroon pölyisiä ja hikisiä ajajia, vaikka sisällä ihmiset syövät juhlabuffettia pyhävaatteissaan. Siellä saa myös aina välillä alkoholitonta siideriä, niin kuin tänäänkin. Ensimmäisen kerran sitä oli myynnissä ihan vaan siksi, että edellisenä päivänä paikassa oli juhlittu uskovaisten häitä. Kiitos vaan uskovaisille, että minäkin saan alkoholitonta siideriä.

Kyseinen terassi on mukava kohde myös siksi, että sinne voi ajaa juurikin metsän läpi, ja takaisin teitä pitkin. Tai toisin päin, valinta riippuu aina tuulen suunnasta, sillä vastatuuleen kannattaa ajaa metsässä. Koko lenkki tuntui ihan älyttömän helpolta ajaa, kiitos hyvän pyöräni. Kilometrejä ei tullut kuin 26, mutta ei kevään ekalla lenkillä tarvitse enempää tullakaan. Tärkeintä on se, että nyt taas löytyi kipinä ajaa, kun se tuntui niin mukavalta ja helpolta. Terassilla jo ihan vähän puhelimme kesälomasta ja siitä, mihin voisimme silloin pyöräillä.

Jokin aika sitten oli sanomalehdessä juttu, jossa kerrottiin että jokaista Suomessa myytyä uutta autoa kohti täällä ostetaan kolme uutta polkupyörää. Jutussa mainittiin myös, että naiset ovat kuitenkin huonoja ostamaan uusia fillareita; monet ajelevat rippilahjaksi saamillaan menopeleillä, joita ei ole kunnolla huollettu ehkä koskaan. Kun teillä katselee millaisia pyöriä tulee vastaan, voi olettaa lehtijutun olevan ihan totta. Niinpä, hyvät naiset, ostakaa itsellenne kunnollinen polkupyörä, jos ajelette vähänkään pidempiä matkoja. Ja kun alla on kunnon pyörä, niitä pidempiä matkoja tulee ajeltua. Ostakaa vaikka useampi pyörä, jos tarvitsette erikseen kaupunkipyörän ja matkapyörän tai jotain muuta. Älkää kursailko ja olko vaatimattomia, se ei kaunista ketään vaan tekee pyöräilystä tuskaa. Kunnon pyörä, hyvät ajohousut sekä muut varusteet, ja mies eteen tuulta halkomaan. Ja ei kun menoksi.

Harvennus

"Harvennetaan nyt syreenit kerrankin kunnolla, ettei tarvitse koko ajan olla samaa hommaa tekemässä."

Vähän korkeat kannot jäi, mutta ne viimeistellään huomenna sähkösahalla. Ja kaivetaan juuret ylös, niin eiköhän se sitten ole siinä.

Laisto

Eilen oli tarjolla pitkä meditaatio ja gongin kuminaa päälle. Ja minä huomaan vielä tänäänkin perustelevani itselleni kaikilla mahdollisilla syillä, miksi en mennyt ja osallistunut meditaatioon. Pääpiirteittäin juttu menee niin, että meditaatio ei tällä kertaa kutsunut minua ollenkaan, varsinkaan sen myöhäinen kellonaika (klo 20-15–21.30). Toki meditaatio olisi ollut mahtava ja siitä olisi tullut hyvä olo, mutta eipä erityisen huono olo tullut siitäkään, että vietin rauhallista iltaa kotona siipan kanssa ja hiljalleen laskeuduin pääsiäisen rauhaan.

Eikä minun tarvitse olla joka hommassa mukana, vaan saan jättää joogaan liittyviä juttuja väliinkin. Tätä yritän tolkuttaa itselleni. Mikä ihmeen velvollisuudentunto yrittää väittää minulle, että meditaatioon olisi pitänyt mennä vaikka ei yhtään huvittanut.

Oikein hyvää pitkäperjantaita ja pääsiäistä kaikille. Ja jos haluatte lukea pääsiäiseen liittyviä henkisiä juttuja, niitä löytyy Enkelimaa-blogista.