lauantai 22. huhtikuuta 2017

Sadhanamantroja ja mindfulnessia



Tänään pääsin kiittämään siippaa siitä, että hän on tallentanut joitakin sadhana-levyjä myös puhelimeeni. Yleensä käytän joogatunneilla ja sadhanoissa ipodia, josta löytyy ihan käypä kokoelma mantroja. Mutta varmuuden vuoksi, kaikenlaisten hätätilanteiden varalle löytyy myös puhelimestani rajallinen valikoima mantroja. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun ne tulivat käyttöön. Toinen joogaopettaja, jonka vuoro oli vetää aamusadhana, oli unohtanut omat musiikkikokoelmansa kotiin. Niinpä pääsin auttamaan häntä puhelimeni kanssa. Ja osasin myös käyttää sitä, vaikka en ole aiemmin siltä soittanut levyjä.

Työpaikalla kollega antoi luettavakseni Timo Klemolan kirjan Mindfulness. Tietoisuuden harjoittamisen taito. Vaikka en mindfulnessia harjoitakaan, kiinnosti kirja yleisestä meditoinnin näkökulmasta. Mutta mitä ihmettä? Klemola, filosofi, ryhtyy kirjassa ilmeisesti jotenkin käytännönläheiseksi, ja esittelee buddhalaisen filosofian ja psykologian pohjalta neljä tietoisuuden elementtiä tai aspektia. Ne ovat jollakin tavalla entuudestaan tuttuja minulle, ei siinä mitään, mutta suurta vastustusta herättää se, miten Klemola on nämä neljä aspektia nimennyt. Ykä, Kake, Pera ja Mä. No ihan kivasti nimet leikittelevät Hectorin biisin nimen kanssa. Mutta en minä silti suostu siihen, että minun tietoisuudessani asustaa jotain tyyppejä, joiden nimet ovat Ykä, Kake ja Pera. Kuulostaa lähinnä joltain epäsosiaaliselta rupusakilta.

Taas huomaan olevani vähän napit vastakkain sen kanssa, miten mindfulnessissa asioista puhutaan. Itse hommaa vastaan minulla ei ole mitään, vaikka en sitä juurikaan tunne. Päinvastoin, jos mindfulness on se juttu, joka avaa meditoinnin maailman nykyihmisille, niin hienoa. Sitä tänä aikana tarvitaan.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Saamattomuutta



Etukäteen oli mielessä, että pääsiäisenä voisi tehdä pihatöitä tai vaikka pyöräillä, jos on hyvä ilma. Ei ole tehty kumpaakaan. Liian paljon (uutta) lunta pihamaalla, eikä pyöräily hyytävässä pohjatuulessa houkuta. Lähinnä ollaan siis oleiltu sisällä tekemättä mitään. Sellaistakin aikaa pitää olla, se on tärkeää, mutta silti on aika huono omatunto tästä matalan tuottavuuden ja olemattoman aikaansaapuuden oleilusta.

Vaikka jos totta puhutaan, on tähän oleskeluun sekoittunut tavoitteellistakin toimintaa. Yksi on ollut lehtien lukeminen. Olen erään nimeltä mainitsemattoman, alun perin eläkeläisille suunnatun kuvalehden kestotilaaja. Viime aikoina numerot vaan ovat jääneet lukematta, kun on ollut mukamas kiireellisempääkin tekemistä. Aika on näköjään loppunut viime vuoden joulukuussa. Luetut numerot vien äidilleni joka odottaa lisää lukemista jo kiihkeästi. Huomenna tulee. Huomenna loppuu tämä saamattomuus, joten kaikki ilo irti tästä päivästä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pään sisässä vai ulkopuolella



Kun tehdään Kirtan Kriya –meditaatiota, kuuluu siihen oleellisena osana L-kirjaimen visualisointi niin, että mantran tavut tipahtelevat päälaelta pään sisään, ja tulevat kulmakarvojen välistä, otsakeskuksesta ulos. Näin tavut tekevät L-kirjaimen mukaisen matkan pään sisässä. Visualisointi sinänsä ei ole vaikeaa, ainakaan minulle, mutta mielenkiintoista on se, onko omassa visualisoinnissaan oman päänsä ulko- vai sisäpuolella. Eli katseleeko omaa päätään ja tavujen kulkua ikään kuin sivusta, pään viereltä, vai pään sisäpuolelta.

Jos en ole tehnyt Kirtan Kriyaa hetkeen aikaan, olen ainakin aluksi oman pääni ulkopuolella. Sitten voi käydä niin, että yhtäkkiä ja arvaamatta siirrynkin pääni sisään. Tai sitten en. Jokin aika sitten eräs kundaliinijoogan harjoittaja kertoi tehneensä Kirtan Kriyaa 40 peräkkäisenä päivänä, ja sinä aikana myös hän oli siirtynyt jostain oman kehonsa ulkopuolelta sen sisään. Jaettu kokemus, eli en näemmä ole ainoa.

Mitä tästä sitten voi päätellä? Ehkä ei yhtään mitään. Tai ainakaan minä en halua ryhtyä tulkitsemaan kokemusta millään tavalla. Toki sen voi todeta, että jotakin muuttuu ja tapahtuu meditoidessa.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kokemuksia kurssilta



Sunnuntaina oli ja meni Inderjit Kaur Khalsan kurssi otsikolla Maadoittava hengitys – valon ja pimeyden tasapaino. Olin odottanut kurssia koko kevään, enkä suotta. Kyseessä ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus eikä leijuminen sfääreissä. Eipä tietenkään, kun otsikossakin puhutaan maadoittumisesta. Maan pinnalla pysyttiin, mutta muuten mentiin vauhdikkaasti isojen asioiden äärelle. En referoi kurssin sisältöjä tämän eteenpäin, sillä niihin voi tutustua Inderjitin kirjoissa ja hänen kursseillaan. Tarjontaa on.

Olen kerran aiemmin ollut yhdellä Inderjitin ohjaamalla ”tavallisella” tunnilla. Pidin silloin ja pidin edelleenkin hänen tyylistään ohjata ja olla siinä ryhmän edessä. Puhua asioista. Ja naurusta, minusta joogaopettajan pitää nauraa, eniten itselleen, ja niin hänkin teki.

Viisi tuntia joogan parissa on paljon, mutta se meni taas parissa silmänräpäyksessä. Teimme paljon harjoituksia, mutta ne olivat juuri sopivia, eivät yhtään liian raskaita, eli päivän päättyessä ei ollut väsy. Emme tehneet yhtään kokonaista kriyaa, paitsi Kirtan Kriyan, joka on meditaatio. Sen sijaan teimme erillisiä, eri chakroihin kohdistuvia yksittäisiä harjoituksia. Ja hyvä niin. Itse asiassa en ole koskaan oikein hyvin päässyt kärryille Inderjitin chakrapolku-kirjasta, jossa niitä yksittäisiä harjoituksia on. Mutta noin livetilanteessa yksittäisten harjoitusten tekeminen alkoi vaikuttaa ihan järkeviltä, ja jopa tosi mielekkäiltä. Ja itse asiassa ihan samaa minä teen joka aamu omassa harjoituksessani, kun teen muutaman kehoni kaipaaman täsmäasanan.

Toivottavasti Inderjit palaa kaupunkiin ja pääsemme osallistumaan hänen kurssilleen täällä toistekin. Vaikka ei se Kundaliinijoogakoulu, Helsinkikään niin kaukana tai mahdottoman matkan päässä ole.

 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Yin-joogaa



Eilen pääsimme kokeilemaan yin-joogaa saman opettajan johdolla, joka antoi meille aiemmin maistiaiset myös hormonijoogasta. Itse yin-jooga vaikutti oikein mukavalta ja nautinnolliselta. Pitkiä, staattisia asanoita, jotka eivät nyt niin kauhean pitkiä kundaliinijoogan harjoittajalle olleet. Pisimmät taisivat lähennellä viittä minuuttia, joten jos on tottunut viivähtämään asanassa vain muutaman hengityksen ajan, ne varmasti tuntuivat pitkiltä. Kovin montaa erilaista asanaa yhteen puolentoista tunnin tuntiin ei edes mahtunut, sillä lopuksi vielä rentouduimme kunnolla.

Yin-jooga siis oli kokeilemisen arvoista ja kaikin puolin mukavaa, mutta sali jossa joogasimme, ei oikein soveltunut siihen tarkoitukseen. Suurin ongelma, niin kuin useimmissa saleissa on, oli liian voimakas ilmastointi. Lisäksi joogaopettaja oli varmasti aivan pätevä, mutta ei oikein minun makuuni. Miksi joogatunti pitää aloittaa tervehtimällä hindiksi, miksi suomi ei käy? En ymmärrä. Lisäksi hän puhui paljon siitä, mitä ihmiset tekevät ”väärin” omassa elämässään ja miten joogan avulla kaiken voi korjata. No, me kaikki paikalla olleet olemme kokeneita joogaajia, joten ei meitä tarvinnut käännyttää. Sen sijaan hän olisi voinut ohjatessaan keskittyä enemmän ja huolellisemmin ohjaamaan sanallisesti kutakin asanaa, sillä ainakin minulla oli epävarma olo siitä, mitä hän kulloinkin tarkoitti ja mitä oikein piti tehdä. Joogasimme lähes pimeässä salissa, jossa ei voinut katsoa mallia vieruskaverista, eikä opettaja itsekään näyttänyt asanoita. Tai näytti joitakin, mutta häntä oli salin perältä mahdoton nähdä.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin sellainen, että voisin hyvin kuvitella kokeilevani yin-joogaa toisenkin kerran, mutta jossain muualla ja jonkun toisen ohjauksessa. Miten ne sisäreidet kiristyvätkin aina niin tiukoiksi?