Omenapuu

Pysytään puuaiheessa, kun kerran siihen päästiin.

Meidän pihan vanha omenapuu romahti. Yhtenä päivänä se oli vaan taipunut ja vaipunut maahan, tai ainakin osa siitä. Siinä on monta runkoa, sillä puu on revennyt kahtia joskus, jossakin vaiheessa, ja se on muutenkin kasvanut vähän kummallisen muotoiseksi. Liian tiiviskin se oli, vaikka olin sitä vähän harventanut syksyisin – syksyllä leikkaaminen ei innosta samanlaiseen kasvuun ja vesiversojen villiintymiseen kuin keväällä leikkaaminen.

Siippa alkoi pätkiä omenapuuta kaatopaikkakuormaan ja minä jatkoin jossakin vaiheessa. Perhanan kovaa puuta se oli sahata akkukäyttöisellä sähkösahalla. Tehtiin iloinen huomio, ettei koko omenapuuta tarvitse kaataa, vaan osa voi hyvin jäädä olemaan. Romahtaneet rungot katkaistiin, mutta ei ihan tyvestä, sillä ne alkoivat nousta pystyyn, kun painavat latvat irrotettiin. Jäljelle jääneen latvan harvensin rajulla kädellä ja nyt se on oikein ilmava ja kaikki oksat kasvavat eri suuntiin eivätkä ristiin rastiin.

Jos puu jää tästä käsittelystä huolimatta henkiin, se saa jäädä ja jatkaa vinksahtanutta olemistaan. Omenat siinä ovat ihan hyviä, tosin usein muumiotautisia, mutta sille ei oikein voi mitään. Mitään perimätietoa puun historiasta ei ole. Se on tiedossa, että se oli paikallaan jo 1980-luvulla, mutta voi olla paljon vanhempi. Tuskin kuitenkaan saman ikäinen kuin tämä yli satavuotias talo. Vanha kuitenkin.

Viikko tai pari ennen puun romahtamista olimme ostaneet ja istuttaneet pihaan uuden omenapuun, tarkemmin sanottuna pilariomenapuun, joka mahtuu pieneen tilaan. Se pitää vaan muistaa suojata meidän pihassa hyvin viihtyviltä pupuilta talveksi. Pupujenkin on jossakin oltava, ja ymmärrän hyvin, että ne viihtyvät meillä, sillä naapureissa on lähinnä avointa nurmikkoa ilman minkäänlaista suojaa, ja yhdessä naapurissa tekonurmikkoa. Toivottavasti pilariomenapuu jää henkiin. Edellinen istuttamamme omenapuu pärjäsi hyvin monta vuotta, kunnes yhtäkkiä kuoli. En tiedä mikä sille tuli. Uusi on istutettu vähän parempaan paikkaan, toivottavasti se auttaa.

Ai niin, meidän luomupihassa kasvaa myös pari kantarellia. Voi tätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

Puut, ystävämme

Jo keväällä saattoi aavistaa, että jotain on tekeillä. Puiden runkojen ympärille naapurin pihassa sekä pihan ja tien välissä ilmestyi puna-keltaraidallisia nauhoja. Sitten kerran, kun onneksi olimme olleet päivän pois ja tulimme illalla kotiin, kaikki pihan ja tien välissä kasvavat vaahterat oli kaadettu. Pihan isot koivut ja yksi vaahtera olivat vielä pystyssä, mutta niissä oli edelleen nauhat. Ne kaadettiin vasta myöhemmin.

Minusta isot puut kuuluvat vanhojen talojen pihaan. En käsitä, miksi puut kaadettiin. Vain yhden koivun runko oli sisältä tummunut, muut olivat ihan terveitä. En tunne naapuritalosta ketään, eli en voi mennä kysymään, mikä ihmeen idea hommassa oli. Kyseessä on taloyhtiö, eli mikään yhden ihmisen päähänpisto se ei ole.

Koko kesänä en oikein ole voinut katsella ikkunoista ulos, kohti naapuria, sillä näky on niin ankea. Maisemassa on aukko. Enää ei linnut laula niissä vaahteroissa, eivätkä oravat juoksentele oksistossa. Aluksi se itketti aina kun katse vahingossa osui siihen suuntaan. Heti puiden kaatamisen jälkeen oli vaikea nukkua, tuntui kuin oma perusturvallisuus olisi vähän järkkynyt.

Puiden kaatamisesta on merkittäviä seurauksia meille, sillä ne ovat varjostaneet sopivasti meidän kotia iltapäiväauringolta. Nyt aurinko pääsee porottamaan suoraan sisään ikkunoista, niin että eteen on vedettävä verhot. Lisäksi koko sen naapurin puoleinen pääty kuumenee auringossa ihan eri tavalla kuin ennen. Sama tietenkin naapuritalossa: olen odottanut, koska sinne aletaan asentamaan ilmastointilaitteita, kun pihan puut on kaadettu. Myös hiilen sitomisen kannalta puut ovat merkittäviä, eikä siihen asiaan ole mitään syytä suhtautua kevyesti, sillä Suomen hiilinielut ovat romahtaneet.

Osa ihmisistä on vieraantunut elämästä jo niin pahasti, että heidän mielestään puut roskaavat. Tai ne varjostavat ja pimentävät, eikä ymmärretä, että se on hyvä asia kesien käydessä yhä vain kuumemmiksi. Tai sitten puita pelätään, kun odotetaan, että ne jollakin kummalla tavalla romahtavat ja kaatuvat tai vähintäänkin pudottavat painavia oksia niskaan – tai mikä vielä pahempaa, auton päälle. Sitä en ymmärrä, miksi näin ajattelevat ihmiset haluavat asua vanhalla puutaloalueella, jossa on isoja puita. Muuttaisivat pois.

Kaikille, ihan kaikille suosittelen lämpimästi Richard Powersin kirjaa Ikipuut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joogasyksy alkoi

Eilen alkoi joogatunnit, joita opetan kollegan kanssa edelleen vuoroviikoin. Tunti on 2,5 tunnin mittainen eli siinä ehtii tehdä kaikennäköistä ilman kiirettä. Ryhmään mahtuu 20 joogaajaa, mutta se ei ole tullut ihan täyteen, muutama ihminen mahtuisi vielä mukaan. Vain puolet ilmoittautuneita oli paikalla ensimmäisellä kerralla. Suurin osa jatkoi viime vuodelta, mutta oli mukana pari uuttakin.

Varmasti on niin, että syksyn kauniit säät pitävät ihmisiä vielä kesämökeillä ja muissa puuhissa, tulevat joogaan sitten myöhemmin. Näen järjestelmästä kurssilaisten iät heti nimen vieressä, ja hämmästyn aika useinkin, kuinka vanhoja monet joogaajat ovat. Ei sitä yleensä huomaa, vaikka jotkut toimivat jo varaosilla, kun on vaihdettuja polvia ja muuta. Onneksi he osaavat hyvin sopeuttaa tekemisensä kehonsa kremppohin eli tekevät mitä voivat ja sillä tavalla kuin voivat.

Tämän syksyn teema omien tuntien osalta voisi olla uusien harjoitusten ohjaaminen. Siis sellaisten, joita en ole ohjannut aiemmin. Minulla, niin kuin varmaan kaikilla muillakin, on omat suosikkiharjoitukseni. Nyt voisi olla hyvä hetki keskittyä niihin, joita en syystä tai toisesta yleensä valitse. Onnistuisikohan se?

Eilen sekosin meditaatiossa sanoissa. Meditaatioon kuului jos vaikka mitä puuhaa vatsan ja pallean kanssa, ja kun keskityin niihin, meni sanat ihan sekaisin. Piti pysäyttää mantra, jolloin kaikki alkoivat nauraa. Siitä sitten jatkettiin eli aloitettiin mantra alusta. Toista kertaa en onneksi sekoillut ja pallean nostaminenkin alkoi sujua, kun ymmärsin tehdä sen tarpeeksi kevyesti enkä yrittänyt liikaa.

Ai niin, nojatuolit ovat palanneet kotiin. Niistä tuli tosi hienot. Nyt myös siipan tuolissa on tahmatassulle tarpeelliset irrotettavat käsinojan päälliset, jotka voi pestä.