maanantai 18. joulukuuta 2023

Loma-aika alkaa

 Hyvää joulunaikaa kaikille!

Muistakaa kohtuus kaikessa ja jos sattuu käymään niin, että syötte liikaa, istukaa muutama minuutti kantapäitten päällä timantti-istunnassa. Se helpottaa.

maanantai 27. marraskuuta 2023

Kauden loppu

Taas on saatu yksi lukukausi joogan opettamista päätökseen. Nopeasti ne hujahtavat ohi, sillä juurihan me vasta aloitettiin. Kyse on siis jaetusta tunnista, eli me kaksi joogaopettajaa vuorottelemme niin, että toinen ohjaa parillisten ja toinen parittomien viikkojen lauantaisin 2,5 tunnin harjoituksen. Tästä seuraa se, että ensi keväänä minulla on vähemmän tunteja kuin nyt syksyllä, vaikka kevätkausi on pidempi. Johtuu siitä, että lomat ja pyhät osuu juuri minun vuorolleni. Se ei haittaa mitään, sillä kevät on kuitenkin kiireisempää aikaa, sillä matkustan työpaikalleni toiselle puolelle Suomea lähes joka viikko. Syksyllä minulla on ollut mahdollisuus tehdä enemmän etätöitä kotona.

Joogan ohjaamisessa tänä syksynä teemanani on ollut ohjata sellaisia harjoitussarjoja ja meditaatioita, joita en ole koskaan aiemmin ohjannut. Edellisenä vuonna ohjasin kaikki suosikkini, ja tämän kauden alussa sitten mietin, että nytkö ohjaan taas ne samat suosikit mutta eri järjestyksessä. Se ei houkutellut, joten päätin laajentaa omaa kokemustani ja tarjota joogaajille lisää vaihtelua. Sopivien harjoitusten etsiminen on ollut välillä vähän työlästä, sillä ihan mitä tahansa ei voi tehdä. Ensinnäkin tarvitaan suhteellisen pitkä harjoitussarja ja sellainen, jonka tämä ryhmä pystyy edes jotenkuten tekemään. He pystyvät monenlaisiin asioihin, se on käynyt selville tänä syksynä, kun itsellenikin on tullut vähän yllätyksenä, kuinka raskaita jotkut harjoitussarjat ovat lopulta olleet. Sitten on vaan pidetty taukoja enemmän ja kevennetty. Yhdenlainen harjoitus on myös se, kun joutuu hyväksymään, ettei pysty tekemään jotakin. Sen hyväksyminen ei ole kaikille helppoa.

Nyt siis joululomalle joogan ohjaamisesta.

torstai 23. marraskuuta 2023

Desiderata

Konttasin työpöydän alla, ja siellä alahyllyllä, paperikasan alla, oli iso ruutuvihko, jonka kalastin esiin ja tutustuin siihen tarkemmin. Lähinnä siksi, että tarvitsen koko ajan vihkoja muistiinpanojen tekemiseen. Vihkosta oli käytetty vain vähän alkua. Olen siihen kirjoittanut muistiin lukemiani ja tärkeiksi tunnistamiani asioita, todennäköisesti aikana ennen kuin olen alkanut käyttää aktiivisesti internettiä eli melko kauan sitten. Siellä on kopioitua tekstiä chakroista ja muusta. Joissain kohdin on mainittu lähdekirja, toisissa ei.

Oikein erikoisen hyvällä kynällä ja kauniilla tekstauksella olen kopioinut runon, jonka nimi on Desiderata. Jokin hämärä mielikuva, että olen lukenut sen jostakin lehdestä, kenties Voi Hyvin -lehdestä tai vastaavasta, ja kirjoittanut talteen, koska se on tuntunut tärkeältä. Runoa seuraa maininta, jonka mukaan se on löytynyt vanhasta St. Paulin kirkosta Baltimoresta vuonna 1692.

Koska nykyisin käytössä on internet, tein vähän hakuja. Runo löytyi helposti sen nimellä, kuten myös tieto, jonka mukaan sen on kirjoittanut filosofi ja asianajaja Max Ehrnmann 1920-luvulla. Sen nimi, joka tarkoittaa asioita, joita mieli haluaa, on liitetty siihen vasta myöhemmin. Käsitys, jonka mukaan sen alkuperä on St. Paulin kirkossa, on jokin vuosikymmenten saatossa syntynyt väärinkäsitys. Runo on ollut suosittu etenkin 1960- ja 1970-luvuilla, ja siihen aikaan sopivaa hippikaikua siinä kieltämättä on. Runosta löytyi toinenkin, uudempi suomennos ylös kirjoittamani lisäksi, mutta minusta uudempi ei ole yhtä hyvä – minua viehättää tässä yhteydessä vähän vanhemman oloiset sanankäänteet. Näin sen olen ylös kirjannut:

 

 

Desiderata


Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle

ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,

pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.

Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi

ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,

heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä.

He ovat piina sielulle.

Jos vertaat itseäsi muihin,

voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,

sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä

ihmisiä kuin sinä itse.

Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostuksesi elämäntyöhösi,

olipa se kuinka vaatimaton tahansa;

se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,

sillä maailma on petkutusta täynnä.

Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,

mitä hyvyyttä on olemassa.

Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,

ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

 

Ole oma itsesi.

Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.

Älä ole ivallinen rakkauden suhteen,

sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä

se on ikuista kuin ruoho.

 

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo

luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.

Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua

äkillisen epäonnen kohdatessa.

Mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla.

Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.

 

Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi,

et vähemmän kuin puut ja tähdet,

sinulla on oikeus olla täällä.

Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei,

maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy

niin kuin sen tuleekin.

Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa,

olkoonpa kuvasi Hänestä mikä tahansa ja

mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi

elämän hälisevän sekasorron keskellä,

säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen – koeta olla Onnellinen

 

maanantai 20. marraskuuta 2023

Jäsentapaamisesta ja totuudesta

Pidettiin viikonloppuna kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaaminen. Osanotto oli melko vaatimatonta, meitä oli paikalla kolme joogia. Se ei haitannut ollenkaan, vaan tapaamisesta muodostui oikein antoisa kaikkine keskusteluineen.

Päällimmäisenä itselle jäi mieleen keskustelu jokaisen omasta totuudesta. Se on hämmentänyt jo jonkin aikaa, sillä oma ajatus on se, että totuus on jotakin pysyvää, muuttumatonta ja jaettua, eikä niin, että ihmisillä on oma totuutensa, joka saattaa vielä muuttua ajan saatossa. Minun nähdäkseni se ei silloin ole totuus, vaan jotakin muuta. Kuitenkin jotkut joogaopettajatkin puhuvat ikään kuin ihmisillä voisi olla oma totuutensa.

Keskustelussa toinen joogaope avasi tätä asiaa, ja ymmärsin, että kyse taitaakin olla ihmisten omasta suhteesta totuuteen. Sehän muuttuu ja on varmasti erilainen eri ihmisillä, ja niin pitääkin olla. Esimerkiksi erilaisia sikhien keskusteluja ja ryhmiä kuunneltuani tämä on tullut hyvin selväksi: erilaiset opetukset selitetään monella eri tavalla ja ne kaikki ovat totta samaan aikaan. Kyse on siitä, että eri ihmiset pystyvät ottamaan vastaan, ymmärtämään ja sisäistämään vähän erilaiset selitykset asialle. Esimerkiksi lapsella ja sikhismiä ikänsä tutkineella henkilöllä on erilaiset mahdollisuudet ottaa vastaan selityksiä asioille, ja siksi asiat selitetään heille eri tavoin. Vaikkapa pyhissä teksteissä on monia tasoja, eikä sanojen ensimmäinen ja päällimmäinen merkitys ole välttämättä ollenkaan ainoa, eikä siihen kannata jäädä jumiin.

Myös totuutta voi ajatella uskontojen avulla, vaikkei se ole millään tavalla uskontojen omaisuutta. Totuus on ydin, eli se mikä on totta uskonnosta riippumatta ja mikä niitä perimmäisellä tasolla yhdistää. Tätä olen tässä blogissa pohtinut ennenkin, mutta en jaksa kaivaa aiempia ajatuksia esiin. Uskonnoilla on omat tarinansa ja kertomuksensa, ikään kuin kuorrutukset ja koristelut sen totuuden päällä. Jotkut esittävät, että toiset uskonnot tarjoavat ikään kuin nopeamman ja suoremman polun kohti totuutta – en tiedä enkä ota siihen kantaa. Toki näin voi olla, mutta samaan aikaan myös ilman uskontoa on mahdollista löytää oman polkunsa kohti totuutta, vaikka uskonnoista ja muista ihmisistä voi olla valtava apu. Tallattua polkua on helpompi edetä kuin haparoida tiensä umpimetsässä.

Toivottavasti saadaan pian järjestettyä uusi jäsentapaaminen ja toivottavasti sinne tulee muitakin.

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Vilkastumista

Tuntuu, että kundaliinijoogameininki alkaa taas vilkastua koronan aikaan sijoittuneen hiljaiselon jälkeen. En ole ihan varma johtuiko koko hiljaiselo yksinomaan koronasta, siinä saattoi olla mukana muitakin syitä, mutta varmasti korona oli yksi. Kansallinen yhdistys järjestää ensi kuussa jäsentapaamisen, katsotaan tuleeko sinne ketään.

Olen ollut yhteydessä kahden kokeneen kundaliinijoogaopettajan kanssa, jotka molemmat sairastuivat vakavasti koronan aikana – ei siis koronaan, vaan yksi yhdellä ja toinen toisella tavalla. Toinen kertoi tienneensä koko ajan, että hän jää henkiin, mutta toinen sanoi miettineensä, että hän ei välttämättä selviä. Molemmat selvisivät, mikä on todella hieno juttu, mutta kumpikaan heistä ei tietenkään ole sama ihminen kuin ennen sairastumista. Molemmilta on tainnut joogan opettaminen jäädä, vaikka tietenkään mitään ei vielä voi varmaksi sanoa. Kundaliinijoogaa he eivät ole jättäneet vaan se on kulkenut mukana sairastaessakin. Hengitysharjoituksia voi tehdä vaikka sairaalassa maatessaan, heti kun vaan on tajuissaan, niin kuin toinen opettajista kertoi tehneensä.

Olen kuullut sanottavan, että joogaihmiset eivät juuri sairasta, vaan he kuolevat lähes tulkoon suorilta jaloilta. Näin varmasti jotkut, mutta nämä kaksi kundaliinijoogaopettajaa ovat osoitus siitä, että sama kaava ei sovi kaikkiin.

Joka tapauksessa mukavaa, että meininki vilkastuu jälleen. Kuviot ovat hakeneet uusia muotoja tässä välillä, ja sekin on varmasti hyvä. Vähän täytyy siis samalla kuulostella, että missä mennään.

perjantai 22. syyskuuta 2023

Omenapuu

Pysytään puuaiheessa, kun kerran siihen päästiin.

Meidän pihan vanha omenapuu romahti. Yhtenä päivänä se oli vaan taipunut ja vaipunut maahan, tai ainakin osa siitä. Siinä on monta runkoa, sillä puu on revennyt kahtia joskus, jossakin vaiheessa, ja se on muutenkin kasvanut vähän kummallisen muotoiseksi. Liian tiiviskin se oli, vaikka olin sitä vähän harventanut syksyisin – syksyllä leikkaaminen ei innosta samanlaiseen kasvuun ja vesiversojen villiintymiseen kuin keväällä leikkaaminen.

Siippa alkoi pätkiä omenapuuta kaatopaikkakuormaan ja minä jatkoin jossakin vaiheessa. Perhanan kovaa puuta se oli sahata akkukäyttöisellä sähkösahalla. Tehtiin iloinen huomio, ettei koko omenapuuta tarvitse kaataa, vaan osa voi hyvin jäädä olemaan. Romahtaneet rungot katkaistiin, mutta ei ihan tyvestä, sillä ne alkoivat nousta pystyyn, kun painavat latvat irrotettiin. Jäljelle jääneen latvan harvensin rajulla kädellä ja nyt se on oikein ilmava ja kaikki oksat kasvavat eri suuntiin eivätkä ristiin rastiin.

Jos puu jää tästä käsittelystä huolimatta henkiin, se saa jäädä ja jatkaa vinksahtanutta olemistaan. Omenat siinä ovat ihan hyviä, tosin usein muumiotautisia, mutta sille ei oikein voi mitään. Mitään perimätietoa puun historiasta ei ole. Se on tiedossa, että se oli paikallaan jo 1980-luvulla, mutta voi olla paljon vanhempi. Tuskin kuitenkaan saman ikäinen kuin tämä yli satavuotias talo. Vanha kuitenkin.

Viikko tai pari ennen puun romahtamista olimme ostaneet ja istuttaneet pihaan uuden omenapuun, tarkemmin sanottuna pilariomenapuun, joka mahtuu pieneen tilaan. Se pitää vaan muistaa suojata meidän pihassa hyvin viihtyviltä pupuilta talveksi. Pupujenkin on jossakin oltava, ja ymmärrän hyvin, että ne viihtyvät meillä, sillä naapureissa on lähinnä avointa nurmikkoa ilman minkäänlaista suojaa, ja yhdessä naapurissa tekonurmikkoa. Toivottavasti pilariomenapuu jää henkiin. Edellinen istuttamamme omenapuu pärjäsi hyvin monta vuotta, kunnes yhtäkkiä kuoli. En tiedä mikä sille tuli. Uusi on istutettu vähän parempaan paikkaan, toivottavasti se auttaa.

Ai niin, meidän luomupihassa kasvaa myös pari kantarellia. Voi tätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Puut, ystävämme

Jo keväällä saattoi aavistaa, että jotain on tekeillä. Puiden runkojen ympärille naapurin pihassa sekä pihan ja tien välissä ilmestyi puna-keltaraidallisia nauhoja. Sitten kerran, kun onneksi olimme olleet päivän pois ja tulimme illalla kotiin, kaikki pihan ja tien välissä kasvavat vaahterat oli kaadettu. Pihan isot koivut ja yksi vaahtera olivat vielä pystyssä, mutta niissä oli edelleen nauhat. Ne kaadettiin vasta myöhemmin.

Minusta isot puut kuuluvat vanhojen talojen pihaan. En käsitä, miksi puut kaadettiin. Vain yhden koivun runko oli sisältä tummunut, muut olivat ihan terveitä. En tunne naapuritalosta ketään, eli en voi mennä kysymään, mikä ihmeen idea hommassa oli. Kyseessä on taloyhtiö, eli mikään yhden ihmisen päähänpisto se ei ole.

Koko kesänä en oikein ole voinut katsella ikkunoista ulos, kohti naapuria, sillä näky on niin ankea. Maisemassa on aukko. Enää ei linnut laula niissä vaahteroissa, eivätkä oravat juoksentele oksistossa. Aluksi se itketti aina kun katse vahingossa osui siihen suuntaan. Heti puiden kaatamisen jälkeen oli vaikea nukkua, tuntui kuin oma perusturvallisuus olisi vähän järkkynyt.

Puiden kaatamisesta on merkittäviä seurauksia meille, sillä ne ovat varjostaneet sopivasti meidän kotia iltapäiväauringolta. Nyt aurinko pääsee porottamaan suoraan sisään ikkunoista, niin että eteen on vedettävä verhot. Lisäksi koko sen naapurin puoleinen pääty kuumenee auringossa ihan eri tavalla kuin ennen. Sama tietenkin naapuritalossa: olen odottanut, koska sinne aletaan asentamaan ilmastointilaitteita, kun pihan puut on kaadettu. Myös hiilen sitomisen kannalta puut ovat merkittäviä, eikä siihen asiaan ole mitään syytä suhtautua kevyesti, sillä Suomen hiilinielut ovat romahtaneet.

Osa ihmisistä on vieraantunut elämästä jo niin pahasti, että heidän mielestään puut roskaavat. Tai ne varjostavat ja pimentävät, eikä ymmärretä, että se on hyvä asia kesien käydessä yhä vain kuumemmiksi. Tai sitten puita pelätään, kun odotetaan, että ne jollakin kummalla tavalla romahtavat ja kaatuvat tai vähintäänkin pudottavat painavia oksia niskaan – tai mikä vielä pahempaa, auton päälle. Sitä en ymmärrä, miksi näin ajattelevat ihmiset haluavat asua vanhalla puutaloalueella, jossa on isoja puita. Muuttaisivat pois.

Kaikille, ihan kaikille suosittelen lämpimästi Richard Powersin kirjaa Ikipuut.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Joogasyksy alkoi

Eilen alkoi joogatunnit, joita opetan kollegan kanssa edelleen vuoroviikoin. Tunti on 2,5 tunnin mittainen eli siinä ehtii tehdä kaikennäköistä ilman kiirettä. Ryhmään mahtuu 20 joogaajaa, mutta se ei ole tullut ihan täyteen, muutama ihminen mahtuisi vielä mukaan. Vain puolet ilmoittautuneita oli paikalla ensimmäisellä kerralla. Suurin osa jatkoi viime vuodelta, mutta oli mukana pari uuttakin.

Varmasti on niin, että syksyn kauniit säät pitävät ihmisiä vielä kesämökeillä ja muissa puuhissa, tulevat joogaan sitten myöhemmin. Näen järjestelmästä kurssilaisten iät heti nimen vieressä, ja hämmästyn aika useinkin, kuinka vanhoja monet joogaajat ovat. Ei sitä yleensä huomaa, vaikka jotkut toimivat jo varaosilla, kun on vaihdettuja polvia ja muuta. Onneksi he osaavat hyvin sopeuttaa tekemisensä kehonsa kremppohin eli tekevät mitä voivat ja sillä tavalla kuin voivat.

Tämän syksyn teema omien tuntien osalta voisi olla uusien harjoitusten ohjaaminen. Siis sellaisten, joita en ole ohjannut aiemmin. Minulla, niin kuin varmaan kaikilla muillakin, on omat suosikkiharjoitukseni. Nyt voisi olla hyvä hetki keskittyä niihin, joita en syystä tai toisesta yleensä valitse. Onnistuisikohan se?

Eilen sekosin meditaatiossa sanoissa. Meditaatioon kuului jos vaikka mitä puuhaa vatsan ja pallean kanssa, ja kun keskityin niihin, meni sanat ihan sekaisin. Piti pysäyttää mantra, jolloin kaikki alkoivat nauraa. Siitä sitten jatkettiin eli aloitettiin mantra alusta. Toista kertaa en onneksi sekoillut ja pallean nostaminenkin alkoi sujua, kun ymmärsin tehdä sen tarpeeksi kevyesti enkä yrittänyt liikaa.

Ai niin, nojatuolit ovat palanneet kotiin. Niistä tuli tosi hienot. Nyt myös siipan tuolissa on tahmatassulle tarpeelliset irrotettavat käsinojan päälliset, jotka voi pestä.

lauantai 26. elokuuta 2023

Tadaa, täällä ollaan

Luulitte, että blogi on vaiennut iäksi, vai? No jos totta puhutaan, niin minäkin luulin. Mutta näköjään se ei suostu loppumaan. Ja kyllä se niin on, että vaikka en olekaan hetkeen kirjoittanut, olen välillä kaivannut areenaa vähän pidemmälle pohdiskelulle kuin muut some-kanavat hyvin antavat hyvin myöden.

Jos totta puhutaan, nytkin olisi hinku asettua nojatuoliin katselemaan elokuvaa Netflixistä blogin kirjoittamisen sijaan. Ongelma on se, ettei ole nojatuolia johon asettua. Molemmat nojatuolit lähtivät verhoiltavaksi – omassani kangas alkoi jo hiutua puhki, ja toisessa oli istunut joku tahmatassu, joka oli lähminyt käsinojat mustiksi. Molemmista oli useita jousia poikki, mutta siippa oli ne näppärästi korjannut nippusiteillä. Eli ehkä oli jo hyvä aika tehdä jotakin. Uudet nojatuolit olisi melkein saanut verhoilun hinnalla, mutta kestävämpää on korjata vanhaa kuin ostaa uutta.

Nyt nojatuolien paikalla on säkkituoli, mutta siinä on paha istua. Tai istuminen vielä jotenkuten menee, mutta kun pitäisi nousta ylös, on ainoa mahdollinen keino käyttää kierähdystekniikkaa. Eli kierähtää lattialle ja sieltä kammeta itsensä ylös.

Että hyvin tässä joutaa herättelemään vanhaa blogia henkiin ja muistelemaan, miten sitä taas päivitettiinkään.