tiistai 30. huhtikuuta 2013

Joogaten vappuun



Minulla oli tänään ihan normaalisti se ainoa vakituinen kundaliinijoogatunnin ohjaaminen, joka minulla aina tiistaisin on. Vappuaatosta huolimatta. Ja tulihan sinne jokunen joogaajakin, ehkä puolet siitä mitä tunnilla on viime aikoina noin muuten käynyt väkeä. Tunti tuntui olevan ohi yhdessä hujauksessa, mihin varmastikin vaikutti se, että ennen joogatuntia samassa tilassa oli toinen tunti. Yleensä meitä ennen ei salissa ole mitään aktiviteetteja, joten saavumme saliin pikkuhiljaa, yksi kerrallaan. Minä istun mielelläni salissa jo hyvissä ajoin, kuulostelen tunnelmaa ja energioita, ja mietin että millaisilla lämmittelyharjoituksilla olisi hyvä aloittaa.

Tänään teimme reippaita lämmittelyliikkeitä ja sen jälkeen kriyan, joka on meditaatio. Kundaliinijoogassa kriya voi tarkoittaa joko fyysistä harjoitussarjaa tai meditaatiota. Tarkoittipa kriya kumpaa vaan, se voi koostua yhdestä tai useammasta liikkeestä. Sana kriya tarkoittaakin toimintaa. Miksi joidenkin meditaatioiden nimi sitten on meditaatio, ja joidenkin kriya. Ei mitään hajua. Enkä tiedä millä perusteella jokin kriya on harjoitussarja, ja jokin toinen on meditaatio. Todennäköisesti niillä on jokin ero, mutta minulle ei ole valjennut että mikä.

Joogatunnin jälkeen oli kiire kotiin. Tai ainakin hoppu pois kaupungilta, siellä alkoi olla jo sellaista menoa ja meininkiä että parempi poistua. Tulla tänne kotiin siipan kokkausten äärelle. Kotimatkalla mietin, että olisi minulla ollut pullo alkoholitonta kuohujuomaa, mutta se ei ole jääkaapissa. Eli jää tänä vappuna juomatta. Pitäisiköhän se yrittää muistaa laittaa kylmään ennen juhannusta?

Oikein mukavaa vappua kaikille!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Miten jooga sujuu tänään



Mitä enemmän käyn kundaliinijoogatunneilla ja aamusadhanoissa, sitä paremmin huomaan että fyysinen kuntoni ei ole ihan paras mahdollinen. Ei niin että se varsinaisesti mitään haittaisi, ei suinkaan, mutta niin vaan on. Heikoin kohta kehossani on alaselkä ja vatsa. Selän jäykkyys hankaloittaa joitakin asanoita, eikä vatsalihaksissa ole tarpeeksi voimaa kannatella jalkoja esimerkiksi venytysasanassa. Tämä nyt ei sikäli ole mitään uutta, että nuo kehon kohdat ovat suurin piirtein aina olleet se heikko lenkki. Se on kehoni ominaisuus, jonka kanssa elän. Sen sijaan ylävartalo on suhteellisen vahva ja kestävä, on aina ollut. Jaksan kannatella käsiä eri asennoissa, jos vaikka jalkojen kannattelu onkin vaikeaa.

Se, mikä tuntuu helpolta ja vaivattomalta on meditoiminen. Ja hengitysharjoitukset. Meditoimisen ymmärrän hyvin, olen sitä kovasti harjoittanut varmaankin viimeisen vuoden ajan. Ryhmässä meditoiminen on usein paljon helpompaa ja vaivattomampaa kuin yksin, mutta nykyisin tuntuu että humpsahdan nopeasti syvää meditaatioon ihan yksinkin, aamuharjoituksessani.

Hengitysharjoituksia en ole mielestäni tehnyt mitenkään erityisen paljon, mutta silti huomaan jonkinlaista muutosta niidenkin tekemisessä. En hauko henkeä entiseen malliin, vaan saan hidastettua hengitystäni ihan kunnolla. Ja pystyn pysäyttämään hengityksen paljon pidemmäksi ajaksi kuin ennen. Ikään kuin ne tukehtumisen tunteet, jotka ennen ovat hitaasti hengittämistä haitanneet, olisivat väistymässä. Tuskin vieläkään onnistuu yhden minuutin hengitys, eli 20 sekunnin sisäänhengitys, 20 sekunnin hengityksen pysäytys ja 20 sekunnin uloshengitys. En tiedä, en ole kokeillut, mutta luulen että nyt voisin alkaa harjoitella yhden minuutin hengitystä päätymättä haukkomaan ilmaa keuhkoihini kun tuntuu että tukehdun.

Se pitää vielä sanoa, että en ole erityisen huolissani jos jokin joogan osa-alue ei oikein suju entiseen malliin tai ylipäätään. Eikä jonkin osa-alueen kohentuminen kauheasti riemastuta; mukavaahan se on, mutta ei mitenkään erityisen tärkeää. Sen sijaan yritän, ja ainakin välillä onnistunkin suhtautumaan näihin havaintoihin neutraalisti. Totean, että tämä on tilanne juuri tällä hetkellä. Joskus toiste tilanne on sitten toinen, eikä se ole tätä parempi tai huonompi, vaan erilainen.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Hyvät kiksit



Jotenkin nämä keskiviikon keittopäivät inspiroivat ruokapostauksiin.

Juttu meni näin: olin eilen työpaikan keittiössä lopettelemassa lounastani kun yksi kollega tuli syömään omia eväitään. Hän laittoi mikroon niin mielenkiintoisen näköistä sörsseliä, että oli pakko kysyä. Ja muutenkin, väijyn usein kollegoiden eväiden koostumusta, sillä niistä voi saada hyviä inspiraatioita oman ruokalistan monipuolistamiseksi. Kollega vastasi, että kyseessä oli kikhernekeitto. Sellaisesta en ollut koskaan kuullutkaan (kaikki muut ovat taas, vai?) joten kysyin valmistusohjetta. Kollega kertoi samalla kun lämmitteli ruokaansa. Viimein hän istui pöytään, otti lusikan käteensä ja alkoi syödä. Sitten hän räjähti nauruun. Hän luuli ottaneensa evääksi kikhernekeittoa, mutta olikin ottanut kalkkunaa punaviinikastikkeessa.

Netistä vielä tarkistelin millaisia ohjeita sinne oli kirjoitettu. Lopulta päädyin ruuanvalmistukseen tämän, Chocochilin marokkolaisen kikhernekeiton ohjeen mukaan. Tosi hyvää! Ja käy myös vegaaneille. Tuoretta sitruunaa ei ollut, joten turautin sitruunamehua pullosta vähän liikaa, se virhe pitää korjata ensi kerralla. Ja tomaattipyreen korvasin krouvisti ketsupilla, ei tämä kotikokkaus niin nuukaa ole.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kukkien kauneutta



Olen tänä vuonna postannut useammankin kukkiva kotini –tyyppisen jutun kuvineen päivineen. Johtuu siitä, että sekä meillä jo valmiiksi asuvat viherkasvit että meillä käyneet ihmiset ovat pitäneet hyvin huolen siitä, että elämässäni riittää kauneutta – ainakin kukkien muodossa. Minulla ei ole varmaan viimeiseen viiteen vuoteen ole ollut yhteensä niin paljon leikkokukkia kuin jo tänä vuonna. Ja jostain syystä nuo viherkasvitkin tosiaan ovat kukkineet poikkeuksellisen hyvin ja pitkään.

Joitakin viikkoja sitten saimme tällaisen

  
Minulla ei ole aiemmin ollut hortensiaa, joten olen tässä opetellut sen hoitamista. Ihan hirveä juoppo se on, kastelemassa saa olla koko ajan, ja tämän tästä upotan koko ruukun veteen että saan sen kasteltua oikein kunnolla. Sikäli hortensia ei ole tällaisen patalaiskan viherpeukalon kukka, mutta kyllä minä olen toistaiseksi jaksanut sitä uittaa.

Jos hortensia näkee kesän, vien sen ulos pensasaidan varjoon. Yksi vaihtoehto olisi kaivaa koko komeus maahan, ruukkuineen päivineen, mutta se olisi vaan ruohonleikkuun tiellä. Joten suunnittelin vähän liikuteltavampaa sijoitusta ulos. Sitä vaan en käsitä, että miten muistan kastella sitä ulkona tarpeeksi usein. Täällä sisällä se on koko ajan silmien alla, ja siksi ei pääse unohtumaan, mutta ulos se on paljon helpompi unohtaa. No, aika näyttää. Voihan olla, että koko homma menee oikeinkin hyvin, ja joudun syksyllä miettimään mihin laittaisin hortensian talvilepoon.