tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kukkien kauneutta



Olen tänä vuonna postannut useammankin kukkiva kotini –tyyppisen jutun kuvineen päivineen. Johtuu siitä, että sekä meillä jo valmiiksi asuvat viherkasvit että meillä käyneet ihmiset ovat pitäneet hyvin huolen siitä, että elämässäni riittää kauneutta – ainakin kukkien muodossa. Minulla ei ole varmaan viimeiseen viiteen vuoteen ole ollut yhteensä niin paljon leikkokukkia kuin jo tänä vuonna. Ja jostain syystä nuo viherkasvitkin tosiaan ovat kukkineet poikkeuksellisen hyvin ja pitkään.

Joitakin viikkoja sitten saimme tällaisen

  
Minulla ei ole aiemmin ollut hortensiaa, joten olen tässä opetellut sen hoitamista. Ihan hirveä juoppo se on, kastelemassa saa olla koko ajan, ja tämän tästä upotan koko ruukun veteen että saan sen kasteltua oikein kunnolla. Sikäli hortensia ei ole tällaisen patalaiskan viherpeukalon kukka, mutta kyllä minä olen toistaiseksi jaksanut sitä uittaa.

Jos hortensia näkee kesän, vien sen ulos pensasaidan varjoon. Yksi vaihtoehto olisi kaivaa koko komeus maahan, ruukkuineen päivineen, mutta se olisi vaan ruohonleikkuun tiellä. Joten suunnittelin vähän liikuteltavampaa sijoitusta ulos. Sitä vaan en käsitä, että miten muistan kastella sitä ulkona tarpeeksi usein. Täällä sisällä se on koko ajan silmien alla, ja siksi ei pääse unohtumaan, mutta ulos se on paljon helpompi unohtaa. No, aika näyttää. Voihan olla, että koko homma menee oikeinkin hyvin, ja joudun syksyllä miettimään mihin laittaisin hortensian talvilepoon.

Ei kommentteja: