sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Uusi omenapuu



Ostimme uuden omenapuun, merkki on Lavia. Valintaan vaikutti erityisesti se, että Lavia on hyvin taudinkestävä ja sopii siksi luomuviljelyyn. Aika luonnonmukaisessa tilassa tuo meidän piha välillä tuntuu olevankin. Omenapuissa ei kasva juuri muu kuin muumiotauti.

Nyt siis pitäisi enää päästä eroon vanhasta omenapuusta. Tai oikeastaan vanhoja on kaksi, mutta toinen saa jäädä, siinä ei ole mitään vikaa. Toinen on rungostaan niin laho, että se ei enää kauaa pysy pystyssä. Lisäksi viime syksynä siitä katkesi se ainoa oksa, johon on tullut kunnolla omenoita. Ne eivät ole olleet erityisesti minun makuun, sillä ne ovat olleet myöhään syksyllä kypsyviä, vihreitä ja hapokkaita.

Suunnitelmana on karsia vanha omenapuu pystyyn. Ja sitten kutsua isäni moottorisahan kanssa kylään. Isän kyytiin lähtee kaikki poltettava puu, oksat jäävät tänne, ne silputaan ja käytetään kompostorissa keittiöjätettä kuohkeuttamaan, ja katteena marjapuskien tyvellä. Sitten pitäisi varmaankin kaivaa omenapuun kanto ylös – juuret saavat minun puolestani jäädä maahan – minkä jälkeen pääsemmekin jo istuttamaan uutta puuta. Käy varmasti käden käänteessä.

Ei kommentteja: