keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taivaallista viestintää

Eilen tosiaankin teimme kevätkauden viimeisellä tiistain kundaliinijoogatunnilla meditaationa Taivaallista Viestintää, eli tämän. Kokeilkaa tehdä mukana, se on hauskaa.

Järjestäydyimme piiriin istumaan, ja tekemään kyseistä meditaatiota. Ihan yksinkertaisesti oli mukava välillä vaihtaa sitä asetelmaa, että minä olen edessä ja muut ikään kuin minua vastapäätä. Piirissä kukaan ei ole edessä. Lisäksi piirissä oli helpompi pysyä Viestinnässä mukana, kun syrjäsilmällä näkee mitä muut tekevät. Vaikka koreografia on hyvinkin yksinkertainen, ainakin minulle käy niin, että jos vähänkin ajattelen jotakin muuta - kuten mitä kello on, onko meillä aikaa jatkaa vielä - sekoan kuviossa. Eli minulle se on ennen muuta keskittymisharjoitus. Se, mitä Taivaallinen Viestintä tekee siinä samalla aivoille, on sitten kokonaan toinen juttu.

Taivaallinen Viestintä on mantran muuttamista liikkeeksi. Toki mantra pysyy mukana myös äänivärähtelyn muodossa, kun sitä mantrataan samalla. Mutta lisäksi mukaan otetaan liike, joka ilmaisee mantran merkitystä. Ainakin piirissä istuen tuli mieleen lapsuuden leikit, sellaiset hämä-hämä-häkki -tyyppiset, joissa lailetaan ja leikitään käsillä mukana. Saman tyyppinen asiahan se on, loppujen lopuksi. Ja tosi mukavaa ja rentouttavaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, näyttääpä hauskalta! Toivottavasti pääsen joskus tunnilla kokeilemaan :) -loomis