sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Opettajaa kaivataan



Pyyntö universumille: kaipaan opettajaa, joka voisi opettaa minulle, miten pysyä rauhallisena ja hötkyilemättä kaikissa tilanteissa. Toki olen joogapolkuni myötä oppinut tätä jo paljon, mutta haluaisin oppia vielä lisää. Tuntuu, että tämän asian suhteen en pääse pidemmälle yksin, ilman opettajan apua. Ymmärrän opettajan tässä yhteydessä hyvin laajassa mielessä, sillä tiedän, että universumi järjestelee asioita välillä aika mielenkiintoisella tavalla. Se voi vaikka tiputtaa kirjan varpailleni, jos kirjan kirjoittaja on oikea opettaja minulle.

Tilanteita ja henkilöitä joiden kanssa en pysy rauhallisena: eräs kanssajoogaaja, jonka tapana on provosoida niin pitkään, että lopulta provosoidun. Kiehahdan, kuohahdan ja tiuskaisen. Sitten harmittelen omaa reaktiotani päiväkaudet. Eräs vanhempi lähisukulainen, joka toisinaan huutaa minulle, ja saa minut huutamaan vielä kovempaa takaisin. Viimeksi kun näin kävi, aihe oli niinkin merkityksellinen kuin kahvipöydän pullien täyte. Ja taas kärsin omasta reaktiostani.

Näissä tilanteissa reaktioni on niin nopea, että en ehdi vetää henkeä, miettiä sanojani tai tehdä yhtään mitään. Reaktio on aivan välitön. Siksi se, mikä minun on opittava, pitää opetella joskus muulloin kuin noissa varsinaisissa tilanteissa. Niissä sitten vaan testataan, onko oppi mennyt perille.

Ei kommentteja: