sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hormonijoogaa



Eilen tarjoutui, vihdoin ja viimein, tilaisuus kokeilla hormonijoogaa. Olen ollut sen suhteen utelias jo pitkään, ja paikallisen joogayhdistyksen suosiollisella avustuksella kokemukseni hormonijoogasta on nyt paljon mittavampi kuin aiemmin. Kahden tunnun kokeilu ei tietenkään anna mitenkään kattavaa kuvaa hormonijoogasta, mutta pääsihän siinä jo vähän kärryille. Lisäksi minulla on kotona Hormoniharmoniaa-kirja, jossa hormonijoogaa esitellään myös.

Meille pidetty hormonijoogan esittely toi mukanaan kaksi yllättävää asiaa. Yksi oli se, että joogaharjoitus ei päättynyt loppurentoutukseen. Se vaan päättyi – tämä oli nyt tässä. Kummallista. Mitä joogaa se sellainen on, jossa ei lopuksi rentouduta?

Toinen yllätys oli se, että hormonijooga oli niin todella lähellä kundaliinijoogaa. Toisaalta, olisihan se pitänyt tietää, mutta en siltikään arvannut. Toki hormonijoogaan on valittu asanoita ja hengitystekniikoita, jotka kohdistuvat hyvin voimallisesti nimenomaan munasarjoihin, kilpirauhaseen ja aivolisäkkeeseen. Mutta noin yleisesti ottaen kysymys oli minusta vain tietyiltä osin voimistetusta kundaliinijoogasta, ei sen kummemmasta. Hormonijoogassa ei ollut mitään, mitä ei löytyisi myös kundaliinijoogasta. Ja juurikin siksi en näe mitään syytä vaihtaa kundaliinijoogaharjoituksia hormonijoogaharjoituksiin. Eikä kai vaihtoon ole mitään syytä sikälikään, etten taida kuulua hormonijoogan kohderyhmään. Jos oikein ymmärsin, ja saatoin hyvin ymmärtää väärinkin, pääasiallista kohderyhmää ovat menopaussi-ikäiset naiset.

Myöhemmin keväällä pääsemme kokeilemaan yin-joogaa. Siitä raportti aikanaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Öööh... menopaussi on 45-55 vuotiaana, ettei se nyt niin kaukana ole :) Vaikea vaan uskoa, ennen kun sattuu kohdalle. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi vaihtaa. Mulle on vähän epäselviä nuo asanoiden vaikutukset elimistöön. Pitäisikö se huomata jostain vai onko kyse siitä, että sulle sanotaan niin? Varmaan tyhmä kysymys, mutta en olekkaan kovin kokenut joogaaja.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ei se kaukana ole, mutta ei vielä kohdallakaan. Jos oikein ymmärsin, ei hormonijoogaa kannata tehdä etukäteen varmuuden vuoksi.

Kuulemma monet huomaavat asanoiden vaikutukset. Mutta vaikka ei huomaisikaan, niin ne vaikuttavat silti. Näin minä asian ymmärrän. Ja siis nimenomaan niin, että ne vaikuttavat, vaikkei sinulle puhuttaisi niistä yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä tarkennus, että tietysti huomaan "ilmeiset" vaikutukset, ryhti, notkeus, yms. mutta juuri nuo sisäelimiin kohdistuvat vaikutukset. No toimii se, vaikka en huomaisikaan niin hienovireisiä juttuja... vielä.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Varmasti toimii, näin uskon ja kokemuksesta tiedän :)