sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hajustusahdistus



Aamusadhanassa viereeni tuli joogaaja, joka käy sadhanassa aina silloin tällöin, ja sitten taas on pitkiä aikoja pois. Usein hän tuoksuu aika voimakkaasti jollekin hajusteelle, mutta tähän asti se ei ole minua häirinnyt. Nyt hän oli vaihtanut toiseen hajusteeseen, ja voi hyvänen aika miten voimakas tämä uusi olikaan. Japji Sahibin aikana alkoi yskittää ja aivastuttaa, ja haju ei vain pistellyt nenääni vaan tuntui myös suussa. Pystyin maistamaan hajusteen. Ei tehnyt mieli hengittää, mutta hengitettävä oli. Japji Sahibin alussa mietin, siirtyisinkö ennen fyysistä harjoitusta salin perimmäiseen nurkkaan, mahdollisimman kauaksi hänestä. Japji  Sahibin loppuessa asiaa ei tarvinnut miettiä enää ollenkaan, mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Siirryin toiseen paikkaa. Mikä helpotus olikaan hengittää taas hajusteetonta ilmaa! Aina hetkittäin haistoin hajusteen myös uudessa paikassani, mutta enimmäkseen en. Pystyin kuitenkin joogaamaan ja tekemään tulihengitystä vaivattomasti. Alkuperäisellä paikallani en varmasti olisi pystynyt.

Pidämme sadhanassa yleensä lyhyen, muutaman minuutin mittaisen tauon kriyan jälkeisen rentoutumisen ja mantrojen välissä, jotta ihmiset voivat käydä vessassa ja hakea juotavaa. Tauon aikana joogaaja lähestyi minua, ja pahoitteli paikkansa valintaa. Hän luuli että olin siirtynyt, koska minulla ei ollut tarpeeksi tilaa. Selitin suoraan mutta ystävällisesti, että kyse ei ollut siitä, vaan hänen hajusteestaan. Hän hämmästyi kovasti, ja myönsi, että hänellä saattaa olla liikaa hajustetta.

Sadhanan jälkeen hän lähti pois saman tien, eikä jäänyt kanssamme teelle ja rupattelemaan. Hän myös pyysi kaikilta anteeksi hajusteen käyttöään. Hän itse ei sitä enää haista, hän on tottunut siihen jo niin. Niinpä, niin siinä usein käy. Myös sen takia kannattaisi pitää hajusteettomia päiviä, jolloin hajuaisti alkaa taas reagoida tuttuun hajusteeseen. Muuten käy niin, että lisäämme joka päivä samaa hajustetta, vaikka se on jo tarttunut ihoomme ja kaikkiin vaatteisiimme, emmekä itse huomaa millainen hajupommi meistä on tullut.

Toistetaan siis vielä kerran: mahdollisimman vähän hajusteita joogatunnille! Itse käytän vain deodoranttia ja hajustettua hiusöljyä, jota ei valitettavasti saa hajuttomana, mutta jota ilman en oikein pärjää hiusteni kanssa. Turhat hajusteet siis pois, sillä ne eivät ainakaan helpota hengittämistä joogaharjoituksen aikana.

Ei kommentteja: