Snatam Kaur Helsingissä

Eilen koitti viimein se h-hetki, jonka suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin, viime vuoden puolella. Silloin teimme kanssajoogaajan kanssa päätöksen, että lähdemme Snatam Kaurin konserttiin Helsingin Kulttuuritalolle. Hyvä että päätimme näin, sillä jotenkin kaikkien arkisten asioiden keskellä käy usein niin, että jotkin herkkuhetket menevät ohi ihan huomaamatta. Niihin ei vaan ehdi mukaan, ei ehdi reagoida. En tiedä oliko juuri niin käynyt monille muille kundaliinijoogaihmisille vai mistä oli kysymys, mutta konsertti ei ollut loppuunmyyty. Vai onko kundaliinijoogan harjoittajia kuitenkin vielä niin vähän Suomessa, että Sali ei siksi täyttynyt.

Oli miten oli, me olimme siellä, monien muiden kanssa. Konsertti oli varsinainen yhteiskonsertti, sillä Snatam Kaur kutsui yleisön ihan alusta asti mukaan mantraamaan ja osallistumaan. Konsertin loppupuolella teimme yhdessä myös sydämen suoja –meditaation. Tilaisuus oli tulvillaan lempeää ja pehmeää energiaa, eli maa ei järissyt eikä Universumi heilahtanut paikaltaan. Oli vaan hyvä. Muusikot olivat äärimmäisen taitavia, ja Snatamin ääni kaunis, vaikka ilmeisesti pitkän kiertueen myötä ei ihan niin kirkas kuin se parhaimmillaan on. Vaan sepä ei haitannut ollenkaan.

Tänään on alkanut tuntua siltä, että eilinen konsertti vaikutti syvemmin kuin aluksi huomasimmekaan. Kanssajoogaajan kanssa olemme olleet vähän pyörällä päästämme, kuumissamme ja väsyneitä. Toki viime yönä unet jäivät hotellissa vähän tavallista lyhemmiksi, mutta ei se selitä tällaista väsymystä ja kaksia päiväunia. Jotain konsertissa tapahtui, mikä nyt vaikuttaa näin. Ja hyvä niin, saa tapahtua.

Konsertin aikana alkoi päässä pyöriä kysymys siitä, mitä minä voisin tehdä oman yhteisöni, Suomen kundaliinijoogayhteisön hyväksi. Toki teen jo yhtä jos toistakin, mutta mitä vielä? Toivottavasti kysymyksestä poikii toteuttamiskelpoisia ideoita.