perjantai 25. tammikuuta 2019

Lähdössä


Reppu on pakattu, ja tänään on lähtö valkoisen tantran meditaatioon Lontooseen. Vähän jännittää, vaikka samalla on varmuus siitä, että kaikki menee lopulta hyvin. Lontoo on vaan niin uuvuttava paikka, mutta toivottavasti tällaisella matkalla ei tarvitse niin paljon ottaa sitä haltuun. Meidän piipahdus siellä on tosi nopea, pitää olla jo maanantaina takaisin, eli palaamme sunnuntaina illalla.


Joogarintamalla on tapahtunut myös sellaista, että olen alkanut ohjaamaan tunteja. Ihan ikiomia tunteja minulla ei ole, vaan kaksi jaettua tuntia, yksi keskiviikkoisin ja toinen sunnuntaisin. Olen ohjannut kaksi keskiviikkotuntia ja yhden sunnuntaitunnin, ja tästä ne epäsäännöllisen aikataulun mukaan jatkuvat. Paljon on kiinni toisen ohjaajan työvuoroista. Paikka on jooga- ja hyvinvointila Kehräämö.



Ohjaaminen on edelleenkin tosi kivaa, se ei ole onneksi muuksi muuttunut. Tunneilla on käynyt ihmisiä, mutta enemmänkin mahtuisi. Jollakin tapaa yllättävää on ollut se, kuinka paljon myönteistä palautetta joogaajilta on tullut. Ymmärrän kyllä sen, että he eivät anna palautetta minulle joogaohjaajana, vaan joogalle ja sille, mitä se heille tekee. Mutta onhan myönteistä palautetta silti mukava saada ja ottaa vastaan, en sitä kiellä. Paras palaute on kuitenkin joogaajien loistavat ja hymyilevät kasvot tunnin jälkeen.

Ei kommentteja: