Tavaraa kadoksissa

Minä olen ihminen, joka ei yleensä hukkaa mitään. Hanskat ja sateenvarjot, kynät ja kaikki pysyvät tallella, enkä levittele niitä pitkin maailmaa. Mutta sitten aina välillä jotakin katoaa ihan käsittämättömällä tavalla. Tänä keväänä olen kaivannut ja etsinyt isoa Perennat-kirjaa, joka on ollut erinomainen apu puutarhan suunnittelussa ja lajien tunnistamisessa. Eikä niin iso kirja voi kadota mihinkään, mutta niin vaan on, että en löydä sitä mistään. Toisaalta on etäisesti mahdollista, että olen lanannut sen jollekulle, mutta asiasta ei ole mitään muistijälkeä. Tänään etsin pitkään yhtä yksittäistä pellavapyyhettä, jota olen viimeksi käyttänyt viime kesän joogaretriitissä. Ei löydy mistään. Ei se haittaa, on meillä muitakin pyyhkeitä, mutta se vaan tässä ihmetyttää, että miten voi pyyhe kadota jäljettömiin. Miksi se ei ole omalla paikallaan? Mikä ihmeen kotitonttu täällä hiipparoi ja jemmaa tavaraa. Siippa se kotitonttu ei ole, siitä olen varma.

Kysymys ei ole siitä, ettenkö voisi päästää tavarasta irti. Menköön, en minä sitä. Se kuitenkin häiritsee, kun on oppinut ajattelemaan, että fyysiset esineet eivät noin vain lakkaa olemasta. Ne eivät yleensä katoa savuna ilmaan. Niin että mihin ne sitten oikeasti ovat menneet? Ehkä on vaan päästettävä irti halusta tietää ja hyväksyttävä ilman kysymyksiä ja ihmettelyä, että niitä ei enää meillä ole.

Niin, ja sitä pyyhettä olisin kaivannut, koska edessä on viikonloppu kundaliinijoogaa Saarijärven joogaopistolla. Tällä kertaa olen toinen opettajista.