Muutaman
viime päivän aikana on sekä töissä että vapaa-ajalla tullut eteen useampiakin tilanteita,
joissa minut on suljettu ulos, koska en kuulu joukkoon. Aiempien omien
valintojeni seurauksena minua ei oteta mukaan, ei leikitä minun kanssani.
Tavallaan se on ihan ymmärrettävää, ihmiset rajaavat omia ryhmiään ja pysyvät
porukoissaan. Mutta on se samaan aikaan tosi rumaakin. Eikö kaikkien kanssa
pitäisi leikkiä?
Tai ehkä
kaikkien kanssa leikittäisiinkin, jos kyse ei olisi aina lopulta resurssien
jakamisesta. Jos tuo otetaan mukaan, meille muille jää vähemmän. Jaetaan
niukkuutta mahdollisimman pienen porukan kesken. Se vaan ei ole erityisen fiksua
toimintaa, sillä jakaminen on kaiken runsauden alku ja juuri. Se vaan on helppo
unohtaa, kun keskittyy pitämään kiinni omistaan. Niin käy minullekin usein.
Vaikka
ulossulkemiset hyvin ymmärtääkin ja näkee mistä ne johtuvat, tuntuvat ne silti
pahalta. Enkö minä voisi olla se, jonka kanssa kaikki haluavat leikkiä, jota
haetaan ulos ensimmäisenä? No en voi, en ole koskaan ollut ja tuskin tulen
tässä elämässä enää olemaan. Niin se vaan on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti