keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Joogaopettajan kuulumisia


Ohjasin tänään tämän syyskauden viimeisen joogatunnin. Vähän haikea olo, sillä minusta riippumattomista syistä joogatuntien ohjaaminen ei jatku ensi keväänä. Kevät jää näillä näkymin väliin, mutta seuraavalle syksylle onkin sitten jo uusia suunnitelmia, mutta koska asia on pahasti kesken, en siitä uskalla vielä täällä kertoa enempää. Sen vaan sanon, että kysymys ei ole drop-in -tunneista, vaan ihan oikeasta ryhmästä. Jee! Pitäkää peukkuja, please.

Samaan aikaan on uusia suunnitelmia useampienkin ihmisten kanssa joogaan liittyvistä kirjallisista töistä. Jee niillekin. Toivottavasti tulevaisuus tuo joogan ohjaamista ja kirjallisia jooga-asioita sopivassa suhteessa.

Töissä työtilanne näyttää vähän paremmalta kuin tosi huonolta. Yhtäkkiä ja yllättäen aloitan uusia asioita ja tehtäviä heti vuoden alusta, lyhyellä perehdytyksellä ja varoitusajalla. Välillä mennään näinkin.

Ei kommentteja: