Ruokaa vegeille ja non-vegeille

Olin tänään kollegoiden kanssa työlounaalla intialaisessa ravintolassa. Sinne tai oikeastaan niihin on helppo sopia tapaamisia, koska tietää varmasti saavansa hyvää kasvisruokaa. Huomenna lounastan toisessa intialaisessa ravintolassa ystäväni kanssa. Siellä syömme myös lauantaina vähän isommalla porukalla kundaliinijoogaopettajia.

Olen siinä käsityksessä, että Intiassa jonkinlainen normi on kasvissyöjä, joka ei syö mitään lihaa, kalaa tai munia. Tällainen henkilö on lyhyesti veg. Sitten on niitä, jotka syövät joko munia, kalaa tai lihaa, tai jotakin näistä. Tällainen henkilö on tietenkin non-veg. Tällaisia asiakkaita ravintolat houkuttelevat ilmoittamalla, että ne tarjoavat myös non-veg -ruokaa. Ravintolat siis ilmottavat erikseen, jos niillä on tarjolla tällaista ruokaa, kun taas meillä perusruoka ja kaiken lähtökohta on sekasyöjien ruoka, ja sitten on kasvissyöjille kasvisravintolat erikseen. Tässä on iso kulttuurinen ero.

Koska minä syön toisinaan kananmunia, minä olen non-veg, joka ei syö lihaa tai kalaa. Tai sitten minua voi kutsua lakto-ovovegetaristiksi. Vähän monimutkaisia lokerointeja molemmat. Viime aikoina on ihan ohikiitävästi välähtänyt mielessä, että mitäköhän vaatisi munista luopuminen. Ainakin matkoilla se voisi olla hankalaa, tietenkin riippuen siitä, mihin matkustaa. Saattaa olla, että jatkan asian miettimistä.

Tämmöistä

Eilen kokoontui jälleen meidän bollywood-elokuvaklubi. On ihan älyttömän mukavaa, ja oikeastaan varsinainen etuoikeus, että ihmiset tulevat meille katselemaan hyviä elokuvia. Eilinen olikin erityisen hauska leffa, melkein uunituore kuva viime vuodelta, jonka nimi on Singh is Bliing. Yksi katsojista huokaisi syvään ja totesi: ”Ihana elokuva”, jo alkutekstien aikana. Niin se onkin. Minä näin sen nyt jo toistamiseen, mutta melkein sanoisin, että leffa vaan parani toisella katselukerralla.

Tänään pitäisi tehdä pieniä joogaan liittyviä kirjoitushommia. Olen lykännyt niitä jo niin kuan, että niihin tarttuminen on vaikeaa. Nyt se pitää tehdä, ei tällaisesta laiskottelusta ja hommien laistamisesta tule mitään. Vähän samantyyppinen olo on ollut tällä viikolla töissä. Olen lähinnä istunut kahvihuoneessa suunnittelemassa asioita kollegoiden kanssa, tai istunut työpisteelläni ja pyörinyt tuolilla. Mitään kiireistä kun ei ole käsillä. Mutta sitten, niin kuin niin usein muulloinkin, inspiroiduin töistäni perjantaina lounaan jälkeen. Eli viikon aktiivinen työaika on muutama tunti lounaan ja kotiin lähdön välillä. Ja sitten sitä ihmettelee, että miksi pitää olla viikonloppu, kun juuri olisi ollut hyvä työvire päällä. Maanantaina alkaa taas tuolilla pyöriminen alusta.

Ehkä tämä taas tästä, kunhan arjen rytmit asettuvat kohdilleen.

Universumi järjestelee

Kanssajoogaajan kanssa on tullut ihan tavalliseksi tavaksi todeta, että universumi järjestää, kun tuntuu että jokin asia ei ole ihan kohdallaan mutta ei oikein tiedä mitä itse voisi tehdä. Ja kun pysähtyy katsomaan, niin niinhän universumi tekeekin. Se järjestelee mitä ihmeellisempiä asioita: kaipaamani kirja osuu tielleni, kysymyksiin tulee vastaus sähköpostilla toiselta puolen maailmaa. Kiitos siitä. Välillä jo melkein huolestuttaa, että miten universumilla onkin aikaa järjestellä minun pieniä ja arkisia asioita, kun maailmassa olisi kaikkea muutakin. Mutta mikään asia ei näytä olevan liian pieni järjestettäväksi.

Toki universumi järjestelee isojakin asioita. Todennäköisesti ne ovat monesti niin isoja, etten minä edes tajua millaisia kuvioita niihin asioihin liittyy ja mitä niiden takana on. Ehkä minun ei tarvitsekaan, vaikka uteliainen olekin. Ehkä osa niistä hahmottuu ajan mittaan, ehkä ei.

Varmaan huomaattekin, että minä puhun universumista vähän samaan tapaan kuin jotkut puhuvat jumalasta. Mutta ei mennä siihen asiaan nyt.

Kaikella tällä yritän pohjustaa hämmennystäni siitä, millaisen suhteen olen saanut luoda nuoreen intialaismieheen GS:ään. Ehkä muistattekin hänet, olen maininnut hänet joskus aiemmin. Hänestä on sähköpostikeskustelujemme myötä tullut minulle kuin oma poika. En tiedä miksi universumi on meidät yhteisen ystävämme kautta toisillemme esitellyt, mutta sen tiedän, että jokin kuvio tässä nyt rakentuu. Tai ehkä se on jo olemassa, kirkkaana ja selkeänä, minä en vain näe sitä.  Vaikka sähköpostiviestimme ovat pullollaan kielivaikeuksia ja väärinkäsityksiäkin, on meidän välillämme käsittämättömän voimakas yhteys. Yhdessä vaiheessa, närkästykseni hetkellä, yritin lopettaa sähköpostiyhteyttämme, mutta se vaan ei suostunut loppumaan. Ei sitten. Katsotaan mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Minulla on usko ja luja luottamus siihen, että universumi tietää mitä se on puuhastelemassa.

Yksi iso ideologinen juttu on myös se, että kaikkien tällaisten kokemusten jälkeen, kun löydän itselleni välittömästi tärkeitä ihmisiä toiselta puolen maailmaa, tai kun tapaan heitä täällä ja tunnen saman tien tuttuuden ja lämmön, kaikkien näiden kokemusten jälkeen, ja niitä on paljon, on vaikea ajatella, että me todella tapaisimme ensimmäistä kertaa. Sen tiedn, että me emme ole tavanneet aiemmin tässä elämässä. Mutta ajatus siitä, että me emme olisi tavanneet koskaan missään, on täysin mahdoton.

Hupsista kuinka pakastaa

Ihanat kelit. Kunnolla pakkasta ja kaunis keskitalven aurinko. Ja mikä parasta, lunta vihdoin maassa. Vaikea tottua siihen, että ilmastonmuutoksen myötä lumi tulee entistä useammin näin myöhään.

Joogan suhteen tapahtuu enempi pään sisällä kuin joogamatolla. Ja nyt onkin isot kelat päällä. Niin isoja ajatuksia, ettei niistä ainakaan vielä voi oikein kirjoittaa mitään, ihmetellä vaan, että tällaisiako sitä ihmisen pitää miettiä. Viimeisimpänä kysymys siitä, miksi juuri kundaliinijoogan harjoittaminen on tarpeellista koko ihmiskunnan henkisen kehityksen kannalta. Ehkä kohta työt vie sen verran ajattelukapasiteettia, että ajatukset tästä pienenevät.

Pitää myös alkaa järjestellä matkaa Tukholman valkoisen tantran meditaatioon. Kundaliinijoogayhdistys ei, harmi kyllä, matkaa tänä vuonna järjestä.

Sadhana tauon jälkeen

Sadhanaan olikin jo kova ikävä, lomamatkailun aikana kun siihen ei ole ollut mahdollisuutta, siis yhteiseen sadhanaan muiden kanssa. Eilen viimein pääsin. Koko keho oli vähän kuin puupökkelö, ja varsinkin syvät lihakset ihmeissään, kun piti tehdä eri asanoita. Harjoitussarja oli ihan perussettiä, mutta tauko takana teki siitä työlään. Tuli hiki. Ja muita kummallisia tuntemuksia.

Äänikin oli jollakin tavalla hukassa, mutta se löytyi ennen kuin mantrat loppuivat.

Jonkinlaisena yhteenvetona voisi sanoa, että olipa mukava pitää lomaillessa tauko joogasta – siis sen verran kuin pidin, Japji kulkee mukana aina. Mutta onpa vielä mukavampaa palata joogan, siis fyysisten harjoitusten sekä mantrojen ja meditaatioiden pariin tauon jälkeen. Tauko oli juuri sopivan mittainen, eli pari viikkoa. En ehtinyt liikaa vieraantua joogaharjoituksista, eli nyt ei ole mitenkään alusta aloittamisen fiilistä, mutta silti tauko on tehnyt tehtävänsä. Ehkä oleellisin tehtävistä on se, että kaikki tekeminen tuntuu taas erityisen hyvältä ja omalta.