Joogavaatteista

Välillä tulee mieleen, että ketkä tätä blogia oikein mahtavat lukea. Muutaman ihmisen toki tiedän, mutta entä ne muut. Nimittäin välillä jutut menevät niin hörhöosastolle, että oikein itseänikin ihmetyttää. Ja juuri kun luulee, että tästä ufommaksi ei voi enää mennä, tulee jotakin, joka lyö kaikki edelliset laudalta. Vaikka eihän tämä mikään hörhöyskilpailu ole, meikäläisen elämä nyt vaan näyttää olevan tällaista. Tällaiseksi se on mennyt, ja minusta niin on hyvä. Eli ehkä tätä blogia lukevat ne, jotka eivät kavahda kummallisia juttuja tosielämästä.

Mutta välillä pitää valita vähän maallisempia aiheita, kuten joogavaatteet. Niitä on nykyisin myynnissä vähän jokaisessa putiikissa. Kanssajoogaaja vinkkasi, että esimerkiksi Indiskalta on tullut kokonainen joogavaatemallisto. Mielelläni linkkaisin sen tähän, jos siinä olisi mitään hyvää. Mutta eipä oikein ole. Väri on meille kundaliinijoogeille väärä, ja niin on materiaalikin. Kaikki malliston maatteet näyttävät olevan tekokuituisia. Ehkä ne siis on tarkoitettu astangajoogaan tai hotjoogaan, mutta ei ainakaan kundaliinijoogaan, jossa selkeästi ja yksiselitteisesti kehotetaan käyttämään luonnonkuituisia materiaaleja. Tuki niitä voi kundaliinijoogassakin käyttää, ei siellä kukaan tule kysymään tai sanomaan, että nyt on kuule kuteet väärää laatua. Mutta siinä vaan käy niin, vähän niin kuin luonnostaan, että jonkin ajan kuluttua ne tekokuituiset vaatteet eivät enää tunnu hyviltä päällä.

Minulla on olemassa aika hyvä valikoima valkoisia pääosin puuvillaisia vaatteita joogaa varten. Osa niistä on jo aika käytetyn näköisiä, mutta niitä voi pitää sitten muiden vaatteiden alla. Varsinkin näin talvella minä tarvitsen joogaan monta kerrosta vaatteita, niin että niitä voi lisätä ja vähentää sitä mukaa kun tekeminen muuttuu. Rentoutuminen ja meditoiminen paikallaan istuen on useimmiten kaikkein kylmintä puuhaa. Vaikka on niitä sellaisiakin meditaatioita, joissa tulee hiki. Mutta koska niitä valkoisia vaatteita on entuudestaan aika paljon, en varsinaisesti tarvitse lisää joogavaatteita. Ja silti oikeastaan aina vaatekaupassa tulee katsottua, että olisiko siellä jotakin sopivaa tarjolla.

Saan säännöllisin väliajoin sähköpostiini mainiksia ulkomaisesta verkkokaupasta, joka markkinoi puuvillaisia kundliinijoogavaatteita. Ne eivät ole mitenkään edullisia, mutta niin upeita, että ostaisin sieltä mielelläni jotakin. Niin arvatkaa mitä? Kyseinen verkkokauppa ei toimita tilauksia Suomeen. Olisivat sitten mainostamatta, en minä niitä vaatteita voi minnekään muuallekaan tilata.

Simran

Sain yllättäen GS:ltä skypeviestin, että he ovat aloittamassa päivittäisen simraninsa nyt, haluanko liittyä heidän joukkoonsa. Vastasin kyllä.

Simran tarkoittaa sikheille jumalan nimen toistamista, jotta he pääsisivät lähemmäksi jumalaa. Joogan näkökulmasta simran muistuttaa kovasti meditointia, mutta en ole ihan varma hyväksyisivätkö sikhit tällaista nimitystä simranista. Tekniikka on yhsinkertainen ja se oli minulle entuudestaan tuttu. Ehdin skypessä kysäistä koska he lopettavat, ja sitten mentiin. Minä täällä Suomessa, meidän yläkerrassa omalla joogamatollani, ja he siellä Intiassa. En tiedä ketä kaikkia heitä oli simrania tekemässä, mutta ainakin GS ja hänen isänsä, ehkä muitakin. Tunsin heidän läsnäolonsa hyvin voimakkaasti. Hassuinta oli, että aluksi minua vähän jännitti GS:n isä, josta en tiedä juuri mitään. Ehkä sekin kertoo yhteyden voimakkuudesta, sillä ei kai minulla olisi ollut mitään syytä jännittää jotakuta, joka tekee Intiassa samaa asiaa kuin minä täällä, jos yhteyttä ei olisi ollut.

Jatkoin simrania tunnin, noin tunnista GS oli ennen skype-yhteyden katkaisemista puhunut. Tuntui, että olisin helposti voinut ja halunnutkin jatkaa pidempään. Mutta en jatkanut, aloin jo vähän epäillä, että siippa kaipaa minua alakerrassa, sillä hän ei tiennyt että olin meditoimassa. Olin oikeassa.

Mutta niin hyvältä ja oikealta kuin simran yhdessä muiden kanssa tuntuikin, tunsin oloni pian sen jälkeen niin yksinäiseksi ja erilliseksi, että oikein itketti. Jälkeenpäin kuulin, että muut olivat jatkaneet simrania yli puolitoista tuntia. Oletan, että yksinäisyyteni johtui siitä; yhteyden katkaisemisesta muihin kun muut olivat vielä simranin tiloissa. Ja oman sisimpäni kaipuusta takaisin heidän yhteyteensä.

Toivottavasti minut kutsutaan mukaan toistekin. Ja toivottavasti minulla on silloin mahdollisuus päättää simran yhtä aikaa muiden kanssa.

Ruokaa vegeille ja non-vegeille

Olin tänään kollegoiden kanssa työlounaalla intialaisessa ravintolassa. Sinne tai oikeastaan niihin on helppo sopia tapaamisia, koska tietää varmasti saavansa hyvää kasvisruokaa. Huomenna lounastan toisessa intialaisessa ravintolassa ystäväni kanssa. Siellä syömme myös lauantaina vähän isommalla porukalla kundaliinijoogaopettajia.

Olen siinä käsityksessä, että Intiassa jonkinlainen normi on kasvissyöjä, joka ei syö mitään lihaa, kalaa tai munia. Tällainen henkilö on lyhyesti veg. Sitten on niitä, jotka syövät joko munia, kalaa tai lihaa, tai jotakin näistä. Tällainen henkilö on tietenkin non-veg. Tällaisia asiakkaita ravintolat houkuttelevat ilmoittamalla, että ne tarjoavat myös non-veg -ruokaa. Ravintolat siis ilmottavat erikseen, jos niillä on tarjolla tällaista ruokaa, kun taas meillä perusruoka ja kaiken lähtökohta on sekasyöjien ruoka, ja sitten on kasvissyöjille kasvisravintolat erikseen. Tässä on iso kulttuurinen ero.

Koska minä syön toisinaan kananmunia, minä olen non-veg, joka ei syö lihaa tai kalaa. Tai sitten minua voi kutsua lakto-ovovegetaristiksi. Vähän monimutkaisia lokerointeja molemmat. Viime aikoina on ihan ohikiitävästi välähtänyt mielessä, että mitäköhän vaatisi munista luopuminen. Ainakin matkoilla se voisi olla hankalaa, tietenkin riippuen siitä, mihin matkustaa. Saattaa olla, että jatkan asian miettimistä.

Tämmöistä

Eilen kokoontui jälleen meidän bollywood-elokuvaklubi. On ihan älyttömän mukavaa, ja oikeastaan varsinainen etuoikeus, että ihmiset tulevat meille katselemaan hyviä elokuvia. Eilinen olikin erityisen hauska leffa, melkein uunituore kuva viime vuodelta, jonka nimi on Singh is Bliing. Yksi katsojista huokaisi syvään ja totesi: ”Ihana elokuva”, jo alkutekstien aikana. Niin se onkin. Minä näin sen nyt jo toistamiseen, mutta melkein sanoisin, että leffa vaan parani toisella katselukerralla.

Tänään pitäisi tehdä pieniä joogaan liittyviä kirjoitushommia. Olen lykännyt niitä jo niin kuan, että niihin tarttuminen on vaikeaa. Nyt se pitää tehdä, ei tällaisesta laiskottelusta ja hommien laistamisesta tule mitään. Vähän samantyyppinen olo on ollut tällä viikolla töissä. Olen lähinnä istunut kahvihuoneessa suunnittelemassa asioita kollegoiden kanssa, tai istunut työpisteelläni ja pyörinyt tuolilla. Mitään kiireistä kun ei ole käsillä. Mutta sitten, niin kuin niin usein muulloinkin, inspiroiduin töistäni perjantaina lounaan jälkeen. Eli viikon aktiivinen työaika on muutama tunti lounaan ja kotiin lähdön välillä. Ja sitten sitä ihmettelee, että miksi pitää olla viikonloppu, kun juuri olisi ollut hyvä työvire päällä. Maanantaina alkaa taas tuolilla pyöriminen alusta.

Ehkä tämä taas tästä, kunhan arjen rytmit asettuvat kohdilleen.

Universumi järjestelee

Kanssajoogaajan kanssa on tullut ihan tavalliseksi tavaksi todeta, että universumi järjestää, kun tuntuu että jokin asia ei ole ihan kohdallaan mutta ei oikein tiedä mitä itse voisi tehdä. Ja kun pysähtyy katsomaan, niin niinhän universumi tekeekin. Se järjestelee mitä ihmeellisempiä asioita: kaipaamani kirja osuu tielleni, kysymyksiin tulee vastaus sähköpostilla toiselta puolen maailmaa. Kiitos siitä. Välillä jo melkein huolestuttaa, että miten universumilla onkin aikaa järjestellä minun pieniä ja arkisia asioita, kun maailmassa olisi kaikkea muutakin. Mutta mikään asia ei näytä olevan liian pieni järjestettäväksi.

Toki universumi järjestelee isojakin asioita. Todennäköisesti ne ovat monesti niin isoja, etten minä edes tajua millaisia kuvioita niihin asioihin liittyy ja mitä niiden takana on. Ehkä minun ei tarvitsekaan, vaikka uteliainen olekin. Ehkä osa niistä hahmottuu ajan mittaan, ehkä ei.

Varmaan huomaattekin, että minä puhun universumista vähän samaan tapaan kuin jotkut puhuvat jumalasta. Mutta ei mennä siihen asiaan nyt.

Kaikella tällä yritän pohjustaa hämmennystäni siitä, millaisen suhteen olen saanut luoda nuoreen intialaismieheen GS:ään. Ehkä muistattekin hänet, olen maininnut hänet joskus aiemmin. Hänestä on sähköpostikeskustelujemme myötä tullut minulle kuin oma poika. En tiedä miksi universumi on meidät yhteisen ystävämme kautta toisillemme esitellyt, mutta sen tiedän, että jokin kuvio tässä nyt rakentuu. Tai ehkä se on jo olemassa, kirkkaana ja selkeänä, minä en vain näe sitä.  Vaikka sähköpostiviestimme ovat pullollaan kielivaikeuksia ja väärinkäsityksiäkin, on meidän välillämme käsittämättömän voimakas yhteys. Yhdessä vaiheessa, närkästykseni hetkellä, yritin lopettaa sähköpostiyhteyttämme, mutta se vaan ei suostunut loppumaan. Ei sitten. Katsotaan mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Minulla on usko ja luja luottamus siihen, että universumi tietää mitä se on puuhastelemassa.

Yksi iso ideologinen juttu on myös se, että kaikkien tällaisten kokemusten jälkeen, kun löydän itselleni välittömästi tärkeitä ihmisiä toiselta puolen maailmaa, tai kun tapaan heitä täällä ja tunnen saman tien tuttuuden ja lämmön, kaikkien näiden kokemusten jälkeen, ja niitä on paljon, on vaikea ajatella, että me todella tapaisimme ensimmäistä kertaa. Sen tiedn, että me emme ole tavanneet aiemmin tässä elämässä. Mutta ajatus siitä, että me emme olisi tavanneet koskaan missään, on täysin mahdoton.