torstai 16. elokuuta 2012

Puskista


Tänään olen istunut saunajakkaralla marjapuskissa. Olen minä marjojakin kerännyt samalla. Millään ei kyllä jaksa kerätä kaikkia yhdellä kertaa, joten projekti jatkuu vielä. Ei niin että marjoja olisi niin paljon, vaan alkaa nopeasti kyllästyttää se kyykkiminen.

Kaksi asiaa joita en ymmärrä. Ensinnäkin, miksi pihoissa kasvaa niin paljon punaherukoita ja niin vähän mustaherukoita, kun punaiset jäävät yleensä enimmäkseen keräämättä ja mustia taas hingutaan. Ainakin rastaat pysyvät pulskina, kun syövät punaiset. Verkkoja meillä ei ole käytetty pitkään aikaan, kun kyllästyin irrottelemaan hirttäytyneitä rastaita verkoista.

Toiseksi, miksi hillosokeripussissa lukee, että herukkahilloa pitää keittää 15 minuuttia. Luulisi että siinä ajassa jo kaikki vitamiinitkin kuolevat. Minä annan hillon kiehahtaa, survaisen sauvasekoittimella soseeksi, ja kauhon hillopurkkiin. Hyvää on ollut.

Sitä paitsi ne mitään herukoita täälläpäin ole, vaan viinimarjoja.

4 kommenttia:

Lara kirjoitti...

Mä lisään vielä tähän oman ihmettelyni. Olen nimittäin vuosia ihmetellyt, miksi omakotitalojen pihoillan on monta omenapuuta. Loppusyksystä omenat lojuu puiden alla mätänemässä, varsinkin silloin, kun sato on ollut runsas. Eivät ehdi omppupuiden omistajat niitä käyttää. Onneksi sentään nykyään omakotitaloalueiden ihmiset laittavat ylimääräiset omppunsa "saa ottaa - jakoon". Sieltä mä sitten käyn hakemassa itseleni syksyn omput :)

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ah, tätä kysymystä olen joskus myös pohtinut. Yksi syy on nähdäkseni se, että kun pihassa kasvaa omenoita, asukkaat eivät niitä syö. Näin on käynyt ainakin minulle, omenien syönti loppui hetikohta kun muutin tänne, missä niitä olisi tarjolla käden ulottuvilla. Aiemmin omenat olivat suurta herkkua, ja niitä kerjättiin kaikilta mahdollisilta tutuilta. Siippa on tainnut syödä kotimaisia omenoita viimeksi joskus 70-luvulla; hän on aina asunut talossa, jonka pihassa kasvaa omenapuita.

Omenapuiden määrään voi ainakin tällaisessa vanhassa talossa vaikuttaa historialliset syyt. Joskus omenat ovat olleet arvokas lisä ruokavalioon, ja osa omavaraisuutta. Harva niitä enää sellaiseen tarpeeseen syö ja säilöö, ja siksi vähempikin riittäisi.

Meidän pihasta kaadettiin jokunen vuosi sitten huonoja omenia tehnyt ja laho omppupuu. Kaksi puuta jäi. Nyt on toinen puu ihan lahoamispisteessä, ja siitä on jo katkottu paljon isoja oksia pois. Omenia siihen tulee vain yhteen oksaan, joka sekin katkesi juuri sadon painosta. Eli se puu lähtee ensi keväänä. Vähän silti tekisi mieli uutta omenapuuta siihen tilalle, sellaista ihan pientä...

Lara kirjoitti...

Kävin viikonloppuna istuttamassa ystäväni pihaan pienen omenapuun. Se oli sellainen, joka tekee samaan puuhun kahdenlaisia omenia, kesä- ja talviomenia. Eikä kuulemma kasva kovin korkeaksi. Ystäväni kertoi, että se puu pölyttää itse itsensä. Miten se sitten tapahtuu, en ymmärrä. Kyllä ihmiset sitten pystyy kehitteleen kaikenlaisia uutuuksia.

Jagdev Kaur kirjoitti...

No niin, tuollainen omenapuu olisi ratkaisu kun en oikein tahdo osata päättää, että millaisia omenia :)