lauantai 15. joulukuuta 2012

Missä sinä olet kun aika pysähtyy?



Ensi perjantaina eli 21.12.2012 on taas talvipäivän seisaus, eli vuoden lyhyin päivä. Se on tärkeä päivä vuodenkierrossa. Sitä päivää olisi hienoa lähteä joskus viettämään yhdessä kundaliinijoogaihmisten kanssa, isommassa porukassa. Voisi lähteä vaikka USA:an 3HO:n Winter Solstice –festareille. En ole varma pidetäänkö festari joka vuosi samassa paikassa, en ole seurannut asiaa, mutta ainakin tänä vuonna se näyttää olevan Floridassa. Talvipäivän seisauksen festarit on ihan varteenotettava vaihtoehto kesän joogafestareille Euroopassa, sillä minusta ei ole mitään syystä lähteä Suomen kesästä, oli se sitten miten sateinen hyvänsä, helteiseen Ranskaan. Tai muualle Keski-Eurooppaan; suurimmat festarit on Ranskassa mutta muualta löytyy pienempiä häppeninkejä.

Tämän vuoden talvipäivänseisaus on aika poikkeuksellinen, sillä taivaankappaleet muodostavat juuri silloin harvinaisen kuvion, ja sanotaan että aika pysähtyy hetkeksi. Sen jälkeen me siirrymme uuteen aikaan, tai ainakin siirtymäaikaan joka johtaa uuteen aikaan. Tähän ymmärtääkseni liittyy ne kaikki Maya-kalenterin tulkinnasta johtuvat panikoinnit maailmanlopusta. Ei maailma lopu tai lakkaa olemasta, aikakausi vaan muuttuu toiseksi.

Meitä on jo pitkään valmisteltu tähän aikakauden muutokseen. Oletko huomannut? Se, olemmeko siltikään valmiita, riippuu paljon meistä ja meidän vastaanottavaisuudesta sille, mitä tuleman pitää. Ei ole ollenkaan hullumpi idea aloittaa talvipäivänseisauksen päivää eli perjantaita meditoimalla hetki, ja siten valmistautumalla tulevaan. Tai siis meditoiminen on hyvä idea aina, mutta juuri perjantaiaamu on erityisen, poikkeuksellisen hyvä hetki siihen. Esimerkiksi tämä meditaatio on aina paikallaan, mutta totta kai mikä tahansa meditaatio käy.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kyllä tuolee välillä haikailtua noiden kansainvälisten retriittien ja festarien perään...-loomis

Jagdev Kaur kirjoitti...

Joo, ehkä ainakin kerran elämässään pitää johonkin festareille hakeutua. Voi tietenkin olla, että kun menee kerran, se ei sitten jääkään siihen.

Ada kirjoitti...

Minä olen sadhanassa <3 Hyvää taitekohtaa ja sen jälkeistä!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hih, sadhana on oikein hyvä paikka olla talvipäivänseisauksen aamuna :)