Tämän syyskauden aikana olen jostakin
syystä ohjannut paljon harjoituksia, jotka kohdistuvat sydänkeskukseen.
Tietenkin rintakehää avaavat harjoitukset ovat hyviä ihan fyysisellä tasolla.
Sen lisäksi tuntuu, että sydänchakran vahvistaminen on ihan älyttömän tärkeä
asia, ei vähiten itselläni. Ja vaikka minä en joogatunnilla tee niitä
harjoituksia jotka ohjaan, saan ohjatessani kuitenkin harjoituksen hyvät
vaikutukset myös itselleni.
Sydänchakra on rakkauden ja
myötätunnon tyyssija. Kuten myös kärsivällisyyden, kiitollisuuden ja
anteliaisuuden. Ja juurikin sydämellisiksi ihmisiksi kuvaisin niitä, jotka
kohtaavat kaikki ihmiset loputtomalla rakkaudella ja kärsivällisyydellä heidän
inhimillisyyttään kohtaan. Minä en ole sellainen, paitsi ehkä joskus
hetkittäin, vaikka toivoisinkin olevani.
Avoin ja tasapainoinen sydänchakra on
tarpeen myös silloin, kun saamme rakkautta ja myötätuntoa. Vaikka meistä niin
moni haikailee rakkauden perään, ei ole ollenkaan sanottua, että osaamme ottaa
sen vastaan kun se kohdalle osuu. Tai ainakaan minä en osaa. Varsinkin toisten myötätunto
on vaikea asia. Elämän pettymykset raportoin hyvin vähin sanoin muille
ihmisille, ja kun saan heidän myötätuntonsa, yritän mahdollisimman nopsaan
huitoa sen pois ja siirtyä seuraavaan asiaan. Vähän siinä on hämäläistä ”ei
tehrä tästä ny numeroo” –mentaliteettiakin. Mutta oikeasti, miksi en voisi
hetken viivähtää toisten myötätunnossa? Mitä niin tavattoman kiusallista siinä
oikein on?
Ja se rakkaus. Kuinka vaikea laji se
onkaan. Tai ehkä ei niinkään itse rakkaus, vaan rakkaudenosoitusten
vastaanottaminen. Lahjojen saaminen, kun ei ole antaa vastalahjaa. Hellien
sanojen lukeminen sähköposti- ja tekstiviesteistä. Huh, minut ne saavat aina
tosi kummalliseen olotilaan, enkä oikein tiedä miten päin olisin. Eikä nyt ole
kyse mistään romanttisesta rakkaudesta, vaan minulle äärettömän tärkeistä
ihmisistä.
Tällaista tämä elämä on, opettelua.
Ja oman vajavaisuuden hyväksymistä. Voi hyvinkin olla, että sydänchakra-teema
jatkuu minun tunneillani vielä keväällä.
6 kommenttia:
Myötätunnon vastaanottamisen vaikeudesta kertoo myös se, että itse ainakin olen kokenut helpoksi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osaa antaa myötätuntoa. Silloin ei tule niitä kiusallisia tilanteita. Ja kirjoittamaasi kategoriaan sopii myös "ei tartte auttaa", joka on myös tuttua itselleni.
Mutta olen tietoisesti pysähtynyt myötätunnon äärelle ja opetellut sitä vastaanottamaan. Koska tiedän, että myös minulla siihen oikeus on.
Kylläkyllä! Ja ihan kätevää on olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla menee aina jostain syystä jotenkin niin huonosti, että heitä kohtaan voi olla loputtoman myötätuntoinen. Silloin ei tarvitse olla vastavuoroisesti muiden myötätuntoa vastaanottamassa.
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe - ja nuo kommenttinne vasta ovatkin! Ja omien kokemusteni mukaan erityisen tyypillistä miehille. Että huolenpitoa ja hellyyttä on vaikea ottaa vastaan, paitsi kulttuurimme hyväksymällä eli seksuaalisella tavalla. Jotenkin tähän sopivat Franciscus Assisilaisen sanat:
...sillä antamalla saamme
ja antamalla anteeksi saamme anteeksi
ja antamalla egon kuolla saamme ikuisen elämän...
Tosi tärkeää asiaa myötätunnosta, sekä saamisen että antamisen suhteen. Tunnistan tuon kuvaamasi toisen myötätunnon poishuitomisen. Ja miten hyvää tekevää voikin olla se, että viipyy toisen myötätunnossa. Sellainenkin tulee mieleen, ja tästähän kirjoitatkin (samoin Rouva K yllä), että myötätunto on vaikea laji näiden tiettyjen kulttuuristen paineiden ja odotusten ristipaineessa. Silloin saa joskus pelätä sitäkin, että nolaa toisen (ja samalla itsensä) myötätunnollaan. Mietin, että ehkä myötätunto on joskus vaikeaa siksikin, että siinä mennään ja tullaan, ylipäänsä ollaan hyvin lähellä toista ihmistä. Ihminen on siinä aika paljaana. Sellaisena se voi olla aika intiimikin kokemus ja siksi häkellyttävä.
Mutta juu, opettelemista on ja tällä bloggauksellasi annoit tärkeitä pohdinnan aineksia.
Rouva K osuit kyllä niin asian ytimeen! Itselläni kyseinen teema on ollut todella ajankohtainen. Ja muistutitkin siitä mitä jäin vielä miettimään kommenttini kirjoittamisen jälkeen, että se toimii tosiaan myös niin päin, että toinen osapuoli ei sitä osaa ottaa vastaan. Toimii siis molempiin suuntiin. Ja myönnän, taitaa se jotenkin vaikea laji olla meidän seksuaalisuutta ylikorostavassa yhteiskunnassa. Erinomaisia kommentteja :)
Minusta vähän tuntuikin, kun tämän postauksen kirjoitin, että se jäi jollakin tavalla vajaaksi. Kiitos kun täydensitte sen täällä kommenttiosastossa.
Lähetä kommentti