torstai 12. kesäkuuta 2014

Hupailua



Olen tehnyt sähköpostiini liudan kansioita, joihin olen säilönyt kaikenlaista pahan päivän varalle. Tai jos joskus tarvitsee. Tässä yhtenä päivänä klikkasin – vahingossa – auki yhden kansion, jota en ole avannut ehkä vuosiin. Olen nimennyt kansion sanalla hupi, ja siellä on parhaat sähköpostitse tulleet, erilaisia vitsejä tai muita hauskoja juttuja sisältävät viestit.

Kansion avattuani tajusin, että sellaiset sähköpostit ovat tyystin kadonneet. Tai ainakaan minä en sellaisia saa. Arvaan, että jotakin sellaista toimintaa voi olla naamakirjan puolella, mutta siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa, koska en ole olemassa naamakirjassa.

On oikeastaan vähän sääli, ettei tuollaisia hupailuviestejä tule enää sähköpostiin. Tosin muistan minä senkin, että välillä niitä tuli vähän turhankin paljon. Kuitenkin oli ihan mukava työpäivän piristys saada kunnolliset hörönaurut ihan vaan meilejä lukemalla. Ei sen työn tekemisenkään pitäisi niin vakavaa olla, etteikö voisi revetä nauruun välillä.

Tässä teille näyte siitä, mitä hupi-kansiosta löytyi:

Testaa pärjäätkö blondille tietokilpailussa

Blondi osallistuu tietokilpailuun. Juontaja esittää seuraavat kysymykset:

1. Kuinka pitkään kesti 100 vuoden sota?

- 116 vuotta
- 99 vuotta
- 100 vuotta
- 150 vuotta

Blondi käyttää hyväkseen mahdollisuuden ohittaa kysymys.

2. Missä maassa Panama-hattu keksittiin?

- Brasiliassa
- Chilessä
- Panamassa
- Equadorissa

Blondi pyytää apua yleisöltä.

3. Missä kuussa venäläiset juhlivat lokakuun vallankumousta?

- Tammikuussa
- Syyskuussa
- Lokakuussa
- Marraskuussa

Blondi kilauttaa kaverille, toiselle blondille.

4. Mikä oli kuningas George IV nimi?

- Albert
- George
- Manuell
- Jonas

Blondi etsii vastausta tietokoneelta.

5. Mistä eläimestä saivat Kanariansaaret nimensä?

- Kanarialinnusta
- Kengurusta
- Rotasta
- Hylkeestä

Blondi putoaa kilpailusta.

PS. Jos kysymyksiä lukiessasi olet naureskellut, niin katsopas oikeat
vastaukset:

1. 100 vuoden sota kesti 116 vuotta (1337-1453)
2. Panama-hattu keksittiin Equadorissa
3. Lokakuun vallankumousta juhlitaan marraskuussa
4. Kuningas George IV oikea nimi oli Albert
5. Kanariansaaret sai nimensä hylkeistä. Canaria latinaksi tarkoittaa
"hylkeiden (=merikoirat) saari"

Siis... kuinka monta oikeaa vastausta sinä sait?



2 kommenttia:

Lara kirjoitti...

Niin tässä hupailussa kävi, etten saanut yhtään oikein. 100-vuoden sotaa mietin, että kestikö se kauemmin. Vastsin kuitenkin 100. Ei ne taida ne blonditkaan niin tyhmiä olla, kun mitä on annettu ymmärtää huumormielessä.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Sama juttu, ei yhtään oikein. Ja ego koki kolauksen, kun kuvitteli että olen vähintään yhtä fiksu ja tietäväinen kuin muutkin blondit. Ihan oikein ylimieliselle egolle.