Kiinalainen runoilija Lu Yü kirjoitti
vuonna 780 kuuluisan kolmiosaisen teoksen, pyhän kirjoituksen teestä. Siinä hän
suosittelee teen valmistukseen vuorilähteen vettä, ja määrittelee veden kolme
kiehumisvaihetta: ensin veden pinnalla näkyy pieniä kuplia kuin kalan silmiä,
sitten ne ovat kuin lähteestä vieriviä kristallihelmiä ja lopulta vesi kiehuu
kuin vaahtoharjainen aallokko (näin kirjoittaa Kyllikki Villa Kirjassaan Tee).
Teen juojana minä olen aina kuulunut
kalan silmien koulukuntaan vedenkeiton suhteen. Minun makuuni ehdottomasti paras
tee, sen väristä ja laadusta riippumatta, ei ole valmistettu vaahtoharjaisena
aallokkona kiehuvasta vedestä, vaan kalan silminä kuplivasta vedestä. Ymmärrän
kyllä, että joissain paikoissa vesi keitetään vaahtoharjaiseksi aallokoksi ja
sitten jäähdytetään 70–80 asteiseksi, ja vasta sitten vedestä haudutetaan teetä.
Mutta koska meillä vesijohtovesi on juomakelpoista keittämättä, ei vettä
tarvitse ensin keittää ja sitten jäähdyttää.
Mieltymykseni kalan silminä
kiehuvasta vedestä valmistettuun teehen on johtanut siihen, ettei minulla ole
ollut vedenkeitintä, vaan olen keittänyt teeveden vanhanaikaisesti kattilassa.
Olen oppinut kuulemaan jo äänestä, milloin kattilassa kohiseva vesi on juuri
sopivaa. Vedenkeittimien vahtiminen on paljon vaikeampaa. Joskus sain lahjaksi
teenkeittimen, mutta siinä valmistettu tee ei vaan ollut hyvää, sillä se keitti
veden liian kuumaksi.
Mutta kuinka ollakaan, kehitys
kehittyy, ja meille teenjuojille on kehitetty vedenkeittimiä, joiden keittämän
veden lämpötilan voi säätää ennakolta. Näin kuulin hyvältä ystävältäni. Kerroin
asiasta siipalleni, ja kysyin, voisiko meillekin tulla sellainen vedenkeitin.
Siippa ryhtyi saman tien, tavoilleen uskollisena, päiväkausia kestäneeseen
asiaan tutustumiseen, johon kuului vedenkeitinmallien vertailua, niiden käyttöä
esittelevien youtube-videoiden katselemista uudelleen ja uudelleen ja
käyttäjäkokemusten lukemista netistä. Väsymättä hän tutki asiaa. Lopulta
jäljellä oli kaksi mallia: yksi, jonka napit ja nippelit olivat kahvassa, ja
toinen, jonka napit löytyivät alustasta. Hän esitteli mallit ja kysyi, kumman
haluaisin. Kallistuin sen puoleen, jossa napit ovat kahvassa. Joten muutaman
päivän kuluttua meille saapui se malli, jonka näyttö ja nappulat ovat
alustassa.
Vedenkeitin on aivan mainio, olen
siihen hyvinkin tyytyväinen. Lukuun ottamatta kahta ärsyttävää asiaa.
Ensimmäinen on se, että laite piippaa. Ääni ei ole pahin mahdollinen, sillä
siippa törmäsi myös sellaisiin malleihin, joiden piippausääni herättää sekä
oman perheen että naapurit. Varmuuden vuoksi meidän vedenkeitin kuitenkin
piippaa kolmesti, että vettä odotteleva varmasti tietäisi veden nyt kuumenneen
haluttuun lämpötilaan. Toinen ärsyttävä asia on alustan pieni näyttö, jossa vilkkuu
erilaisia tekstejä 20 minuuttia (!!) sen jälkeen, kun keittimelle on tehnyt
jotakin. Haloo, kuka älypää sen on keksinyt? Kyllä tuntuu tyhmältä, mutta
todennäköisesti pystyn kuitenkin elämään piippauksen ja vilkkuvan näytön kanssa.
Tänään paistettiin lättyjä. En muista
koska olisi viimeksi paistettu, siitä on vähintään 10 vuotta. Saimme talvella
rasiallisen lakkoja lahjaksi – rasian päällä luki hämäykseksi hilla, mutta
lakkojahan ne ihan selvästi olivat. Siippa oli sitä mieltä, että ne syödään
lättyjen kanssa. Ja tänään vihdoin oli se päivä, jolloin näin tapahtui. Kyllä
pisti ihmettelemään, miksi meillä ei ole lättyjä useamminkin. Älyttömän
helppoja tehdä, ja hyviä, miten niiden tekeminen muka tuntuu aina liian työläältä? Valmiinako
tässä elämässä pitäisi kaikki saada?
Niitä minä kyllä vähän ihmettelen,
jotka ostavat lättynsä valmiina kaupasta, ja lämmittävät ne paistinpannulla.
Miten paljon vaikeampaa on tehdä itse taikina ja kauhoa sitä pannulle kuin
lämmittää valmiit lätyt. En käsitä. Tosin en minä mikään 5-lapsisen perheen
kiireinen uraäiti olekaan.
4 kommenttia:
Vautsi vau, onneksi olkoon! Siitä se lähtee tee-elämys nousemaan ihan uudelle tasolle. :-) Lämpötilasäädettävän vedenkeittimen avulla sain puoliskoni tykästymään vihreään teehen. Aiemmin hän inhosi sitä. Oli mitä ilmeisemmin saanut liian kuumaan veteen ja liian pitkään haudutettua karvasta vihreää teetä.
Mäkin tykkään älyttömästi lätyistä, mutta inhoan yli kaiken niistä lähtevää paistokäryä. Eikä vohvelirauta yhtään auta asiaan. Kokeiltu on. Siksi lätyt ja kerrostaloasunto on ehdoton no no. Pannukakkua sen sijaan teen kyllä.
Ai niin, se lättyjen paistokäry. Meillä on liesituulettimen kennot juuri pesty, eli siksi se taisi humpsahtaa aika mukavasti hormiin. En ainakaan huomannut mitään erityistä käryä. Ja vaikka lätyt käryäisikin, niin aina niiden katku paistetun pekonin käryn voittaa :)
Vau, lämpösäädettävä vedenkeitin! Olenkin aina ihmetellyt, jaksaako kukaan muu kuin teehuoneen palkkaa saava teemestari oikeasti kytätä lämpömittarin kanssa oikeaa lämpötilaa kullekin teelaadulle.
Meillä juodaan yleensä eräänlaisena aamurituaalina keittämääni intialaista maitoteetä, ja vesi ja maito kuumenevat sekaisin sen verran että pintaan alkaa nousta vähän kuplia... sitten lisään teenlehdet.
Eikö ole hieno. Minä en kyllä edes tiedä millaisella mittarilla teevettään voisi kattilassa tarkkailla. Mutta kai sellaisiakin on olemassa. Luulen kyllä, että monet arvioivat veden oikean lämpötilan ihan aistiensa avulla.
Lähetä kommentti