lauantai 19. heinäkuuta 2014

Sormukset karkuteillä



Tämän viikon viidestä kundaliinijoogatunnista toteutui lopulta kolme. Selvä enemmistö sentään. Mutta voin kuvitella, että ei ole asiakkaillekaan kivaa miettiä, että menisinkö tänään joogaan ja jos ilmoittaudun, toteutuuko tunti vai ei ja jos ei niin mitäs sitten tekisin. Toisaalta ymmärrän hyvin senkin, ettei yritys voi pyöriä kannattavasti jos joogatunti pidetään aina kun sinne on yksikin ihminen tulossa, ja tunnista maksetaan ohjaajalle palkka. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, eivätkä varmasti yrittäjällekään helppoja.

Sadhanassa minun ei tarvinnut tänään ohjata harjoitusta, sillä sen ohjasi yksi kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa oleva joogi. Hyvin ohjasikin; on aina tosi mukava huomata miten opettajakoulutettavilla on homma, tilanne ja energiat hanskassa vaikka kuinka jännittäisi ja ihan kaikki sanoitukset eivät vielä tule suusta niin kuin kotona harjoitellessa. Yksityiskohtia ehtii kyllä harjoitella vielä, pääasia että homma muuten toimii.

Siippa oli yhtenä iltana terassikierroksella vanhan ystävänsä kanssa. Seuraavana aamuna hän kertoi, että oli tiputtanut kihlasormuksensa. Meillä molemmilla on samanlaiset valkokultaiset kihlasormukset, ja niiden lisäksi samanlaiset vihkisormukset. Alun perin meidän piti tyytyä vain yksiin sormuksiin, mutta eräässä suomalaisessa korufirmassa työskentelevä ystävämme sai meidät ylipuhuttua ostamaan myös vihkisormukset – tai oikeammin hän osti ne meille puoleen hintaan. Joka tapauksessa, siippa oli terassilla jostain syystä irrotellut kihlasormusta sormestaan pöydän alla, ja kuinka ollakaan, sormus oli livennyt hänen hyppysistään. Ja tipahtanut terassin lattian lautojen väliin. Se oli ihan hyvin näkynyt sieltä, mutta ei ollut suostunut tulemaan ylös. Seuraavana päivänä siippa palasi terassille aseinaan neulepuikko ja rautalankaa. Ja kalasteli sormuksen takaisin sormeensa.

Eräänä kesänä siippa jätti molemmat sormuksensa Ahvenanmaalle mökkiin, jonka olimme vuokranneet. Onneksi ystävällinen mökin omistaja nouti sormukset ja postitti ne siipalle. Mutta tällaista sattuu, toisille vähän useammin kuin toisille.

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Niinpä, ja kaikesta huolimatta kyse on tavarasta.

Minua jopa helpottaa ajatus, että kaikki on vain tavaraa ja periaatteessa merkityksetöntä tuleville sukupolville. Kaikkea saa uutta. Ymmärrän toki sormusten tunnearvon, mutta pidän ajatuksesta, että kaiken saa hukata tai kaiken voi hankkia uudestaan niin kuin sitä itsekin vuosien varrella muuttuu. Elämässä sattuu ja tapahtuu.

Toivotaan kuitenkin, että sormus ei huku enää.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllä! Sormukset symboloivat ja muistuttavat tietyistä asioista, mutta sitten loppujen lopuksi niillä on ihan kauhean vähän tekemistä meidä parisuhteen kanssa. Noin niin kuin pohjimmiltaan.