Maailmassa tapahtuu hyviä asioita.
Niin kuin nyt se, että Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin kertakaikkisen
oikeille ihmisille, Malala Yousafzaille ja Kailash Satyarthille heidän
tärkeästä työstään lapsien hyväksi. Heidän työnsä tärkeyttä ja sen ansaitsemaa
tunnustusta mitenkään väheksymättä palkinnossa on myös se hieno puoli, että se
annettiin kahdelle varsin erilaiselle ihmiselle ihan samasta asiasta ja
aiheesta. Nuori nainen ja keski-ikäinen mies, pakistanilainen ja intialainen,
muslimi ja hindu.
Bollywood-elokuvien katsomisesta on
se hyöty, että niiden myötä tulee harvinaisen selväksi se, millaisia
jännitteitä Intian ja Pakistanin ja samalla hindujen ja muslimien välillä on.
Elokuvissa ehkä varmimmin tuhoon tuomittu rakkaus syttyy juuri pakistanilaisen
muslimin ja intialaisen hindun välillä. Parhaillaan luen myös kirjaa, Jaspreet
Singhin Chef, joka sijoittuu Intian ja Pakistanin väliselle, epävakaalle
Kashmirin alueelle, jossa maiden välinen vihanpito on näkynyt kaikkein
konkreettisimmin.
Bollywood-leffojen ja muiden
intialaisten elokuvien myötä olen alkanut ihmettelemään, miten Intia voi
ylipäänsä toimia. Maa, jossa on niin valtavat alueelliset, kielelliset,
uskonnolliset, taloudelliset ja kaikki muut erot ihmisten välillä. Miten se ei
hajoa omaan mahdottomuuteensa? Minun ihmettelyni kumpuaa tietenkin Suomen
monokulttuurisesta yhteiskunnasta, jossa erot on lopulta pikkuriikkisiä, ja sen
seurauksena kaikki erilaisuus on vähän hankalaa. Suomi ei taida olla se paikka,
jossa erilaisuuden sietäminen tulee ihan synnyinlahjana, ympäristön myötä. Toki
täälläkin voi suvaitsevaisuutta ja sydämen rakkautta kaikkia kohtaan oppia,
mutta ehkä vähän eri tavalla kuin siellä, missä erilaisuus asuu seinän takana
ja tulee ovista ja ikkunoista sisään.
Mutta takaisin rauhanpalkinnon
voittajiin. Eilinen Hesari (11.10.) siteeraa Pakistan Observer-lehden
päätoimittajaa Tariq Khattakia, joka on todennut Malala Yousafzaista näin: ”Hän
on tavallinen, hyödytön tyttö. Hänessä ei ole mitään erityistä. Hän myy sitä,
mitä länsi ostaa”. Tällaisen kommentin edessä ei voi muuta kuin nauraa sille
sokeudelle, jossa päätoimittaja elää. Juuri tällaiset kommentit osoittavat,
että palkinto meni ihan oikeaan paikkaan ja oikeille henkilöille, jos siitä nyt
vielä jokin epäilys oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti