sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Öljyhoito päähän



Vaikka pakkaset eivät ole vielä alkaneet, on lämmityskausi vaikuttanut jo niin, että päänahka on alkanut kuivua ja hilseillä. Siihen hermostuneena tein eilen sen, mitä olen pitkään suunnitellut, ja kampaajaakin asiasta konsultoinut. Tein aika hevin öljyhoidon päähäni. Sen lähtökohta oli manteliöljy, joka on älyttömän kätevä tuote sekä ulkoisesti että sisäisesti kaikkeen muuhun paitsi ruuanlaittoon.


Ensin hieroin öljyä päänahkaan. Sitten hulauttelin öljyä hiusten latvoihin. Lopuksi kampasin hiukset puisella kammalla, joka siis sekin sai öljykäsittelyn. Samalla öljy levisi päänahasta ja latvoista hiusten pituuksiin. Hiukset sykeröllä pään päällä annoin öljyn vaikuttaa ehkä vajaan tunnin. Sitten saunaan, ja löylyjen jälkeen pesin hiukset ihan normaalisti. Yksi pesu riitti poistamaan öljyn hyvin.

Lopputulos oli oikein hyvä. Päänahka tuntuu paljon normaalimmalta, eikä se kiristä, kirvele ja hilseile enää. Hiuksissa en isoa eroa huomaa, ehkä hienoisen kuohkeuden lisääntymisen. Voi olla, että huonokuntoisemmissa hiuksissa ero olisi dramaattisempi. Mutta ilman muuta aion toistaa käsittelyn heti, jos päänahkaoireet palaavat. Oletettavasti ne palaavat. Ensin vaan pitää muistaa ostaa lisää manteliöljyä, sitä löytyy luontaistuotekaupan jääkaapista.

2 kommenttia:

Rouva K kirjoitti...

Tätäpä täytyy puffata miehelle vaihtoehdoksi, vaikka aika loistavan hoitomuodon olemme itsekin keksineet kun vauvan hilsettä hoitelimme, sopii lyhythiuksiselle aikuisellekin. Eli Bepanthenia päähän, lakki päälle yöksi ja aamulla kammataan ja sitten pestään tukka. Päänahka on kuin uusi! Kuulemma mikä hyvänsä muukin kosteusvoide periaatteessa kävisi.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Myös manteliöljy käy pikkuvauvoille ihonhoitoon. Bepanthenista pään hoidossa en ole kuullutkaan, pitää laittaa sekin korvan taakse.