tiistai 13. lokakuuta 2015

Kiksit hindistä



Eilisellä hindin tunnilla opettaja kertoi, että myös keväällä on työväenopiston tarjonnassa hindin kielen kurssi meille, kunhan vaan taas ilmottautuneita on tarpeeksi. Ei siis sama kurssi jota käyn nyt, vaan jatko sille. Minä olen mukana ihan varmasti.

Välillä oikein itseänikin naurattaa, miten hindi saa minut innostumaan. Hindissä käytetään postpositioita, ei prepositioita niin kuin englannissa. Mantavaa, postpositioita, miten hienoa! Persoonapronominit muuttavat muotoaan, jos niitä seuraa postpositio. Ihanaa, muuttuvia persoonapronomineja, joiden muodot pitää opetella ulkoa! Ja sitä rataa. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että olen yleensä maanantai-iltaisin jo tunnin aikaan tosi väsynyt, mikä haittaa opiskelemista. Keskityn ymmärtämään, lykkään sisäistämistä ja ulkoa opettelua myöhemmäksi.

Jonkinlaisen kiherryttävän hyvän olon tunteen saan myös siitä, että koko kurssi sai alkunsa minun viestistä työväenopistoon. En haluaisi sitä koskaan sanoa muille kurssilaisille, tai ylipäätään heidän tietävän, ja silti se kiherryttää minua hiljaa mielessäni.

Aina välillä muistuttelen siippaa siitä, kuinka helppo ja vähään tyytyväinen ihminen minä olen. Ja tässä se taas nähdään: ei tarvita shamppanjaa, extremelajeja tai mitään muutakaan kummallista, kun minä saan huikeat kiksit työväenopiston hindin kielen kurssista. Voi olla, että meidän opettajakin pitää minua vähintäänkin kummallisena, kun hykertelen ja virnuilen hiljaa itsekseni omassa pulpetissani.

Ei kommentteja: