lauantai 3. lokakuuta 2015

Lauantai



Aamulla heräsin, kun puhelimen hälytys soi klo 4.10. Hirveä paniikki, en yhtään tajunnut mitä oli tekeillä, ja kun tajusin, en tiennyt mitä nappeja pitäisi painella että puhelin hiljenisi. Kyseinen puhelin on ollut minulla vuoden päivät, ja aina sadhana-aamuina laitan sen soimaan. Mutta aina aiemmin olen herännyt omia aikojani ennen hälytystä. En tiedä mikä juuri tänä aamuna pisti nukkumaan pitkään.

Iltapäivällä tapailin muita kundaliinijoogaopettajia opintopiirin merkeissä. Opintopiiri on siis kevään 2. tason opettajakoulutuksen peruja. Vaikka opettajakoulutuksen moduuli oli vain viikon mittainen, riittää siinä opiskeltavaa pidemmäksikin aikaa. Me tosin emme ole tavanneet kovinkaan usein, lähinnä aikataulullisista syistä, ja voikin olla että asioiden miettiminen ja työstäminen yhdessä näin pitkään on ihan mielekästä. Näkee, miten opitut asiat asettuvat jokapäiväiseen elämään. Vieläkin tapaamisemme jatkuvat, sillä varsinaista asia-asiaa ehdimme käydä läpi vain vähän. Oleellinen osa tapaamista kun oli kunkin neljän joogaopettajan kuulumisten vaihtaminen.

Minun kuulumisissa päällimmäisenä oli tietenkin Onnen ja runsauden joogaa –kirja. Ja suoraan sanottuna sen markkinoiminen muille opettajille niin, että he voisivat mainostaa sitä omilla joogatunneillaan. Niin se verkostomarkkinointi etenee. Kirjoja näyttäisi menevän kaupaksi ihan tasaista tahtia, ja hyvä niin. Iso kiitos siitä kaikille ostajille ja kaikille markkinointiin tavalla tai toisella osallistuneille.

Ei kommentteja: